Metalcoresta voi näkemyksellisessä käsittelyssä muovautua jotakin kiinnostavaakin. Tästä todisteena on Between the Buried and Me, joka saa viidennellä levyllään yhdisteltyä metalcoren, death metalin, jazzin ja progen sävyttämän ulosantinsa rikkaan haastavaksi kokonaisuudeksi.
Teksti: Kimmo K. Koskinen
Between the Buried and Me on ahkera yhtye. Siitä lähtien kun bändi 2000-luvun alussa perustettiin, kuumaa metallia on taottu niin levytysmielessä kuin lavallakin yhä monipuolisempaan muotoon. Kova työ on myös palkinnut kohtuullisen lyhyessä ajassa, ja yhtye alkaa saada mukavasti jalansijaa jo vanhalla mantereellakin.
– Onhan tämä ollut aika kiireinen tie… Periaatteessa aloimme rundaamisen, kirjoittamisen ja levyjen teon heti kun bändi pistettiin pystyyn. Tämä on meidän työtämme, ja toivottavasti se ei ikinä muutu. Rakastamme tätä hommaa, sanoo yhtyeen solisti ja kosketinsoittaja Tommy Rogers.
Leipiintyminen ei paista ainakaan BtBaM:n tuotannosta. Yhtye aloitti uransa Pohjois-Carolinan Raleighissa kunnianhimoisella näkemyksellä metalcoresta ja on laajentanut siitä otteitaan alati vaativampaan, taiteellisesti korkealentoisempaan suuntaan.
Koska vauhti ja sen mukanaan tuomat vaatimukset ovat olleet kovia, miehistö ei alkuvuosina oikein tutunut pysyvän kyydissä. Ukkoja vaihtuikin tiuhaan tahtiin, Rogersia ja kitaristi Paul Waggoneria lukuun ottamatta jokainen.
– Moni jätkistä lähti tiiviin kiertämisen takia. Kaverit eivät rehellisesti sanottuna diganneet tuosta elämäntyylistä. Olimme tien päällä seitsemän kahdeksan kuukautta vuodessa, eikä heistä vain ollut moiseen. Kai he halusivat tehdä jotakin muutakin elämässään.
– Kaikkia lähtöjä on jopa hankala muistaa. Yhteen puhtiin väkeä lappasi sisään ja ulos niin kiivaalla tahdilla, ettemme edes ehtineet kunnolla tsekata, toimiiko yhteistyö musiikillisesti vai ei. Mutta kun viitisen vuotta sitten saimme kasaan nykyisen kokoonpanomme, tiesimme sen olevan täydellinen. En usko että meidän tarvitsee enää koskaan miettiä kokoonpanomuutoksia.
Hiukan yllättäen toinen alkuperäisjäsen Waggoner ei oikeastaan ole Rogersille yingiä täydentävä yang. Kaksikko ei myöskään toimi bändin päättävänä elimenä.
– Olemme Paulin kanssa olleet samassa bändissä aieminkin. Välillämme on vain todella toimiva kemia.
– Tämän miehistön vakiinnuttua kaikki ovat tasa-arvoisia, ja jokaisella on yhtä suuri panos biisien muotoutumiseen. Toisin oli alkuaikoina, jolloin olin kyllä pääasiallisesti Paulin kanssa puikoissa. Mutta nykyisellään prosessi on todella uskomaton, kun kappaleen kimpussa on viisi luovaa mieltä kahden sijaan!
Matkalla… mistä mihin?
Koska Between the Buried and Me on koko uransa ajan laajentanut rohkeasti musiikillista skuuppiaan, bändi saattaa hyvin päätyä hyvinkin kauas metalcore-juuristaan. Yhtyeen progressiiviseksi miellettävä ilmaisu antaa mahdollisuudet lähteä miltei mihin suuntaan tahansa. Mitäköhän bändi tehnee vuonna 2015?
– Heh heh, vaikea sanoa. Jos viisi vuotta sitten olisi kysytty, miltä kuulostamme nyt, minulla ei olisi ollut hajuakaan. Juuri se on meille todella tärkeää, että pystymme koko ajan laajentamaan näkemystämme ja kehittymään jokaisella levyllämme.
– Pitää vain uskaltaa astua siitä omasta leikkikehästä ulos ja pitää homma kiinnostavana itselleen ja tietysti faneille. Asiasta ei ole koskaan varsinaisesti keskusteltu, mutta diggaamme siitä, että meillä on vapaa kenttä kokeilla mitä huvittaa.
Lue koko juttu Infernon uudesta numerosta!