Joni Juutilainen on valmistanut Sytyke-messunsa tällä kertaa aiheista Church of Void, Ufomammut, Anger Cell, Antarktis ja Asagraum. Kolumnivuorossa on Tomi Pohto, joka heittäytyy saarnassaan perin proosallisille, ellei peräti runollisille taajuuksille. Heavy Cooking Clubissa puolestaan maistellaan Khroma-yhtyeen Mikon ehtoollismakaronilaatikkoa.
Varsinaisen artikkeliosuuden aloittaa sveitsiläisklassikko Samael, joka julkaisee pitkän tauon jälkeen uutta ja väittää, että kypsyttely teki materiaalille pelkästään hyvää.
Tomi Joutsen ei puolestaan paljon kypsytellyt heittäytyessään Juha Raivion Hallatar-bändin pääsolistiksi, selviää haastattelustamme. Kolmantena osasenaan ex-HIM-rumpali Mika Karppisen sisältävän doom-yhtyeen debyyttialbumi arvioitiin edellisessä numerossamme.
Jos mainittu välittää tuskaisia, menetyksessä marinoituja surusäveliä, samaan suuntaan on matkannut myös toinen kotimaisorkka Hanging Garden, jonka uutuusalbumi on saanut teemansa ”kuolemisesta, poistumisesta ja asioiden loppumisesta”, kuten jutussamme kuvaillaan.
Yksi metallivuoden, eh, iloisimpia henkilökohtaisia yllätyksiä on ollut vanhan sotajuhdan Cannibal Corpsen tuleva albumi, joka onnistuu kanavoimaan vanhan liiton murjontaa merkillisellä tavalla tuoreesti ja vetreästi. Ei ihme, että myös rumpali Paul Mazurkiewicz on platan päällä istuskellessaan mielissään.
”Judas Priest lopettaa kyllä aikanaan. Sellaisella musiikilla tulee kuitenkin aina olemaan paikkansa tässä maailmassa.” Näin lausuu Beast in Blackin johtaja Anton Kabanen ja on varmasti oikeassa. Kuinka roteva Juutaspapin manttelinperijä bändistään muotoutuu, se jää nähtäväksi. Jutellaan nyt ensin vaikka bändin debyyttilevystä ja siihen johtaneista asioista.
Sitten soitimme sankkaan metsään ja saimme linjalle Wolves in the Throne Roomin Aaron Weaverin. Bändi sanoo soittavansa black metalia ilman ideologiaa, ja mieltenpahoitussoppa on valmis. Musiikkinsa on joka tapauksessa varsin hyvää. Ja luonnossa on kivaa.
Celtic Frostin Cold Lake, Helloweenin Chameleon, Moonspellin Sin/Pecado, Paradise Lostin Host… Siinä muutama esimerkki niin sanotuista syrjähyppylevyistä, joita käsittelemme teemajutussa Välilevynpullistuma-otsikon alla. Osa on hyviä, osa ei todellakaan, mutta katalogeissa ne silti seisovat. Minkäs teet.
Kansibändimme on toista kertaa peräjälkeen norjalainen: Satyriconia seuraa yhtä legendaarinen Enslaved. Yhtye venyttää jälleen uudella albumillaan rajojaan, ja vaikka muutokset saattavat kuulostaa faninkin korvissa nyanssitasoisilta, paikoillaan polkemisesta bändiä ei voi syyttää. Hieno maa, hieno bändi.
Jos Enslavedin uutuuslevy nousee syvältä kotimaan mullista, samaa voi sanoa Moonspellin tuoreesta albumista, joka on paitsi saanut teemansa yhtyeen kotikaupungin Lissabonin vuonna 1755 tuhonneesta maanjäristyksestä myös portugalinkielinen. Tässäpä aihe, jota ei voi sivuuttaa edes solisti Fernando Ribeiron henkilökuvajutussa. Tokihan Pölkyllä puhellaan paljon muutakin.
Salamyhkä-palstalla tarkastellaan naisvetoisen kuolobändin Derkétan ainokaista pitkäsoittoa, ja levyarvioiden pääpaikalla jynkyttää Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus.
Vanhassa liitossa liikutaan vaihteeksi punkinposotuksen tahtiin, sillä haastattelussa on elokuussa Suomessa soittaneen Bad Religionin mukana alusta asti bassotellut Jay Bentley. Lehti saa päätöksensä, kun 6. Piiri -palstalla selvitellään uusimman Satyricon-kannen inspiroimina, saako vanhaa taidetta käyttää levynkannessa tuosta vain.
Tämmöistä. Perjantaina 20. lokakuuta.