Amorphisin ”uuden ajan” aloittanutta Eclipse-albumia (2006) seurannutta kolmea täyspitkää on vaivannut keskuudessani sama ongelma: levyt ovat kuulostaneet alkupeleissä aina hyvältä, mutta jotenkin ne vain ovat unohtuneet hyllyn varjoisille kujille. Kestokuunteluperinnettä ei ole syntynyt, ja kun Amoa on halunnut, soimaan on päätynyt miltei poikkeuksetta vanhempaa tuotantoa.
Ehkäpä keskeisin syy mainittuun on siinä, että haluaisin Amorphisin olevan enemmän death metal -bändi kuin se todellisuudessa on. Eclipsellä annetut raakuuden lupaukset eivät ole täysin täyttyneet silotellumman soundin vallatessa tilaa, ja yhtyeen kahteen ensimmäiseen levyyn ikuisesti jumittuneelle tämä on tietysti ollut pettymys – niin pöntöltä kuin se tavallaan tuntuukin. Kaksikymmentä vuotta on fanin sydämessä yllättävän lyhyt aika.
Peter Tägtgren -tuotantoinen Circle on siirto raaempaan, muttei senkään yhteydessä voi puhua kovin vahvoin äänenpainoin varsinaisesta kuolometallista. Amorphis-levynä tämä on joka tapauksessa melkoisen hyvä.
Circle tarjoaa hyvin vähän mitään mullistavaa, mutta yhtyeen keskeisten ja – muistuttaisin – sangen uniikkien elementtien kehänä se on parempaa keskiluokkaa. Yhtäkään pudotettavan turhanpäiväistä biisiä kolmevarttinen levy ei sisällä, mitä toki ilolla tervehdittäköön.
Jälleen kerran on vaikea sanoa, mikä on Circlen kestokuunteluarvo, mutta ainakin tässä vaiheessa – viiden kuuden kuuntelun jälkeen – vaikuttaa varsin lupaavalta.
Huom! Tämä ei ole arvostelu. Sen löydät painetusta lehdestä myöhemmin.