Teksti ja kuvat: Matti Riekki
Hei tyyppi, jos kiinnostaa todistaa oikeaa metallia, painu nyt vähän helevetin äkkiä Turkuun. Tai jos ei villi länsi nappaa, huomenna Helsinkiin. Tai lauantaina Jyväskylään. Se ainoa oikea Enska on meinaan sellaisessa keikkakuosissa, että pouserit imaistaan pikkusuolaisina.
Siitä on nyt 15 vuotta, kun näin Entombedin ensimmäisen kerran näillä samoilla lauteilla. Biiseistä osa samoja, äijät kahta lukuun ottamatta vaihtuneet. Meininki yhtä kova. Ei, kovempi. Niin yleisössä kuin lavalla.
On se vaan hurjaa, millaisella intensiteetillä, energialla ja soittamisen riemulla yli 20 vuotta vanhat kuolotkin ammutaan. Suoraan silmien väliin, laukan päältä.
Solisti LG Petrovin tukka alkaa muistuttaa poltettua kesantopeltoa, mutta kun karisma ja toimintavarmuus on tätä luokkaa, mies tekisi mieli ottaa omaan kotiin asumaan. Tai no, ainakin takapihalle.
Kitaristi Alex Hellid ei ole vieläkään vanhentunut sitten 90-luvun. Eikä ole muuten miehen soittokaan. Kuten vierestä möreällä äänellä todettiin, ”jos olisi IHAN PAKKO, antaisin”.
Kun ”ne muut kaveritkin” hoitavat pestinsä vähintäänkin rapsakasti, ei voi kuin antaa papukaijaleimasimen laulaa.
Encoreissa kuultu Chaos Breed uhkasi niksauttaa muuten pään kierteiltään. Markus Kajoa lainatakseni: ihanaa on se.
Mene nyt sinne Turkuun. Ihan tosi.