Flow-festivaalin hitit ja hudit

Kyllä vain, mekin olimme Flow-festivaalilla – ensisijaisesti goottirockin legendaosastoa edustavan The Curen takia, mutta oli siellä muutakin.

Kuva: Tami Hintikka

Flow
9.–11.8.2019
Suvilahti, Helsinki

Paras keikka

Omassa kuplassani Suvilahdessa soittivat The Cure – josta on tulossa tarkempaa raporttia lähipäivinä – ja sitten ne muut. Niistä muista koko viikonlopun paras oli omissa Flow-kirjoissani ehdottomasti Neneh Cherry. Suursuosiosta undergroundimpiin vesiin laskeutunut ruotsalainen järjesti loistavine bändeineen Red Arenan telttaan kunnon bileet. Toiset muutamia hittejä tehtailleet artistit sylkevät vanhan tuotantonsa päälle, mutta Neneh ei. Manchild, Woman, 7 Seconds ja keikan komeasti paketoinut Buffalo Stance vedettiin enemmän tai vähemmän päivitettyinä versioina, ja ne loksahtivat täydellisesti uudempien kappaleiden lomaan.

Liikuttavin

Lauantaina päälavalla esiintynyt ruotsalainen Seinabo Sey oli paitsi erittäin taitava laulaja, myös aidosti nöyrän ja liikuttuneen oloinen saamastaan suosiosta. Lämpö ja kiitollisuus huokuivat lavalta.

Tyylikkäin

Solangen show oli mustavalkoisia ja selkeitä linjoja sisältävää lavarakennelmaa myöten tyylikkyyden juhlaa. Sametinpehmeästi lipuva r&b soljui tummaan iltaan kuin sininen usva, joka kietoo syleilyynsä. Esityksessä oli puhdasta eleganssia pienellä twerk-ripauksella paheellisuutta. Classy!

Huomattavin hahmo

The Cure -kapteeni Robert Smith. Kuusikymppinen pörrötukka oli mustissa vaatteissa, vahvassa meikissä ja erittäin hyvällä, suorastaan hassuttelevalla tuulella.

Kovin pettymys

Koko festarin raskain harmistus tuli koettua jo ennen kinkerien alkamista, kun Koffee perui Flow-esiintymisensä. Nuori, taidokas ja supersympaattinen jamaikalainen oli itselleni kenties koko viikonlopun odotetuin esiintyjä, ja olikin karmaiseva pettymys kuulla, että hänen keikkansa siirtyy ensi vuoteen. No, silloin sitten!

Pahin moka

Oma Flow-skannerini ei havainnut mokia. Moni tosin tuntuu laskevan sellaiseksi Solangen ”sähkökatkon”. Tietysti se hitsittää, kun yhtäkkiä soitto vaimenee, mutta syyt olivat ymmärtääkseni varsin pätevät, eli festivaalijärjestäjän niskaan olisi satanut mojovaa sanktiota. Ja ainahan asiaa voi yytsiä uudesta kulmasta: kuinka usein näet Solangen tasoisen artistin vetävän yllätys-unpluggedia? Ajattele että todistit jotain ainutkertaista, niin tuskasi helpottaa.

Ristiriitaisin

Lauantaina päälavalla viimeisenä esiintynyt australialainen Tame Impala jätti mietteliään fiiliksen. Keikka polkaistiin näyttävästi käyntiin Let It Happen -hitillä, valot vilkkuivat, screenit välkkyivät, laserit sohivat ja konfettisade posautettiin Flow-kansan niskaan. Räjähtävä startti, mutta loppua kohden Pitchfork-bändien Pitchfork-bändin uuspsykedelia alkoi käydä turhankin unettavaksi. Nättiä oli kuitenkin niin sanotusti koko valuutan edestä.

Festarifiilis

Flow´n väkimäärähän on melkoinen, eli heikompaa alkaa ahdistaa, mutta jengi oli reissussa kepein mielin. En tosin itse joutunut seisoskelemaan ranneke- tai sisäänpääsyjonoissa kuin korkeintaan muutaman hassun minuutin, mutta kyllähän portilla näytti paikoin luikertavan kiitettävän pituinen letka.

Suvilahti oli laitettu nätiksi. Siinä missä esimerkiksi samassa miljöössä kesäkuussa järjestettävä Tuska paistattelee kesäisessä valossa koko kestonsa, on Flow´lla puolellaan elokuun pimenevät illat. Koko alue muuttaa väriään kuin kameleontti, kun aurinko laskee mailleen ja lukuisat erilaiset valot loihtivat juhlaan taianomaisen tunnelman.

Niin, se festarifiilis? Sehän oli loistava!