Lähiöbotox esitteli uuden kitaristinsa – raportti ja kuvat Tavastian-keikalta

Tavastia, Helsinki, 28.5.2025

30.05.2025

Teksti ja kuvat: Timo Isoaho

Itäinen Helsinki muutti taas hetkeksi keskustaan, kun Lähiöbotox kävi kääntymässä Kampissa Tavastia-klubilla keskiviikkona 28. toukokuuta. Faneja oli toki tullut vähän kauempaakin, sillä solistit Seksikäs-Suklaa ja Dosdela selvittivät paikoin varsin hupaisissa välispiikeissään, että paikalla oli porukkaa myös Nilsiästä ja Rovaniemeltä. Ja monesta muustakin paikasta.

Kyseessä oli merkittävä Botox-keikka, sillä yhtye esitteli Tavastialla uuden kitaristinsa Aki Lehtosaaren, joka liittyi aiemmin tänä vuonna porukkaan edellisen kitaristin Harto Haukkaluoman paikalle. Lehtosaaren ja muun Botox-ryhmän (myös kitaristi Juho Rantanen, basisti Samuli Peurala ja rumpali Lauri Ojala) lisäksi lavalla nähtiin myös useita vierailijoita, muun muassa Mc Respektor ja Ina Mikkola.

Ja nähtiinpä estradilla yllättäen – siis kesken konsertin – myös Lighthouse Project, kun laulaja Toni Salminen hyppäsi lauteille muun Botox-muusikoiden sekaan. Jos ”tilanne” ei aukea, niin kerrottakoon sen verran, että Lähiöbotoxin miehistöstä löytyy runsain mitoin myös Lighthouse Project -muusikoita.

Kaiken kaikkiaan noin puolitoistatuntisen setin aikana tuli hyvinkin selväksi, että Lähiöbotoxin rasismin ja muun paskan vastainen marssi jatkuu vääjäämättömästi. Niin, Suomi on edelleen rikkinäinen, kaikki hajoo ja saunan takana on tilaa.

Alla kuvamateriaalia niin Tavastian salin kuin backstagenkin puolelta.