Mikä olisikaan parempi tapa viettää lokakuista keskiviikkoa, kuin matkustaa satoja kilometrejä etelään norjalaisen progen perässä keskellä työviikkoa? Niin? Kenelläkään ei taida olla parempia vaihtoehtoja tarjolla. Ja syystä. Norjalainen Leprous kun oli yksi niistä harvoista orkestereista tänä syksynä, jotka saivat moisen reissun tekemään.
Kaksi vuotta sitten Leprous veti vaivoin puoli salia väkeä Nosturiin viikonloppukeikalla. Se jätti kuitenkin mieleen bändin, joka puhui täysin musiikillaan eikä vaatinut mitään muuta tätä tukemaan. Nyt takana on kaksi vuotta keikkailua ja kokonaisuutena vielä edeltäjäänsäkin parempi albumi The Congregation, joten nyt oli aika. Leprousin aika.
Melkein.
Noin vartin yli kahdeksan aikaan se tapahtui. Illan yllättävin hetki. Lavalla nähtiin jotain harvinaisen valovoimaista ja värikästä seuraavan kolmen vartin ajan. Vielä keikan jälkeenkin tuumailtiin mukana olleiden kavereiden kanssa, kuinka harvinaista on nähdä lavalla näin hienosti rytmiä ja teatraalisuutta yhdistävää voimaa. Ikävä kyllä tämän musiikin mukaan rytmitetyn hauskan Sphere-valokyltin edessä mekkaloi väsynein djent-bändi vähään aikaan ja jotain tästä djent-oppikirjan tylsimpien aapisten perukoilta riffinsä kaivaneesta bändistä kertoo se, että kukaan ei keikan jälkeen puhunut mitään bändin musiikista, vaan ainoastaan mainitusta hassusta logokyltistä ja sivulauseessa joku saattoi mainita myös basistin soittamaan bassoon viritetyistä valoista, jotka saivat soittajansa näyttämään joulukuuselta. Djent on ollut aina hieman hankala laji raskaassa mätkeessä, koska sitä pystyy tekemään useimmiten joko todella hyvin tai todella huonosti. Spheren valitettavana velvollisuutena oli jäädä rekvisiittojensa varjoon.
Toisin teki Leprous. Tämä viime vuosina hurjaan vetoon noussut bändi oli vetänyt paikalle yllättävän paljon väkeä odotuksiini nähden. Nosturin yläkerta oli ehkä kiinni, mutta ehkäpä juuri sen takia Nosturi vaikutti todella täydeltä ja Leprous pääsi näyttämään todellisen voimansa.
Leprous ei myöskään jättänyt lavaa tyhjilleen. Bändin valoshow ja muutamat screenit tekivät työtä käskettyä, mutta suurimpana erona lämppäriinsä Leprous veti huomion täysin itseensä ja vaikka tuijottelenkin yleensä keikalla kuin keikalla kaikkea visuaalista, nauliintui katseeni nyt bändin ilmiömäiseen ulosantiin. Leproushan on täysin itsensä näköinen bändi myös lavalla: Sen musiikki on tavallaan pinnalta äärimmäisen solmuun ja musiikin säännöistä etäälle revittyä kulmaa ja särmää, mutta tosiasiassa pinnan alla sykkii hyvinkin suoraviivaisesti iskeviä ja ennen kaikkea intohimoisia sävellyksiä, joita soittavat pukuihin ja hipster-fledoihin pukeutuneet tavalliset norjalaiset progeäijät.
Keikan ainoat säröt liittyivätkin hyvin pitkälti Leprousiin suurimpiin vahvuuksiin.
Laulaja-synisti Einar Solberg on yksi bändin kantavimmista voimista, mutta Nosturin keikan kohdalla tuli muutamaan otteeseen selväksi, kuinka pitkä kiertue voi vaikuttaa jopa näin hämmentävän laulajan ulosantiin. Mies joutui oikomaan lauluaan muutamiin otteisiin ja ihan korkeimpiin ulottuvuuksiin asti tämä ei meinannut yltää millään, mihin ei tosin raskaammissa kohdissa juurikaan kiinnittänyt huomiota. Huomionarvoista on kuitenkin se, kuinka Solberg onnistui olemaan tälläkin kertaa huikea vokalisti, vaikkei tämä keskiviikko ollutkaan parhaita päiviä.
Puolentoista tunnin keikalla myös huomasi viimeistään se, kuinka Leprousin levyiltä tuttu noin tunnin annos on juuri se oikea määrä Leprousia kerralla. Puolentoista tunnin aikana saattoi jo huomata, kuinka Leprous onnistuu sotkemaan levyillään paljon eri ääripäitä erilaisiin biiseihinsä, mutta setin koostuessa kolmen levyn parhaasta annista, oli mukanaan fiilikseltään hyvinkin samanlaisia vetoja. Kappaleiden kaaret ja tyylit saattoivat vaihdella, mutta se Leprousin äärimmilleen vedetty mutkitteleva massa, mikä on bändin suurin vahvuus levyillä, kääntyi näin pitkässä juoksussa hieman itseään vastaan. Mutta vain hieman. Pehmennys, jota ei voi jättää sanomatta.
Yhtään huonoa kappalettahan setissä ei ollut! Neljäntoista biisin joukkoon mahtui pari kappaletta hieman harvemman tuntemalta Bilateralilta, neljä vetoa parin vuoden takaiselta huikealta Coalilta ja loput kahdeksan biisiä oli ansaitusti poimittu tänä vuonna ilmestyneeltä The Congregationiltä. Juuri tässä kohdassa huomasi, miten rajusti Leprous on kehittynyt viime vuosina. Vaikka keikan päättänyt Forced Entry oli vielä joskus bändin parhaimmistoa, oli se nyt lähinnä tasaista pauketta uusimpien levyjen timanttien joukossa. The Price, Rewind, The Flood, Moon ja Down olivat jo itsesään huikeita hetkiä, mutta keikalla huomasin ajattelevani pitkästä aikaa, että ehkä Coal sisältää sittenkin edelleen bändin parhaat biisit. Foe, The Cloak ja The Valley kun olivat keikan parhaat hetket.
Kaksi vuotta sitten edellisellä Nosturin visiitillään Leprous oli jo pienessä nosteessa. Nyt syksyllä 2015 se on noussut vielä korkeammalle ja jos bändin seuraava levy onnistuu räjäyttämään pankin vielä hullummin, tulee Leprous varmasti lunastamaan paikkansa tämän hetken progemetallibändien huippujen joukossa.
Ellei se ole tätä jo saavuttanut.
Katso Tuomas Mettäsen ottamat kuvat Leprousin, Spheren ja Rendezvous Pointin keikoilta. Klikkaa kuvaa suuremmaksi ja navigoi nuolin.
