Tasavahva Kamelot ja monipuolinen Myrath – raportti ja kuvia Tampereen-keikalta

Kamelot, Myrath - 31.3.2023, Tampere, Pakkahuone

04.04.2023

2010-luvulla Suomi oli hyvä maa Kamelotille. Niin hyvä, että bändi taisi teettää useammankin Suomi-rundipaidan juhlistamaan monen keikan turneita Pohjoismaista parhaassa. Ei ihme, koska tuvat olivat usein täynnä.

Näin itsekin Kamelotin houkuttelevan Helsingin Nosturin ja Circuksen sekä Tampereen Pakkahuoneen ja Jyväskylän Lutakon täyteen monta kertaa. Joskus melko lyhyelläkin aikavälillä ja jopa arki-iltoina.

Nyt takana on muutama pandemian kurittama vuosi, käsissä on uusi albumi The Awakening ja Kamelot on palannut Suomeen klubikiertueen merkeissä ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2018. Näin vahva bändi tuskin menettää kannatustaan yhden kulkutaudin aikana? Onhan sillä takanaan vuosikymmenien historia ja uskollinen fanikunta?

Kummallista kyllä, bändin torstai-keikka Helsingin Vanhalla, perjantaina todistamani esiintyminen Tampereen Pakkahuoneella ja sitä seurannut konsertti Oulun Tullisalissa olivat myyneet salit korkeintaan vähän yli puolilleen.

Jotain on siis tapahtunut Kamelotille? Onko bändi vihdoin, kaikkien vuosien jälkeen, menettänyt livemagiansa?

Vaan eipä mennä asioiden edelle: Olihan paikan päällä lämppäreitäkin, joista ylivoimaisesti kiinnostavin oli Tunisiassa perustettu ja sittemmin ranskalaistunut Myrath, jonka folkahtava progemetalli oli juuri sopivan lähellä ja kaukana pääesiintyjän musiikista. Myrathin esiintyminen sen sijaan oli täysin eri maailmasta, tuoden iltaan monipuolisuutta.

Myrath oli kuin olikin mainiota itämaisesti höystettyä melodista metallia muutaman progekulman kera, ja oli viihdyttävää seurata rumpali Morgan Berthetin ja laulaja Zaher Zorgatin omalaatuista työskentelyä. Sen verran kutkuttavat jälkifiilikset keikasta jäi, kuten parhaiden lämppärikeikkojen kuuluukin tehdä, että Tales of the Sand -albumi (2011) lähti kokeiluun ensi kertaa 12 vuoteen ja osoittautui jo yksin perjantai-illan keikkailtaman arvoiseksi.

Illan pääruoka oli itämaisen annoksen sijaan kuitenkin Kamelot. Vanha kunnon Kamelot, jolta olen itsekin, lämmettyäni bändille nyt Tommy Karevikin aikoina jopa vielä enemmän kuin sitä ennen, nähnyt kourallisen niin viihdyttäviä keikkoja, että odotukset keikan suhteen olivat varsin korkealla. Varsinkin kun settilistaa oli tullut kurkittua etukäteen.

Eikä Kamelot pettänytkään millään tavalla. Mutta hieman häiritsevää oli se, ettei se päässyt oikein yllättämäänkään.

Suurin ero kaikkien aiemmin kokemieni ja perjantai-iltaisen Kamelot-keikan välillä oli lähinnä muutamat visuaaliset koristeet sekä laulajatar Melissa Bonny, joka jatkoi Kamelotin hienoa perinteitä tuoda mukanaan osaavia naislaulajia, joita ei välttämättä vielä niin hyvin tunneta. Bonny täytti nämä saappaat loistavasti, ja oli keikan yllättävintä antia.

Itse asiassa settilistakin oli omaan makuuni likipitäen täydellinen, pidänhän uudesta The Awakening-albumista kovasti ja vanhemmista levyistä itselleni parhaat Kamelot -hetket ovat Haven (2015), The Black Halo (2005) ja Karma (2001), jotka rohmusivat uuden levyn rinnalla seitsemän kappaletta illan tarjonnan 17 esityksestä. Koko setti oli mainio yhdistelmä nykyajan Karevik-ajan Kamelotia vanhoilla poiminnoilla, eikä siinä puolessa ollut mitään kummempaa valitettavaa. Joskaan mitään ihmeellisempiä yllätyksiä tai harvinaisuuksia ei myöskään kaivettu rosteriin.

Keikan eläväisimmät energiapiikit olivat tietenkin laulajat Karevik ja Bonny. Heidän välillään oli oivaa kemiaa ja molempien äänet täydensivät toisiaan hienosti. Karevik tosin täyttäisi itsekin moniulotteisella äänellään ja teatraalisilla eleillään vaikka soolona koko lavan, joten siitä puolesta keikan viihtyvyys ei jää kiinni. Nyt monen koetun Karevik-Kamelot -keikan jälkeen alkaa tosin tämänkin asian suhteen tuntua siltä, että maneerit alkavat hieman toistaa itseään ja kun bändi itsessään alkanut menettää vauhtiaan, ovat suurimmat energiavirrat tasaantuneet väistämättä.

Kuulostaa siltä, että kaikki on silti melko hyvin Kamelot-maailmassa, vai mitä? Hyvä uusi albumi takataskussa ja esiintyminenkin kulkee vahvalla rutiinilla. Ehkä, mutta silti perjantai-iltainen konsertti jätti jotain hampaankoloon.

Tuntuu siltä, että tasavahvuudestaan huolimatta Kamelot on jäänyt hieman paikoilleen polkemaan sen jälkeen, kun amerikkalaiset löysivät ruotsalaisesta laulajasta lisäpontta live-esiintymiseensä. Kuherruskuukausi kesti useiden albumien ajan, joilla teatraalinen melodinen metalli löysi uusia juonteita.

Kamelotille on tapahtunut vastaavaa ennenkin, eikä siihen ole tarvittu edes laulajanvaihdosta. Jo Roy Khanin aikoihin bändi loi hieman nahkaansa uudelleen esimerkiksi Epican ja The Black Halon aikoihin, kun bändin varhaisimpien aikojen hieman suoraviivaisempi power-metalli sai rinnalleen kerronnallisempia tunnelmia.

Voi olla, että 2020-luvulla Kamelotin tulisi ehkä kuitenkin avata seuraava luku tarinassaan. Nyt se tekee tasaisen varmoja levyjä, soittaa tasaisen varmoja keikkoja ja yleisömäärät vähenevät ainakin täällä pohjoisessa tasaiseen tahtiin. Jotain uutta olisi keksittävä ja iskettävä kunnon piristysruiske bändiin tuoreen, rohkean ilmaisun kera.

Kokonaan toinen asia on se, onko Youngbloodista ja kumppaneista enää keksimään itseään tällä tavalla uudelleen.

Kuvat: Jaakko Silvast

Myrath

Kamelot

Lisää luettavaa