Joskus sieltä kuuluisan puun takaa tuleva keskustelu todella yllättää.
”Anteeksi, tiedättekö, saakohan tähän parkkeerata? Entä oletteko menossa katsomaan Katri Helenaa?”
Ei, Infernon delegaatio ei ollut lauantaina 16. elokuuta – eikä muuten vastaisuudessakaan, monestakaan syystä – menossa sinivalkoisen äänen suurkonserttiin, sillä epäpyhänä suuntana oli Urho Kekkosen kadun rockkeidas Tavastia. Siellä ei katsottaisi autiota hiekkarantaa tai tähtitaivasta vaan oltaisiin ison G:n armoilla ilman paluuta raittiusleirille.
Kyllä vain: Hämäläisten taloa isännöi synkän sateisena ja tuulisena elokuun iltana parikymmentä vuotta sitten räyhäkkään Saatana on herra -albumin julkaissut spurgugrammirykmentti Rytmihäiriö.
Ja se oli kaunista se. Tai ”kaunista”.
Gambinan kaato alkoi puolisen tuntia kellottavan Saatana on herra -albumin live-esityksellä. Heti ensiryyppyjen kohdalla tuli selväksi, että Rytmihäiriön laitapuolen hyökkäys on tänään mallia pysäyttämätön. Jukka ”Kosmo” Kröger oli vesuripannujen takana hurmiollisissa liekeissä, basisti Ande Kiiski kohteli Gambina-ESP:taan kiitettävän kaltoin ja kitaristi Janne Perttilän armoton turbosahaus avasi kaikki ovet Gambinarniaan. Ja olihan lauteilla toki myös Unto ”Une” Helo, joka todellakin käytti suutaan muuhunkin kuin ryyppäämiseen. (Älkää käsittäkö väärin: kyllä hän juopotellakin ehti.)
Koska Rytmihäiriöllä riittää kuolemattomia onelinereitä ja pidempiäkin lauserykelmiä vaikka muille jakaa, eturivien Sepot ja muut hahmot pääsivät laulamaan solistin mukana monta kertaa. Esimerkiksi:
Sanot ettei väkivalta hyödytä mitään
Mutta miten ilman sitä voi surmata ketään?
Sanot dokaaminen on järjettömyyttä
Mutta selvinpäin jos tapat et känniä voi syyttää!
Ei välttämättä kovin soveliasta tai edes mieluista vaikkapa Katri Helenan taiteen ystäville, mutta ihan helvetin viihdyttävää tummempien polkujen tallaajille.
Saatana on herra -albumiajelu oli kuitenkin vasta puoli pullollista sitä ihteään. Biisistä toiseen hurmiossa tykittäneen ja Gambinaa kurkkuunsa kaataneen Rytmihäiriön kakkossetti alkoi nauhalta tulleella Sekatyömiesten marssi -introlla, jonka jälkeen toimitus jatkui tahdikkaasti nimetyllä Muovipussi päähän ja ruumis suohon -laululla.
Ja se oli sitten menoa. Taas kerran.
Olen kännissä, Pakko tappaa ihminen, Viimeinen surmanajo, Koska saatana sanoo niin ja niin edelleen. RH-klassikoita toisensa perään, loistavien livesoundien tukemana.
Kosmon rumpusetistäkin ”tuttu” vesuri ei todellakaan lakannut huitomasta ennen kuin jokainen Tavastialle pääsylipun lunastanut oli vajonnut totalitääriseen juoppohulluuteen. Tuossa toki voi olla hörpyn verran liioittelua, mutta vain hörpyn.
Illan ”teemaan” liittyen: saattaa hyvinkin olla, ettei jumalattomista näytelmistään tunnettu Rytmihäiriö koskaan juhli kuuden vuosikymmenen mittaista taivalta loppuunmyydyllä Olympiastadionilla, mutta orkesterin myllytys loppukesällä 2025 on yksinkertaisesti niin huikealla tasolla, että krouvissa riittää varmasti kähinää vielä vuosikausien ajaksi.
Spurgu-uhka ei siis tule väistymään. Jäljet johtavat jatkossakin ryyppykämppään.
Teksti ja kuvat: Timo Isoaho
