Abhorrencen aktiivikausi jäi 90-luvun taiteessa aikoinaan vajaan vuoden mittaiseksi. Siitä huolimatta alkukantaisen death metalin alamaailmassa lymyillyt helsinkiläisyhtye ehti keikkareissulle muun muassa Osloon, jossa soittokumppaneina toimivat sikäläiset Cadaver ja Darkthrone. Muistutettakoon, että yleisössä oli koko Mayhemin sen ajan kokoonpano ja jälkibileet tapahtuivat Oslon ulkopuolella Mayhemin ”päämajasssa” (lue aiheesta lisää toverilehti Soundista).
Darkthrone nähtiin muutamalla harvinaislaatuisella Suomen-keikalla 1991, mutta sen jälkeen sillä suunnalla on ollut hieman rauhallisempaa. Cadaver puolestaan piipahti Helsingissä 1990, ja debyyttivisiitin jälkeen näidenkin norjalaisten kohdalla oli pitkään hiljaista. Mutta nyt tahti on todellakin muuttunut, sillä bändi piipahti Hellsinki Metal Festissä 2024, ja maaliskuussa 2026 laulaja-kitaristi Anders Odden, basisti Eilert Solstad ja rumpali Bjørn Rønnow saapuivat taas kylään. Tampereelle ja Helsinkiin yltäneen Twice in a lifetime -kiertueen toisena bändinä nähtiin… aivan niin, Abhorrence, jonka aktiivisuusmittari ei myöskään ole helottanut ihan tulipunaisena viime vuosikymmeninä.
Keväisenä perjantaina Helsingin Kultuuritalon isolla puolella – yläkerrassa – juhlittiin hieman ”paremman väen” toimesta, mutta maineikkaan talon kellariin upotetussa Kult-keikkapaikassa oltiin asian – vanhakantaisen death metalin – mädässä ytimessä. Kuinkapa muutenkaan.
Illan aloitti kohtelias suomalaisisäntä. Abhorrence tuli nähtyä jo aikoinaan – siis muinaisella 90-luvulla – mutta siitä keikasta/niistä keikoista ei valitettavasti ole kovin mainittavia muistikuvia. Voisin silti kuvitella, että tuolloin noin 17-18-vuotiaat nuorukaiset – laulaja Jukka Kolehmainen, kitaristit Tomi Koivusaari sekä Kalle Mattsson ja basisti Jussi Ahlroth – puristivat kätösissään kuvainnollista mailaa ja tietenkin olutpulloja. Ainakin hieman.
Vuonna 2026 turhasta puristuksesta ei ole tietoakaan. Yllä mainittu veteraaninelikko ja hieman nuorekkaampaa tulitukea tarjoava rumpalilegenda – kyllä, jotkut saavuttavat legendastatuksen jo kolmekymppisinä – Waltteri Väyrynen paiskoivat läpi noin 45-minuuttisen setin virne kasvoillaan, touhusta selkeästi nauttien. Koivusaaren tanakka sahaus – tenniskyynärpään hoitoa tiedossa? – laittoi tosin kitarakaluston sen verran koville, että hymyt olivat hetkeksi hyytyä, mutta onneksi varakeppejä riitti takavasemmalla juuri sen verran, ettei luuttujen kieliä tarvinnut vaihdella kesken kuolonhurmoksen.
Samoilla hyväntuulisilla linjoilla tuntui olevan Kult-klubin pimeän kellarin täyttänyt varsin heterogeeninen porukka: vaikka lavalta tuutattiin täydellä höyryllä tummissa vesissä keitettyä mureasti pörisevää death metalia, jengin suupielissä näkyi lähes eksklusiivisesti leveitä virneitä. Saanen arvata, että joidenkin kasvot loistivat ”vihdoinkin pääsen kokemaan tämän rykmentin livenä” -myhäilyn vuoksi, kun taas hieman varttuneemmat kansalaiset taisivat ihastella tanakkaa touhua ”miten tämä onkin edelleen näin kova” -fiiliksellä.
Abhorrence ei ole koskaan julkaissut täysimittaista studiolevyä, mutta Kult-keikka toimi taas kerran verevänä muistutuksena siitä, että demojen, sinkkujen ja ep-levytysten muodostama, ajan rattaiden kulutusta yllättävänkin ketterästi kestänyt Abho-discografia on erittäin tasokas – aina vanhoista tutuista klassikosta (mm. Vulgar Neclolatry, Pleasures of Putrid Flesh ja Pestilential Mists) uudempiin paiseisiin (muun muassa Anthem for the Anthropocene ja Old Age, Sickness and Death Metal). Syvältä luotaavia A-luolan riffejä, oivaltavia rytminvaihdoksia, autenttista tunnelmaa ja niin edelleen.
Pienen roudaus- ja tuumaustauon jälkeen lauteille asteli norjalaistrio Cadaver. Ja katso: syövästä toipuneen Anders Oddenin kipparoima bändi oli Abhorrencen tavoin jämerässä iskussa.
Ilta oli muiden hyvien asioiden ohella kovien rumpaleiden juhlaa, sillä esimerkiksi Borknagarissakin takova Bjørn Rønnow näytti heti mittavan setin ensimetreillä, miten pannuja lyödään kovaa, tarkasti ja tyylikkäästi. Eilert Solstad taas teki vaikutuksen pelkällä instrumentillaan: death metal -keikoilla nähdään vähän harvemmin sähköistä kontrabassoa.
Anders Odden puolestaan oli kapellimestarina täsmälleen omalla ja oikealla paikalla. Karismaattinen veteraanimuusikko hoiteli suvereenisti niin kuusikielisen sahauksen kuin laulamisen/karjumisen, kun taas välispiikeissä maestro viljeli eri väristä huumoria ja esitteli toki myös härmäläistä sanavarastoaan (”kissa”, ”turpa kiinni” ja niin edelleen).
Cadaverin musiikki on ollut death metalin ammoisista alkuajoista asti varsin omintakeista ja paikoin jopa hieman kokeellista, ja tämän vuoksi yhtyeen materiaali on jakanut mielipiteitä menneiden vuosiekymmenien ajan. Liveolosuhteissa Cadaverin vaihtelevasta biisinipusta kuitenkin muodostui varsin tiivis kokonaisuus, jota tuki selkeä, jämäkkä ja tiukka livesoundi.
Olipahan vaan kaiken kaikkiaan hieno iltama, eikä sieltä todellakaan puuttunut vuosirenkaita, kolotusta tai kuolonmetallia – Abhorrencen tuoreimman kappaleen otsikkoa vapaasti lainaten. Mutta ei sieltä myöskään puuttunut nuorekasta epäpyhää energiaa, joka kertoi nelikymppisen death metalin olevan verevässä iskussa.
Vuosista ja niiden vierimisestä puheen ollen: mikähän on tilanne 37-vuotiaan Abhorrencen debyyttialbumin suhteen? Varmaa vastausta ei taida olla kenelläkään, mutta tuskin tässä mitään hätää on. Joskus hyvää kannattaa todellakin odottaa!
Teksti ja kuvat: Timo Isoaho
Cadaver
Abhorrence
