DEATH ANGEL
Relentless Retribution
Nuclear Blast
Odotukset filippiiniläistaustaisen ex-nuoriso-orkesterin toisen tulemisen kolmannelle levylle eivät olleet varsinaisesti huikeat.
Paluulevynsä Art of Dying (2004) oli vallan aneeminen esitys, mutta seuraaja Killing Season (2008) piti yllä sentään jonkinlaista tasoa. Nyt riveistä on kaikonnut suurin osa alkuperäisjäsenistä, joten esivärinät olivat kylmääviä. Onneksi suurimmilta osin turhaan.
Yhtye on kuin vastakkaisia ounasteluja ilkkuen saanut touhuunsa mukavan energialatauksen. Ajoittain soitosta tulee mieleen 2000-luvulla rivakasti elämöinyt Exodus. Erityisesti varsin funkylla tatsilla soittaneen rumpalin Andy Galeonin vaihtuminen tekniseen, ahkerasti tuplabassareita ja d-beatia monottelevaan Will Carrolliin tekee meiningistä iskevämpää – joskin myös hetkittäin astetta geneerisempää.
Levyn biisit eivät kärsi samanlaisesta puolivillaisuudesta ja totaalisesta mielikuvituksettomuudesta kuin Art of Dyingillä, vaan mukana on raikasta otetta ja rutkasti mielenkiintoisia ratkaisuja. Kokonaisuus paljastuu tarkemman tutkailun jälkeen varsin monipuoliseksi, vaikkakin kohtuullisen vaativaksi ja genrerajoille sujuvasti huutia antavaksi metallilevyksi.
Mielenkiintoa yllä pitäviä käänteitä on ripoteltu pitkin levyä, ja materiaaliin on otettu mukavan ennakkoluuloton ote. Yhtye onkin palannut fiilistasolla hiukan mestarillisen Frolic Through the Parkin (1988) aikaiseen, omaleimaisen progressiivisena mutkittelevaan tyyliin.
Death Angel on uudistanut sointiaan kaikilla osa-alueilla, joten bändiä ei voida syyttää ainakaan yksiulotteisuudesta tai vanhan kertaamisesta. Toisaalta se on jättänyt ominaissoundiaan hiukan taakseen, vaikka Mark Oseguedan mukavan railakkaasti käyttämä ääni onkin yhä perinteeseen kytkeytyvä elementti. Miehen ulosanti on ajoittain hyvinkin raakaa, mutta palkeista irtoaa myös yllin kyllin tarttuvia melodioita.
Liki tunnin mittaiseksi venytetystä levystä olisi ollut vara riipaista pari raitaa vaikkapa erikoispainoksen bonuskappaleiksi. Vaikka levyllä ei ole varsinaisesti ankeita biisejä, vahvan alun ja komean lopun välissä homma tuntuu vähän pyörivän paikoillaan.
Uudella kierroksella energiseksi, mutta laadultaan korkeintaan kohtalaiseksi bändiksi leimattu Death Angel ylittää joka tapauksessa odotukset. Relentress Retribution on selkeästi yhtyeen neljänneksi paras levy – siis alkuperäisen tuotannon jälkeen.
Vaikka bändi kuulostaa ensialkuun hiukan vieraalta, niinhän itse asiassa kävi myös hurjan Ultra Violence -debyytin (1987) jälkeisellä kimurantin funkylla Frolicilla ja sen perään vuoden 1990 melodisella Act III:lla. Relentless Retributionilla yhtye onnistuu nivomaan näiden levyjen elementtejä luontevan verevästi yhteen ja lisäämäänkin jotakin.
Teksti: Kimmo K. Koskinen Kuva: Michael Johansson