Etsi
"He ajattelevat, että bändiltä voi tilata musiikkia kuin jostain McDonald'sista", Bill Kelliher tuskailee.
Käsittelyssä Wake Up Dead -klassikko.
No nyt on meininkiä.
Tutun kuuloista tavaraa.
Truth on hitaasti liikkuva tunteiden vuoristorata.
Levy näkee päivänvalon elokuussa.
Yhtye juhlii kiertueella Those Who Fear Tomorrow- ja Humanity Is The Devil -albumeitaan.
Uusi albumi on aivan nurkan takana.
Yllättävä paluu bändiltä.
Tuttuja kulmia suomalaisille.
Mielenkiintoisesta podcastista on tarjolla jo kuudes osa.
Ei onneksi kovin kauas.
Kiitos tästä, Knotfest.
I preach the ways of Satan / Answer to his calls...
Voivodin uusi kappale on yli kahdeksan minuuttia kellottava teos.
Andreas Kisserin 33-vuotinen ura Sepulturassa koostuu lukuisista bändinsisäisistä sodista ja henkilökohtaisista kasvutarinoista. Vahvan periaatteen kitaristi onkin saanut rakentaa luottamuksensa ihmisiin useammin kuin kerran.
Ruotsalaisten meno on yhä synkkää.
Corey Taylorin soololevy syntyi hyvään aikaan.
Death doom -pioneeri My Dying Briden viiden vuoden hiljaiselo on päättynyt. Bändin monella tapaa sanavalmis solisti ja perustajajäsen Aaron Stainthorpe avasi Infernolle paitsi sydämensä myös runokirjansa.
Enslavedin uusi kappale käy laajan katsauksen bändin uraan.
Against the Dying of the Light sisältää yhden uuden kappaleen lisäksi remixejä ja uudelleensovituksia vanhoista biiseistä.
Yhtye julkaisee neljännen pitkäsoittonsa heinäkuussa.
All Ears! on tulevan Grim-albumin toinen singlejulkaisu.
Sixpounder on mukana bändin elokuussa ilmestyvällä ep:llä.
Dead World Alive ammentaa vahvasti Hugh Howeyn kirjasaagasta.