Uudessa Bill & Ted -leffassa kuullaan ehkä Mastodonin musiikkia – vaikka kitaristia närästääkin Hollywoodin tapa toimia bändien kanssa

"He ajattelevat, että bändiltä voi tilata musiikkia kuin jostain McDonald'sista", Bill Kelliher tuskailee.

Kuva: Andi Balogh

Mastodon-kitaristi Bill Kelliher antoi hiljattain haastattelun Rock & Roll Beerguy -podcastia varten. Podcastissa keskusteltiin muun muassa Mastodonin seuraavasta albumista, jolle nelikko työstää parhaillaan kappaleita, ja Kelliher mainitsi ohimennen, että yhtyettä on pyydetty tekemään musiikkia myös uuteen Bill & Ted Face the Music -elokuvaan, joka saattaa Keanu Reevesin ja Alex Winterin hahmot taas yhteen ensimmäistä kertaa sitten vuoden 1991 Bill & Ted’s Bogus Journey -elokuvan.

Mastodonia on ennenkin kuultu elokuvissa kuten Aqua Teen Hunger Force Colon Movie Film for Theaters (2007) ja Jonah Hex (2010) – jopa Pixarin Monsters University -animaatiossa (2013) soi pieni pätkä Island-kappaletta – joten Hollywood-tuotannot ovat atlantalaisnelikolle tuttua kauraa. Bill Kelliher kertoo kuitenkin, ettei elokuvantekijöiden kanssa työskenteleminen ole aina ruusuilla tanssimista.

”He ajattelevat, että bändiltä tai artistilta voi tilata musiikkia kuin jostain McDonald’sista – he voivat tilata mitä vaan ja sinä annat sen heille. Mutta ei se niin toimi. Ei ainakaan meidän bändimme kohdalla. Onhan niitä sessiomuusikoita ja sellaisia, jotka voivat tehdäkin niin. ’Hei, haluaisin bluesahtavan pikku rallin, joka menisi jotenkin tällä tavalla’ ja sitten he repivät sellaisen kasaan minuutissa. Mutta me emme ole sellaisia”, Kelliher tuskailee.

”Meiltä haluttiin kappale yhteen leffaan ja annettiin kuvaus, millaisesta pätkästä on kyse. Teimme biisin, lähetimme sen emmekä saaneet mitään vastausta viikkoihin, kuukausiin. Sitten joku otti yhteyttä, että joo, ohjaaja ei oikeastaan tykkää tästä yhdestä osasta – tyyliin 20 sekunnin pätkästä – että voisitteko muuttaa sen? Olin, että ei, en voi. Emme muuta sitä. Sori. Älkää käyttäkö koko biisiä sitten. Minua vitutti. He olisivat halunneet jotain enemmän AC/DC:n tyylistä. No, soittakaa sitten AC/DC:lle!”

”Teimme todella kovan biisin, jota leffan musiikkivastaava rakasti – ja joka meidät ylipäänsä valitsi mukaan – mutta ohjaajan mielestä se ei sopinut yhteen sen ja sen asian kanssa. Ihmettelin, että teillä on ollut kuukausia aikaa, miksei kukaan ole kertonut meille aiemmin? Varsinkin nyt pandemian aikaan asiat eivät vain toimi niin nopeasti. Emme me kaikki asu samassa studiossa ja pysty repimään perseestämme tätä kamaa päivät pitkät.”

Uudesta Mastodon-albumista Kelliher puolestaan pystyy sanomaan vain sen, että biisiaihoita on koossa parisenkymmentä, eikä joukossa ole vielä kitaristi Brent Hindsin sävellyksiä. Kelliher kertoi omien uusien ideoidensa olevan ”Neurosis-tyylistä” hidasta ja raskasta kamaa. Sitä odotellessa siis.

Bill & Ted Face the Musicin on tarkoitus tulla ensi-iltaan 21. elokuuta.