Mayhemia jo pari vuosikymmentä tahdittanut Hellhammer on uransa aikana pysytellyt voittopuolisesti poissa lehtien palstoilta. Vauhtihirmu antoi Infernolle revolverihaastattelun Tampereella.
Teksti: Vilho Rajala
Jan Axel Blomberg puhuu kuten soittaa. Sanat sinkoilevat ilmoille yhtä nopeasti kuin iskut hurjimmissa tomifilleissä ja keskustelun tempo pysyy reilusti 200bpm:n tuolla puolen. Vastaukset tulevat kuin apteekin hyllyltä, mikä on hieman yllättävää, koska Hellhammer ei ole aivan sitä rumpalilehtien jokapäiväisintä peruskauraa.
Pelkäävätköhän muusikkorunkkauslehdet muuten antaa palstatilaa miehelle, joka soittelee Mayhem-nimisessä bändissä? Kenties, mutta toisaalta on päivänselvää, että Hellhammer on puhdasverinen muusikko. Hän keskittyy vain hoitamaan oman hommansa, julisti bändi sitten saatanallista, jumalallista tai mitä tahansa sanomaa.
Kenties Hellhammerin hektiseen puhetahtiin vaikuttaa se, että jostain kumman syystä mies haluaa antaa haastattelunsa juuri ennen Mayhemin Tampereen-keikkaa. Hän istuu Pakkahuoneen puolella rumpukapulat kourassaan ja nakuttaa pöytään välillä tekniikkademonstraatioita, välillä muuten vain.
Hiljattain nelikymppisiään viettänyt rumpali aloitti soittamisen 13-vuotiaana. Rummut olivat heti alussa kaikkein mieluisin instrumentti, mutta kitaraakin tuli rämpyteltyä.
– Tajusin vähän myöhemmin, että rummut tuntuivat paljon enemmän omalta jutulta. Halusin olla muiden taustalla ja kaiken selkärankana. Olin jalkapallossakin aina maalivahti, heh.
Siinä on muuten yllättävän yleinen kombinaatio. Joku voisi tutkia, mikä geeni saa tuntemaan vetoa sekä maalivahdin tontille että rumpupallille, koska ne tuntuvat houkuttelevan samoja ihmisiä.
Hellhammer on siis soittanut rumpuja noin 27 vuotta. Varhaiset rumpaliesikuvat olivat 1980-luvun alkupuolella aika ilmeisiä, kun puhutaan raskaasta musiikista.
– Iron Maidenin Clive Burr ja Nicko McBrain sekä Motörheadin Philthy Animal Taylor. Heillä kaikilla oli erittäin suuri vaikutus minuun silloin alussa.
Tämä näkyy miehen setupissa edelleen. Hän kasasi settinsä alun perin yhdistelemällä idoleidensa ideoista. Kasituumainen tomi pomppaa rivistä samaan tapaan kuin Burrilla ja ridepellit ovat pystyssä kuten McBrainilla. Tomiasettelun lähtökohdat hän nappasi Taylorilta.
– Monella metallirumpalilla oli 80-luvulla kaksi tomia kiinni kummassakin basarissa. Siinä ei ole minusta mitään järkeä, koska esimerkiksi hi-hat menee väkisin ihan liian kauaksi. Lisäksi kallistan basareita aika paljon, ja niihin kiinnitetyt tomit tulisivat liikaa syliin. Niinpä otin Philthy Animalin tyyliin tomiständin basarien väliin ja lähdin rakentamaan asettelua siitä.
Setti on pysynyt pitkälti samassa mallissa varhaisista vuosista lähtien. Nykyään siihen kuuluu basarien ja snaren lisäksi viisi tomia, kuusi crashia, kaksi chinaa, kaksi hi-hatia ja kaksi ridea, kaikki kiinnitettynä helvetillis-perkeleelliseen kaksikerroksiseen räkkihässäkkään. Näky on vaikuttava.
– Olen tottunut tähän settiin, mutta minulla on kotona monta muutakin rumpusettiä. Kun istun erilaisen setin taakse, se inspiroi soittamaan uudella tavalla. Mutta tämä tuntuu aina mukavimmalta.
Lue koko juttu uudesta Infernon numerosta!