Sotajumala julkaisee odotetun kolmosalbuminsa. Toivo on mennyt, jos sitä ikinä olikaan. Suomeksi öristyn death metalin uranuurtaja kuulostaa synkemmältä kuin koskaa
Teksti: Anna Saurama Kuva: Kalle Björklid
Tätä kirjoitettaessa kuolinilmoituksia on jo yli 450 kappaletta. Omansa voi jättää uuden levyn promotoimiseksi pystytetyille nettisivuille, kuolinpäivämäärä on kaikille yhteinen: sama kuin uutukaisen julkaisulla. Vuorovaikutteinen, sosiaalista mediaa hienosti hyödyntävä kampanja ehti säikäyttää ainakin yhden asiaan perehtymättömän, minkä johdosta Sotajumala vakuutteli twitter-tilinsä kautta huhtikuun lopulla vokalistinsa Mynni Luukkaisen olevan edelleen elossa.
Tuossahan tuo istuu vastapäätä. Olemmekin varsinaisessa elämän kehdossa, paikassa jota on kutsuttu Helsingin viralliseksi imetyskahvilaksi. Kuuluu parkua ja jokellusta, näkyy vaunuja ja syöttötuoleja, ennen kaikkea sankoin joukoin pienokaisia. Meidät tänne on kuitenkin saattanut Kuolemanpalvelus, Sotajumalan tuore täyspitkä.
Ennen siihen pureutumista lienee kuitenkin paikallaan vaihtaa muutama sana vain kuukautta vanhemmasta äänitteestä.
Deathchainin kanssa toteutetulla splitillä Sotajumala tekee kunniaa Iron Maidenille. Kuopion rakkauden keisarit, kuten Mynni on miehiä tituleerannut, olivat luonnollinen valinta julkaisukumppaneiksi. Kuten Torture Killerin kanssa tehdyllä splitillä (2005), on nytkin kyseessä hyvien kavereitten yhteinen ponnistus. Mistä idea tribuuttiin lähti?
– Deatchainin Corpsehan on ihan hullu Iron Maiden -fani, ja sitten meidän basisti Tomi on kanssa ihan kilipää. Sillä on toistasataa cd:tä, se keräilee niitä. Ihan älyttömiä faneja, ja jätkät oli sitten Cobra-tourilla vissiin pienessä maistissa siinä, että nyt tehdään tämmöinen tribuuttijuttu. Iron Maidenin kahdelta ekalta levyltä piti olla se biisi.
Sotajumalan cover-viisuksi valikoitui legendaarinen Prowler, joka on Iron Maidenin debyytin, tänä vuonna 30 täyttävän nimikkoalbumin avausraita. Historian siipien voi kuulla havisevan, sillä vierailevana tähtenä Sotajumalalla on kappaleen alkuperäinen vokalisti Paul Di’Anno. Mies oli saatu helposti mukaan, mistä haastateltava on ilmeisen tyytyväinen.
– Odotin että se ois mennyt jotenkin säätämiseksi, että ois ollut jotakin nihkeilyä, kun kumminkin aika jyrkkää musaa soitetaan. Mutta se oli vaan, että mikä nottei.
Elämän haaskaajat
Nyt ilmestyvää Kuolemanpalvelusta edeltänyt kokopitkä Teloitus näki päivänvalon vajaa kolme vuotta sitten. Paljon ei ole ehditty lonkkaa vetää. Sotajumala on kunnostautunut tällä välin lavoilla, ja jäsenistö tahoillaan muissa yhtyeissä.
– Puhuttiin silloin kun Teloitus tuli pihalle, että nyt ruvetaan saman tien tekemään uusia biisejä, ettei mee helvetin montaa vuotta, ja kuinka kävi. Mutta ehkä se oli ihan hyväkin, ettei lähetty välittömästi hätiköimään. Ei tullut aivan täysin Teloituksen kuuloinen, sai vähän elää se musiikki. Kumminkin tehtiin paljon keikkaa ja kasvettiin ihmisinä, Mynni lohkaisee.
Kuolemanpalvelus on edeltäjäänsä vaikeammin lähestyttävä kokonaisuus. Kappaleet ovat monimutkaisempia ja kasvaneet hieman pituutta.
– Tämä on musiikillisesti haastavampi levy. Mullakin oli monessa biisissä, että mitäs helvettiä tässä tapahtuu, että toimiiko tämä nyt yhtään. Sitten kun niitä kuuntelee, niin kyllä ne lähtee toimimaan. Kun taas katotaan esimerkiksi Kuolinjulistus-biisiä, niin siitä on tosi helppo saada kiinni, siinä on semmoinen yksinkertainen riffi.
Ehkä muutoksen takana on tämä mainittu ihmisinä kasvaminen?
– Aivan, se on se. Ollaan hyvin kypsiä ihmisiä nykyään, aikuisia.
Lue koko juttu uudesta Infernosta!