Tätä minä rakastan – esittelyssä suomalaisartistien lempioheistuotteet

Sitä väitetään, ettei tavara tee onnelliseksi. ”Paskapuhetta!” totesi artistikaartimme yhdestä suusta, kun utelimme, mikä mahtaa olla se rakkain bändioheistuote, joka on kuunaan taiteilijan kaappiin tai hyllylle päätynyt.

Kuva: Tomi Joutsen

Kysyimme:

1. Mistä, miten ja milloin sait oheistuotteen?
2. Miksi se on sinulle niin rakas?
3. Mikä oman bändisi oheistuote on mielestäsi erityisen onnistunut?

 

Tomi Joutsen (Amorphis): Xysma-vyönsolki ja -kyltti (pääkuvassa)

1. Vyönsoljen sain vuonna 2007 Mako Raumalalta ollessamme keikalla muistaakseni Mikkelissä. Se on käsintehty, uniikki solki. Kysyin mieheltä innostusta tehdä minulle sellainen, ja Mako oli kovana musafanina täysillä mukana. Solki on ollut siitä päivästä lähtien päivittäisessä käytössä ja pitänyt byysat jalassa ympäri maailmaa. Xysma-kyltti taas on itsensä Kalle ”Heavenly” Taivaisen [Xysman basisti] tekemä taideteos. Kyltti toimii varjostimena, eli se tulee asettaa roikkumaan kirkkaan valon eteen, jolloin seinälle heijastuu tuo uljas logo varjokuvana. Kalle taiteili kyltin käsittääkseni Xysma-aiheiseen taidenäyttelyyn vuonna 2005, ja minulle se kulkeutui hyvän ystäväni kautta. Kiitos molemmille herroille!

2. Xysma merkitsee minulle henkistä tilaa, jossa pyörii yhtä aikaa letti ja perse. Logo on hieno, ja niin on muuten bändin musiikillinen historiakin.

3. Rakkaimpia ovat varmasti ne, joita on ollut itse säätämässä. Ensimmäiseksi tulee mieleen Sami ”Albert Witchfinder” Hynnisen piirtämä Amörphis-paita. Siinä yhtyy Kalevala ja Motörhead. Hynninen piirsi Snaggletoothin tilalle Ilmarisen Kultaisen naisen kuvan. Lopputulos on mykistävä.

Maike Valanne (Death Trip): Jimmy Page -figuuri

1. Löytyi tukholmalaisesta leffakaupasta sattumalta vuonna 2008.

2. Jimmy Page ja Led Zeppelin on suuria sankareita jo ihan lapsuudesta. Tämä saa hyvälle tuulelle ja on aina kirjahyllyn päällä riemastuttamassa.

3. The Black League -yhtyeelle käsintehty pronssinen Utopia A.D. -laatta, jonka teki laulajamme Taneli Jarvan pikkusisko Susanna. Löytyy myös pronssinen Ghost Brothel -sormus ja tinasta tehty vyönsolki.

Samuli Kuusinen (Medeia): Bison-yhtyeen tölkineristin

1. Olimme katsomassa bändin keikkaa rumpalimme Jannen kanssa Tukholmassa syksyllä 2011 ja tarjosimme pojille muutamat oluet. Takaisinmaksuna tuli sitten paitoja ja kyseinen tölkineristin. Matkallelähtöpäätökseen vaikutti positiivisesti myös samalla kiertueella ollut maanmainio Kvelertak, joka ei vielä siinä vaiheessa ollut Suomessa pistäytynyt.

2. Bison oli samalla eurorundilla kanssamme vuonna 2009. Kiertue oli meille ensimmäinen laatuaan ja siitä jäi erityisen hyvät muistot. Rentojen kanukkien kanssa tuli vietettyä paljon aikaa kaupunkikierroksilla, kun odottelimme pääesiintyjien, The Oceanin ja Burstin, soundcheckien valmistumista.

3. Kiersimme kotimaata vuonna 2010 Nicolen kanssa, ja joidenkin sumuisten hotellihuonejatkojen tuloksena haltuumme päätyi Raamattu, jonka Keijo [Niinimaa, Medeian silloinen laulaja] oli koristellut tyylikkäästi samalla tussilla jolla oli ehostanut myös hotellihuoneessa sijainneen taulun. Raamattu laitettiin tietysti myyntiin.

Seppo Pohjolainen (Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus): Dio-stringit

1. Stringit on ostettu vaimolle Christmas Is Heavy -kiertueelta Jyväskylän Paviljongista 9.12.2005. Paikalla esiintyivät Dion lisäksi Asia ja Uriah Heep. Samaan syssyyn pistän kuvan meikäläisen tärkeimmästä tapaamisesta idolin kanssa. Kohtaaminen tapahtui Tuska-festareilla 2004. Olimme ”lämmitelleet” Dioa päälavalla ja tapasimme pukukopin edustalla keikkamme jälkeen. Ronnie kiitti hyvästä keikasta. Otos koristaa treenikämpän seinää edelleenkin ja antaa uutta potkua toiseen tulemiseen.

2. Kyllä sie tiijät…

3. Niskalaukauksen onnistuneimmat oheistuotteet olivat – ja ovat edelleenkin – T-paidat eri sloganeineen. Tulemme lanseeraamaan niitä tulevaisuudessakin.

Kuva: Jan Carlsson

Ike Vil (Sleep of Monsters): Exodus-tarra (RIP)

1. Jo edesmennyt suuri päällikkö, Exodusin alkuperäinen vokalisti Paul Baloff, eksyi San Franciscon Maritime Hallissa takahuoneeseemme heinäkuussa 2000, kun rundasimme [Babylon Whoresin kanssa] King Diamondin lämppärinä. Baloff pisteli poskeensa voileipiä, ryysti kannusta olutta ja selitti hiki otsalla kaikenlaista. Lopuksi hän kaivoi taskustaan valokopioituja mustavalkoisia Exodus-tarroja, jotka oli itse värittänyt puuväreillä. Myöhemmin Baloff osti merkkaritiskiltä kaksi BW-paitaa, kietoi ne turbaaniksi päähänsä ja lähti kierimään jyrkkää mäkeä alas. Liimasin tarran kassiini, mutta ikävä kyllä se oli niin huonolaatuinen, että teksti haalistui pian näkymättömiin. Sitten hukkasin kassin.

2. Tarraan kiteytyi mielessäni jotain kitkeränsuloista maisesta kunniasta, DIY-hengestä ja valitsemastamme elämäntyylistä.

3. Merkillisin lienee Näätä-hihamerkki, joita valmistettiin sekä hopean- että kullanvärisinä. Tietyn tapahtumaketjun seurauksena poliisi alkoi pitää näätämerkin kantajia järjestäytyneenä rikollisjoukkona, mikä kävi ilmi, kun eräältä tuttavaltamme tiedusteltiin asiaa kuulusteluissa. Koko läppä lähti siitä, että Ewolla [Pohjolainen, Babylon Whoresin kitaristi] oli tapana manata treenikämpällä, että ”kuka vitun näätä on taas pöllinyt piuhat” tai muuta vastaavaa. Sittemmin toteemieläimen ympärille kehittyi kuitenkin oma mytologiansa.

Toppo Koponen (Kumikameli, Eläkeläiset): KISSin Rock and Roll Over -tarrasetti

1. Diggailin, pihtailin ja sihtailin sitä viikkotolkulla miettien parasta paikkaa, missä se näkyisi kunnolla ja toisi lohtua juuri kitaransoiton aloittaneen paksulinssisen rupinaaman arkeen, ja päädyin pöytälampun kupuun. Lampun oranssi väri sopi upeasti tarrojen värimaailmaan, ja onnistuin lättäämään sen paikoilleen siten, ettei jäänyt yhtään ilmakupliakaan, joten olin syystäkin erittäin tyytyväinen suoritukseeni. Pitkään se ei kerenny paksulinssistä rupinaamaa piristää, kun mie idiootti unohdin lampun päälle viikonlopuksi, jolloin kupu kuumeni niin paljon, että liimat suli ja tarra löytyi sunnuntai-iltana käppyrässä pöydältä liimajojot persiessään. Harmitti ja itketti. Lamppu on muuten meijän kesämökillä, ja siinä kuvussa näkyy edelleen ne liimajäämät muistuttaen aina suurenmoisesta typeryydestä.

2. Lempiyhtyeeni tekemän erittäin mainion levyn ensipainoksen mukana tullut tarrasetti, siksi. Olin ja olen edelleenkin melkomoisen kova maskikauden KISSin diggailija. Eka äänilevy oli Hotter than Hell, ja albumin Got to Choose -avausraidan alkuriffi saapi edelleen raapat tutajamaan, Parasitesta puhumattakaan!

3. Löytyy humppaorkesteri Eläkeläisten monipuolisesta krääsäkattauksesta, josta vastaa moniosaaja ja tuhattaituri Pekka Jokinen. Pekkahan on loihtinut valikoimaan muiden muassa porokoristeisia luutturättejä, pipoja, taskumatteja eli huikkaskiihdyttimiä, kravatteja, lippiksiä, löylymittareita, jojoja, vöitä, paitoja, huiveja, lisää pipoja ja ties mitä. Yksi on kuitenkin ylitse muiden: Humppababy-hipsterit, punaiset. Jopa Stevie Wonder hokaa miksi!

Jukka Ruostila (Kaaoksen Ystävät): Turmion Kätilöt -lihanuija

1. Vaikkei orkesteri varsinaisesti levylautasellani juuri pyörikään, niin tämä on ehdottomasti yksi parhaista omistamistani oheistuotteista. Sain sen joskus kymmenen vuotta sitten Levykauppa Äxän kilpailusta.

2. Olin aluksi, että ”vai lihanuija, heh heh”, mutta sittemmin se on osoittautunut aivan oivaksi välineeksi keittiössä. Useat lehtipihvit ynnä muut on tällä nuijittu, ja useaan otteeseen olen saanut kiitellä Turmion Kätilöitä kulinaristisista nautinnoistani. Turmion Kätilöt on muuten ollut osallisena tapahtumaketjuun, jonka seurauksena yksi orkesterimme jäsen yöpyi Seinäjoen ABC:llä. Mutta ei siitä sen enempää…

3. Kaaoksen Ystävien oheistuotevalikoima ei ole mitenkään mainittava, mutta edellisen levyn tiimoilta oli tarkoitus lanseerata bändin nimikkokahvi. En oikeastaan tiedä, miksi hommaa ei viety loppuun, vaikka paahtimon kanssa oltiin neuvoteltu asiasta. Meiltä on tulossa uusi sinkku ihan näillä näppylöillä, joten ehkä idean voisi nostaa uudelleen pöydälle!

Ville Pirinen (Seremonia): Radiopuhelimet/Circle-T-paitaduo

1. Maailman paras bändi -kisan ykköstilan jakavat kansallisylpeytemme Radiopuhelimet ja Circle. Siispä tämä kahden T-paidan kokonaistaideteos, jossa yhtyeiden nimet ja naamat sekoittuvat, on yhdessä maailman paras bändipaita.

2. Kaapistani löytyy monta hienommankin näköistä Circle-paitaa, mutta tässä hommassa on kovan linjan konseptuaalinen kikostelu kohdillaan. Oheistuote voi olla oma itsenäinen taideteoksensa.

3. Aivan jees on esimerkiksi Seremonian taannoinen ”hippipaita”. Siinä on kiva kuvitus.

Ville Sorvali (Moonsorrow): Nightwish-muki

1. Sain kupin joskus vuosituhannen alussa Spinefarm Recordsin toimistolta, kun olimme juuri tehneet sopimuksen kyseisen yhtiön kanssa ja ravasin siellä alituiseen kahvilla. Kyseinen astia on suurella todennäköisyydellä Nightwishin kolmen ensimmäisen oheistuotteen joukossa, ellei jopa ensimmäinen, tosin täysin aukotonta vahvistusta en ole tälle saanut.

2. Kupin pelkistetyssä ilmeessä on jotain kauniin maanläheistä. Eikä se ole pelkkä muistoesine, sillä toisinaan siitä on ihan vaan kiva juoda aamukahvit.

3. Ei sinänsä bändin, mutta bänditoiminnan oheistuotteena olen säästänyt kaikki vuosien saatossa kertyneet backstagepassit, ja niistä on sittemmin saanut hyvinkin onnistuneen sisustuselementin eteiseen. Vähemmän onnistuneista muistan Moonsorrow’n ”pelipaidan”, jonka ensimmäinen painos oli kyllä ihan toimiva, mutta toinen painettiin jostain syystä tavalliselle mustalle T-paidalle ja se näytti todella ankealta. Tai taskumatin, jossa ei muutaman suurpiirteisen täyttökerran jälkeen ollut painatuksesta enää tietoakaan.

Antti Boman (Demilich): Slayerin Root of All Evil -T-paita (RIP)

1. Ostin sen, kuten kaikki muutkin paitani siihen aikaan, Hoo & Peen postimyynnistä. Slayer oli yksi suosikeistani jo tuolloin teini-ikäisenä. Kyseinen paita pilkotti härskinvihreän sarjakuvamaisen hahmonsa vuoksi hyvin selvästi muiden paitojen keskeltä, vaikka katalogin kuvat melko pieniä olivatkin. Muistan miettineeni, onko se kovinkaan ”metal”, mutta otin riskin ja tilasin sen.

2. Pidin paidasta tosi paljon. Värit olivat hyvät myös luonnossa, ja demoni oli todella irstaannäköinen. Varsinaisesti rakastuin paitaan eräänä päivänä, kun ovikellomme pirahti. Kyseinen paita oli päälläni ja pitkähkö tukkani vapaana. Menin ovelle, ja siellä oli vanhempi mieshenkilö, joka kysyi vanhempiani. Ilmoitin, etteivät he ole kotona, johon mies tokaisi, että ”noh, sinä olet sen näköinen poika, että saat tämän ilmaiseksi”. Mies tumppasi käteeni lehden ja poistui. Lehti oli luonnollisesti Vartiotorni, ja aiheena oli saatananpalvonta. Aivoissani leimahti viha. Olin ollut jo pitkään hc-luokan ateisti, ja vitutti, että minut luokiteltiin palvontamenoja harjoittavaksi hihhuliksi. Koska en ollut ulkovaatteissa, tyydyin ”kiittelemään” ystävällistä uskonjakajaa kynnykseltä huutelemalla. Mieleni teki heittää kuteet päälle ja rynnätä perään tunkemaan lehti kyseisen herran… perään. Hillitsin itseni, lukaisin hyvin yksioikoisen artikkelin läpi ja päätin jatkaa entistä vahvemmin valitsemallani linjalla uskon ja musiikin suhteen. Aina kun arvelutti, jaksanko tehdä asioita, tai millaisella otteella ne teen, paita ja tapahtunut palauttivat minut oikeille raiteille. Jatkossa ovella käyneet hörhöt saivat hieman vähemmän ystävällistä palautetta. Paita oli mukana elämässäni pitkään, vaikken sitä enää käyttänytkään haalistumisen vietyä voiton mustasta. Varsinaisesti se vaihtoi hiippakuntaa kaatopaikan suuntaan, kun unohdin vuoden 2014 muutossani vaatesäkin parvekkeelle alkukevään sateisiin. Luulin, että pussi oli hyvin kiinni, mutta home vei silti kaiken. Mukana lähti Sentencedin demopaitoja ja paljon muita klassikoita. Perässä tullaan!

3. Turkka G. Rantasen 90-luvun alussa suunnittelema klassikkopaitamme on merkittävä monestakin syystä. Se ei ole ehkä kaunein paita maailmassa, eikä teknisesti upein, mutta tyylikäs old school -henkinen rätti se on. Merkittävämpää on silti se, että paidan hahmo alkoi toistua myös muissa kuvituksissamme, ja nyt tämä myöhemmin The Adversaryksi nimetty hahmo onkin bändimme Eddie. Kun väsäämme vielä viitisen levyä lisää, Addie tulee esiintymään isossa roolissa hologrammistadionkiertueillamme.

Antti Karihtala (KYPCK): Type O Negativen None More Negative -vinyyliloota

1. Kuuden levyn boksi tuli myyntiin tuhannen kappaleen eränä Record Store Dayn Black Friday -kamppiksessa loppuvuodesta 2011. En ehtinyt saada pakettia haltuun Oulusta, joten jouduin etsimään sen käsiini loppujen lopuksi nettihuutokaupasta muutamaa kuukautta myöhemmin. Jouduin pulittamaan aarteesta muutaman kympin yli kauppahinnan. Tällä hetkellä boksin arvo taitaa olla jo moninkertainen.

2. Typen tuotantoa miltä tahansa alustalta kuunnellessa huomaa usein hiplailevansa samalla korskeita gatefoldkansia. Toki rakkaan bändin kyseessä ollen julkaisuja ja muuta oheistuotetta on tullut haalittua jo vino pino, mutta tämä on seassa kyllä kruununjalokivi. Harvinaisuus nostaa toki boksin tunnearvoa entisestään.

3. Basistimme Jaakko Ylä-Rautio sai aikoinaan palan matalaseosteista erikoisterästä, joka oli osa vuonna 2000 Barentsinmereen uponneen ydinsukellusvene K-141 Kurskin kylkipanssaria. Metallinkierrätykseen erikoistuneen Kuusakoski Oy:n Timo Kuusakoski lahjoitti sen bändillemme espoolaisen uimahallin pukuhuoneessa. Kyseinen firma oli vuonna 2000 mukana Kurskin purkutöissä Nerpan ydinsukellusveneiden purkutelakalla Murmanskin alueella Snežnogorskissa, jonne pääsy oli strategisista syistä tarkoin valvottua. KYPCK oli perustettu muutama vuosi tapaamista aiemmin, ja Timo sanoi Jaskalle, että teillä on varmasti käyttöä kyseiselle muistoesineelle. Kesällä 2011 tapahtuneen miehistönvaihdoksen yhteydessä Hiili [Hiilesmaa, edeltävä KYPCK-rumpali] luovutti palasen bändille niin sanotusti kiertopalkinnoksi. Kyseinen palanen on ollut studiosessioissa mukana siitä lähtien, ja tällä hetkellä se komeilee paraatipaikalla työhuoneeni vitriinissä.

Taneli Jarva (T. Jarva & the Has-Beens): vuoden 1975 Lynyrd Skynyrd -vyönsolki

1. Löysin kyseisen memorabilian vuosi sitten Helsingin Weird Antiques -liikkeestä vihjeen perusteella. Käyttöesineeksi solki oli hintava, mutta historian ja fiiliksen kannalta mittaamattoman arvokas! Kyseessä on alkuperäinen ja virallinen vuoden 1975 Skynyrd-vyönsolki, jota on myyty ainakin bändin konserteissa Nuthin’ Fancy -albumin kiertueella.

2. Lynnarit kuuluvat ehdottomiin suosikkibändeihini, Nuthin’ Fancy on bändin paras albumi ja 1975 vuosi, jolloin itse tulin maailmaan.

3. Päällimmäisenä tulee mieleen The Black Leaguen Ghost Brothel -levyn kunniaksi teettämäni pääkallosormukset, joita tosin riitti vain bändin jäsenille ja lähimmille.

Kuva: Petri Silas

Heikki Malmberg (Diablo): Dimebag Darrell -pahvifiguuri

1. Vuosi oli muistaakseni joko 2006 tai 2007. Pahviukon saamiseen ei liity sinänsä mitään kiinnostavaa. Ostin sen Dean-kitaroiden maahantuojalta SMI:ltä, ja tuolloin vielä voimissaan olleen Dame-yhtyeen jäsenet kiikuttivat sen treenireissun yhteydessä Helsingistä Tampereelle. Olin aiemmin kotona ilmoittanut silloiselle tyttöystävälleni, että haluan ostaa Dimebag-pahvihahmon. Tyttöystäväni ilmoitti, että sellaista ei tule, olihan meillä tuolloin rahat vähän tiukassa ja muutenkin hitusen riitaa. No, ostin sen kuitenkin. Ensimmäisen kerran, kun tyttöystäväni näki D-miehen seisovan olohuoneen nurkassa, hänellä solahti herneet syvälle nenään, ja saattoi siinä ovi tai kaksikin paukahtaa. Saattaa olla, että toimin väärin, tai vähintäänkin ajoitukseni oli pielessä. Hän kuitenkin oppi vuosien saatossa pitämään pahviukosta, joten loppu hyvin, kaikki hyvin.

2. Yksinkertaisesti, koska Pantera on minulle erittäin rakas bändi, ja itse asiassa teinivuosina nimenomaan Dimebagin persoona teki minuun suuren vaikutuksen. Kuuntelin bändin levyt puhki ja toljotin heidän kotivideoitansa uudestaan ja uudestaan. Oikeastaan voisi jopa sanoa, että olisin halunnut olla niin kuin tuon bändin jäsenet, ja taas kerran erityisesti Dime. Aikuistuessani olen tosin joutunut toteamaan peilin edessä, että en ole lainkaan samanlainen ihminen kuin hän. En ole ulospäin suuntautunut, seurallinen tai kovinkaan helposti lähestyttävä. En myöskään hallitse rokkikukkoilua. Enkä jaksa enää bilettää ankarasti.

3. Vastikään julkaistu Silvër Horizon Off the Record -rumpunuottikirja on tietysti oma lemppari, vaikkei sitä ehkä voi laskea tähän… Ehkä mainitsenkin erityisen epäonnistuneen oheistuotteen: Poko julkaisi Diablo-seinäkalenterin vuodelle 2008. Kuka perkele haluaa toljottaa meidän kuvia päivittäin?

Arvo (Viikate): W.A.S.P:n Animal (F**k Like a Beast) -T-paita

1. Ostin paidan Kausalan torilta kesällä 1985. Paita on selviytynyt yli 30 vuoden taipaleesta ällistyttävän hyvin! Täytyy ottaa huomioon, että vaatekappale oli jossain vaiheessa mutsin työpaitana, ja pesukertoja on taatusti kertynyt useita satoja.

2. W.A.S.P. oli ensimmäinen yhtye, joka teki minuun suuren vaikutuksen. Yhtyeen ensimmäinen levy, joka oli luonnollisesti c-kasettimuodossa, ei sisällä yhtään tyhjäkäyntiä. “Waspin eka” jatkaa taivaltaan myös perimätietona omalle jälkikasvulle.

3. Viikate-yhtyeellä on aika liuta kaikenmoista fanisälää likööristä jääraappaan. Yksi siisteimmistä tuotteista on V-logosta tehty “kultainen” avaimenperä. Omien T-paita-designien näkeminen esimerkiksi festivaaleilla on toki myös mieluisa merkki onnistumisesta.

Vesa Säkkinen (A.R.G.): Niskalaukaus-sukat

1. Olin viettämässä piiiiitkää viikonloppua Jarkko ”Lepe” Petosalmen luona Jyväskylän Tourulassa muistaakseni keväällä 2003, ja puhtaat sukat oli kulutettu rallatessa. Jarkko tempaisi vaatekomerosta sukat, ja otin ne fanipoikana ilolla vastaan. Näitä ei ymmärtääkseni tullut ikinä isompaan markkinointiin. Sukat ovat kehystettynä seinällä, ja alla on Jarkon omistuskirjoitus: ”Vesalle, kun poika maailmalle ilman sukkia lähti.”

2. Sukat ovat rakkaat monelta kantilta. Heimoveljeni ja rakas ystäväni Jarkko nousi suomiviihteen keulille hienosti jynkkymetallin sanansaattajien mukana, ja tämän hän ansaitsee, joka päivä. Sukat kuvastavat hänen huolenpitoaan: kun lähdetään humppaamaan, pidetään huoli ystävistä. Ja onhan nämä taas ajankohtaiset.

3. Tätä ei ole vielä saatu laajempaan tuotantoon, eli pefletti, jossa on bändin logo, poro takajaloillaan ja teksti ”Reindeermetal”. Jo julkaistuista kovin oli ”comebacksinkku” joka julkaistiin c-kasettimuodossa ja sain piirtää kannet manuaalisesti. Poronormal Activity -kasetti myytiin loppuun!

Tapio Wilska (Survivors Zero): GG Allin -bobblehead

1. Tämä tuote kannustaa ja innoittaa kotistudioni kaiuttimen päällä seuranaan kaimansa Jesse ja täytetty piraija nimeltä Pentti – tuottajakolmikko siinä missä Stock, Aitken ja Watermankin. GG löysi mukaani – etsittyäni häntä pitkään – seitsemän vuotta sitten oslolaisesta Neseblod Records -kaupasta. Krapulainen kohtaaminen keikkareissulla johti tähän päivään jatkuneeseen suhteeseen, jonka perheemme kissaeläin Elvis Von oli tosin lopettaa noin vuosi sitten, kun hän ilmeisesti mustasukkaisuuttaan pudotti GG:n lattialle katkaisten tämän jalat. Onneksi onnettomuudesta selvittiin vanhakantaiseen punktyyliin lennokkiliimalla.

2. GG on aina edustanut minulle rockin alkuvoimaa, ja hänen isällinen, verentahrima katseensa potkii eteenpäin luovassa työssä.

3. Ei oikeastaan mikään. Muutama melko komea rätti on takana, mutta ei mitään sellaista, joka jäisi omasta mielestäni elämään. Sörnäinen-yhtyeen ensimmäiseen T-paitamalliin olen kovin tyytyväinen vieläkin, se osui hyvin kohdalleen…

Markus Vanhala (Insomnium, Omnium Gatherum): Nevermore-sortsit

1. Ostin kyseiset verkkarijamssit, eli tuttavallisemmin pierusortsit, ihan itse kunniallisella 20 euron käteissijoituksella Wackenista vuosia sitten. Sittemmin kyseiset pöksyt ovat olleet mukana aina, niin ylä- ja alamäissä, hyvässä ja pahassa, kotona sekä reissussa.

2. Kuluneet pöksynpuolikkaat ovat itselleni mukavuuden kankaaksi tullut ilmentymä. Nämä ovat yleensä päällä keikkabussissakin, ilmaston niin salliessa. Pöksyt näkivät kerran vahingossa oikean mestarinsakin, kun hyppäsin Seattlessa aamusella keikkabussista ulos ja bussin vieressä nököttikin itse Warrel Dane, Nevermoren laulaja. Hän tiirasi minua kiireestä kantapäähän, zoomasi sortseihini ja tokaisi ylväästi: ”Dude, you’re wearing the colours!” Siinä oli vanha Nevermore-fanipoika ihmeissään, etenkin kun Dane ilmoitti perään olevansa tulossa Omnium Gatherumin keikalle ja diggaavansa bändiä niin sanotusti helvetisti. En uskonut, vaan pistin jenkkiläisen small talk -mukavuuden piikkiin. Illan hämärtyessä herra Dane pönötti kuin pönöttikin lavan eturivissä moshaten ja biisimme mukana laulaen.

3. Tätini tuunaama Insomnium Gatherum -rässiliivi omalla koiralla!

Pasi Pasanen (Red Eleven): Gojiran (tuolloin Godzilla) Possessed-demo (1997)

1. Oltiin Swallow the Sunin kanssa vuonna 2006 Tuskassa soittamassa. Aiemmin keväällä, kun bändijulkistuksia alkoi tipahdella, Gojira oli yksi niistä. Olin ostanut aiemmin samana vuonna The Link Alive -dvd:n ja todella mielissäni, että näkee bändin livenä. No, sitten kun soittoaikataulut julkaistiin, StS-keikka oli täsmälleen samaan aikaan Gojiran kanssa toisessa päässä aluetta. Keikan jälkeen painelin pienessä hutikassa Marion [Duplantier] juttusille ja kirosin päällekkäistä soittoaikaa. Mario käänsi kaulassani roikkuvan passin ympäri ja alkoi nauraa kertoen halunneensa itse nähdä meidän keikan. En tiedä, oliko tuo tosissaan, mutta kovasti asiaa manattiin. Jossain vaiheessa Joe paineli kaivelemaan laukkujaan ja toi sieltä tän demon mulle käteen. Jätkät vielä taiteili takakanteen esimerkiksi StS-auringonnielaisukuvan, kukan, mun rumpusetin, nimmarinsa ja tekstin ”Next time!”.

2. Koska hieno bändi. Harmittaa, että levyn kansi koki loppureissun aikana kovia ja raapustelut on kulahtaneet. Onneksi sisältö on ennallaan. En oo tähän päiväänkään mennessä onnistunut näkemään bändiä livenä, mutta ehkä vielä joskus…

3. Plutonium Orangen oheistuotteista tulee mieleen muistaakseni [Juha] Raivion jossain kaukomailla teettämät käsinbrodeeratut patchit, jotka oli melkoisen spesiaaleja – ei ollut kahta samanlaista ainakaan.

Janne Joutsenniemi (Stone): Eppu Normaali -rintamerkit

1. Mulla oli mun ekassa farkkuliivissä kaikenlaisia pieniä ja isoja rintamerkkejä. Niitä ostettiin Asematunnelin krääsäkaupoista, X-Dreamsin postimyynnistä ja festivaalien myyntipisteistä.

2. Nämä kaksi ovat säilyneet ylälaatikossa tähän päivään asti. Punkvuosien lempibändeistä Eput kesti loppujen lopuksi musiikillisesti pisimpään – on edelleen soitossa.

3. Stonen logo, se on niin visuaalinen. Se pelkästään toimii paidassa tai lippiksessä, mitään sen seksikkäämpää emme tehneet. Erityisen onnistunut oli viime klubirundille vuonna 2013 tehty paitaprintti: pääkallo, josta on isketty läpi Randy Rhoads -Jaska. Se myikin loppuun hetkessä, ja lisää piti painaa pariinkin otteeseen.

Juttu on julkaistu Infernon numerossa 3/2017.