Bruce Dickinson debytoi spoken word -artistina Monty Python -miehen innoittamana

05.06.2013

Bruce Dickinson kertoo norjalaisen VG-lehden haastattelussa aloittavansa spoken word -keikkojen esittämisen. Ensimmäinen Dickinsonin sooloshow kuullaan Oslossa marraskuussa.

”En ole suunnitellut vielä juuri mitään. Keskustelimme promoottorini kanssa John Cleesen sooloesityksistä ja hän kysyi, olisiko se sellaista jota voisin harkita. Pidin ideasta, koska se oli hullu! Katsotaan miten debyyttini uppoaa yleisöön ja ehkä teen lisäkeikkoja muualla”, Dickinson kertoo lehdelle.

Spoken word -esitys pohjautuu Iron Maiden: Flight 666 -elokuvaan ja sen ympärille. Laulajan mukaan jokaisella lennolle osallistujalla on tarinansa kerrottavana, mutta kaikki eivät päässeet elokuvaan. Dickinson lupaa myös vastailla yleisön kysymyksiin.

”Tämä show ei ole Iron Maidenista, en aio kertoa tarinoita Nicko McBrainin rumpukalvoista enkä Steve Harrisin bassonkielistä. Luvassa on kokemuksiani lentäjänä ja lentämiseen liittyviä anekdootteja”, Dickinson selventää.

Bruce Dickinsonin ensimmäinen spoken word -keikka on Oslon Konserthusissa marraskuun 2. päivä.