Tuoreessa Classic Rock -lehden haastattelussa Iron Maidenin pitkäaikainen laulaja Bruce Dickinson sekä bändin basisti, perustajajäsen ja primus motor Steve Harris käyvät läpi 40 vuotta täyttäneen hevijättiläisen vaiheita pitkän kaavan mukaan. Haastattelussa Dickinson muun muassa muistelee koelaulusessioita, joiden päätteeksi hän päätyi Samson-yhtyeen keulilta jo kaksi levyä julkaisseen Maidenin riveihin Paul Di’Annon tilalle.
”Se oli todella outo tilanne”, Dickinson kertaa Lontoon Hackneyssä pidettyjä sessioita.
”Tulin paikalle ja Steve ei ollut vielä saapunut. Kaikki muut bändistä olivat. Katselin ympärilleni ja kaikki näyttivät… vähemmän iloisilta. Kaikki olivat hyvin allapäin. ’Tästä tulee vaikeaa’, ajattelin.”
”Aloimme jammailla läpi biisejä, joita me kaikki tiesimme. Kävi ilmi, että tiesimme maailman jokaisesta rokkibiisistä tyyliin puolet! Vedimme hieman AC/DC:tä, hieman Deep Purplea – Woman from Tokyota ja Black Nightia ainakin – ja niin edelleen. Ennen pitkää kaikki hymyilivät ja naureskelivat.”
Kun Harris lopulta saapui paikalle, alkoi yhtye käydä läpi omaa tuotantoaan Dickinsonin kanssa. Laulaja oli tehnyt kotiläksynsä hyvin, minkä lisäksi koelauluissa auttoi se, että Maidenin rumpaliksi oli siinä vaiheessa pestattu Dickinsonille ennestään tuttu hahmo.
”Vedimme kolme tai neljä Maidenin biisiä. Olin kuitenkin opetellut ne kaikki. Clive (Burr) oli ollut Samsonin rumpalina, joten sekin tuntui hyvin luontevalta”, Dickinson muistelee.
Lue myös: Miltä Iron Maidenin keikat tuntuvat uuden rumpalin kanssa? Bruce Dickinson kertoo
Lue myös: Dave Murray Iron Maidenin vaikeista ajoista: ”Pohdin, kauanko bändi vielä pystyy jatkamaan”