”Ei mulla ole mitään hyvää sanottavaa tästä ajasta” – haastattelussa Mokoman Marko Annala

Mokoman kahdestoista albumi on kiukkuinen kuvaus nykyisestä maailmanmenosta. Ajasta, joka on saanut bändin tutkistelemaan myös omaa perintöään. 

20.04.2024

Vuosi 2023 oli Mokomalle kirjaimellisen juhlallinen, paristakin syystä. Yhtyeen kolmannen albumin Kurimuksen julkaisusta tuli kuluneeksi 20 vuotta, minkä kunniaksi ryhmä esitti teoksen kokonaisuudessaan yhdellä jos toisellakin keikalla. 

– Edellinen levy Ihmissokkelo tuli 2020, ja olimme soittaneet siitä asti käytännössä samaa ohjelmistoa koko ajan. Levyn kanssa oli kulunut jo niin kauan, että tuntui perusteettomalta lähteä soittamaan tavallista keikkaa, Mokoman solisti, sanoittaja ja pääasiallinen biisintekijä Marko Annala kertoo. 

Osa keikkajärjestäjistä halusi nimenomaan tavallisen Mokoma-setin, osa taas pyysi erikoisempaa ohjelmaa. 

– Koska oli Kurimuksen 20-vuotisjuhla ja firman 20-vuotisjuhla, sellainen tuntui tosi luontevalta. Levyllä on joitakin biisejä, joita emme ole juuri soittaneet livenä, ja osa niistä tuli ekaa kertaa kunnolla tutuiksi itsellekin. 

Annala kertoo, että esittää keikoilla mieluiten aina uusinta levyä, jos se on vielä kohtuullisen tuore. Kurimus-keikkojen vetäminen tuntui silti lopulta hyvältä päätökseltä. 

– Emme halua ottaa tämmöistä tavaksi, koska voisimme juhlia jotain pyöreitä oikeastaan joka vuosi. Joka ikistä levyä ei tarvitse juhlia näin, mutta on kivaa, että Kurimusta tuli juhlittua. Se levy oli tavallaan tämän bändin uudelleensyntyminen ja se, mikä nosti meidät tietoisuuteen. 

Yleisö otti erikoisemman setin vastaan hyvin, etenkin klubikeikoilla. 

– Paikalle ilmestyi yhtäkkiä ihmisiä, jotka eivät ole käyneet meidän keikoilla vuosikausiin. Jotkut tulivat nostalgioimaan, ja osa ei oikein tiennyt mitä tuli katsomaan. Kuulimme semmoistakin palautetta, että encoressahan se keikka vasta lähti käyntiin. 

– Ehkä paras palaute on kuitenkin se, että keikoista tosi iso osa oli loppuunmyytyjä. Se on aika lahjomaton mittari tässä hommassa. 

Myös Mokoman perustama Sakara Records – jonka ensimmäinen julkaisu oli juuri Kurimus – täytti siis viime vuonna 20. Levy-yhtiön tarina julkaistiin kirjana ja merkkipaalua juhlittiin omalla risteilyllä. 

– Sakara oli alun perin Mokoman taustayhtiö. Siitä tuli oikea firma, jonka työmäärä kasvoi koko ajan sitä myötä kun bändejä tuli lisää. Totta kai se yllätti, koska se ei ollut missään vaiheessa suunnitelma. Alun perin oli tarkoitus vain julkaista musiikkia Mokoman kanssa, ilman että meidän taiteellista vapautta rajoitetaan millään tavalla.

– Sakaran tokaa Mokoma-levyä [Tämän maailman ruhtinaan hovi, 2004] tehdessä ajattelimme, että tämmöinen hyvä olisi kiva laittaa kiertämään. Se oli luontevaa, mutta ei siinäkään vaiheessa ollut vielä ajatusta, että tästä tulee joskus oikeaa liiketoimintaa. Eikä siitä ikinä oikein tullutkaan, Annala nauraa.

Pitkä julkaisuväli

Kahdestoista Mokoma-albumi, maaliskuun alussa ilmestyvä Myrsky, saapuu nelisen vuotta Ihmissokkelon jälkeen, mikä on yhtyeelle pisin aika kahden levyn välillä.

– Korona luonnollisesti pakotti miettimään uusia tapoja pitää esimerkiksi livepuoli elossa. Piti miettiä, mistä saa tulonsa, ja oli vastuu monesta muustakin kuin itsestään ja perheestään. Tavallaan koko musakentästä. Ei se ollut luovin mahdollinen tila käydä tekemään musaa.

– Normaalisti uusia biisejä syntyy nopeasti levyn julkaisun jälkeen ja niitä alkaa tulla kiihtyvällä tahdilla rundin lähtiessä liikkeelle. Kun homma katkesi tuolla tavalla, kitarat oli laukussa aika kauan.

Annala kertoo, ettei tiedä tällä hetkellä yhtään, millainen levy Ihmissokkelo on. Sen kanssa ei koettu normaalia keikkasykliä ja kaikkea sitä, mitä uuden levyn kanssa käydään normaalisti läpi.

– Kun kiertue katkeaa neljään keikkaan, pitkä taiteellinen työ ei materialisoidu mielessä. Paras mainos levylle ei ole suinkaan se, että on juttu Infernossa vaan se, että bändi lähtee keikoille, laulaja nauraa.

– Olen turvallisuushakuinen, rutiineista pitävä ihminen. Tässä alkaneessa vuodessa on parasta, että harjoittelemme nyt uuden keikkaohjelmiston, jonka kanssa elämme tämän vuoden. Eikä niin, että mietimme, mitä ensi viikolla tapahtuu. En halua enää siihen stressaavaan tilanteeseen, jossa joudun adaptoimaan itseäni jatkuvasti uuteen.

Myrskyn aikataulua venytti myös uusi toimintatapa jakaa levyn tekeminen kahteen sessioon. Tällä kertaa yhtye halusi mennä studioon vasta valmiiden biisien kanssa. Annalan mielestä bändi teki albumeja jossain vaiheessa liiankin nopealla tahdilla.

– Kun jonkun levyn ohjelmistoa oli soitettu vaikka kaksi vuotta, ajattelimme, ettei kolmantena voi enää esittää sitä.

– Mokoma alkaa olla ehkä tietynlainen instituutiokin. Meillä on innostunut yleisö, joka ottaa mielellään vastaan uudetkin levyt. Mutta on myös iso yleisö, jolle kelpaa ihan sekin, että käymme soittamassa perussetin festareilla. Itselle se ei riitä millään muotoa, koska uuden luominen on kaikkein innostavin juttu.

Myrskyn ensimmäiset biisi-ideat syntyivät jo pian Ihmissokkelon jälkeen, mutta meni pitkään ennen kuin kukaan ehdotti levyn tekemistä ääneen.

– Aihioita tuli tehtyä itsekseen ja jätkiltä tipahteli ideoita Dropbox-kansioon. Meni silti kauan ennen kuin lähdimme treenikämpälle sovittamaan. Sinnehän ei kannata mennä soittamaan yhtä irtoriffiä, sitä voi kuunnella jokainen kotonaan.

– Jos joku kuvittelee, että asumme semmoisessa Moko-housessa yhdessä koko porukka ja jammailemme päivät pitkät, on väärässä. Meillä kaikilla on ollut tässä aika paljon muutakin elämää.

Kun aihioita oli sen verran, että studio uskallettiin varata, alkoi syntyä luottamus, että bändiltä syntyy vielä yksi levy.

– Tässä on tehty aika monta niin sanottua viimeistä levyä. Olemme vitsailleet asialla varmaan Elävien kirjoihin -albumista [2015] saakka, koska emme tee semmoista tapettia, kertakäyttömusiikkia tai kepeää kamaa, joka saa ihmiset tanssimaan ja hyvälle tuulelle. Prosessi on raskas, koska emme osaa olla laittamatta likoon niin paljon omaa sydänvertamme. Minkä takia lähteä taas sille samalle polulle, sen joutuu perustelemaan itselleen joka kerta uudelleen. 

Uusia yhteistyötahoja 

Lukuisten Mokoma-levyjen tuottajanpenkillä on istunut Janne Saksa. Tällä kertaa roolin sai Jonas Olsson, joka tunnetaan paremmin pop- kuin metallikentän tekijänä. 

– Sen sijaan, että vaihtaisi muusikoita, on mukavampi vaihtaa muita yhteistyötahoja. Se sama turvallinen kaava oli koettu jo kolmella levyllä. Tuntui, että olisi tosi kiva, jos tällä kertaa joku tulisi vähän ulkopuolelta ja tarkastelisi asioita eri tavalla. Joku, joka ei tunne meidän materiaalia niin hyvin eikä ole sinut meidän kanssa. Eikä me sen kanssa. 

Olssonissa vakuutti etenkin hänen tapansa kertoa oma kantansa hyvällä tavalla röyhkeästi. 

– Jonas tuli treenikselle esituottamaan biisejä ennen kuin olimme tehneet mitään sitovia päätöksiä. Olimme heti tosi myytyjä sekä hänen ideoistaan että tyylistään. Arvostan hirveästi ihmisiä, jotka ovat rehtejä omassa kannassaan. Usein hänen ratkaisunsa olivat sellaisia, että totta kai, miksi me ei tajuttu tätä itse. Poppipuolen kokemus kuuluu ehkä siinä, että Jonas miettii tosi paljon koukkuasioita, tai sitä, miten joku osa lähtee toisesta osasta. 

– Jonaksen jutut tuntuivat raikkailta ja uusilta. Välillä ajauduimme kiivaisiin keskusteluihin, mutta sitten piti muistuttaa itseään, että mehän tätä haluttiin. Jos olemme antaneet jollekin tyypille mandaatin, pyytäneet sitä tekemään ja se tekee, niin miksi kävisimme tallomaan sen varpaille. Nyt kun levy on lopulta valmis, on ollut helppo allekirjoittaa kaikki. 

Tuottaja ei ollut bändille ennestään täysin outo hahmo. 

– Itse en ollut varmaan koskaan edes tavannut, mutta Tuomo [Saikkonen, kitara] on tuntenut tai tiennyt Jonaksen jonkun aikaa. Ylipäänsä meidän ensimmäinen ajatus oli, että muutetaan tuotantotiimiä, ja lopulta Tuomolta tuli Jonas yhtenä vaihtoehtona. Kävimme muitakin ehdokkaita läpi, mutta emme tainneet koskaan edes viestitellä kyseisille hahmoille. Jonas oli sen verran out of the box -ehdotus, että se oli kaikista vaihtoehdoista kutkuttavin. 

Mokoman levyillä on harvemmin kuultu vierailevia laulajia. Myrskyn ensimmäinen single Malja sille, jolla kuullaan Huora-yhtyeen Anni Lötjöstä, on siinä mielessä erikoisempi veto. 

– Rupesin kuulemaan kappaleessa naisääntä, ja ensimmäisenä mulla oli mielessä Anni. En tiedä minkä takia. Olemme tavanneet joskus jossain festarien bäkkäreillä ja puhuneet lähinnä kirjallisuudesta. En kuitenkaan ollut tutustunut häneen niin hyvin, että olisin edes tiennyt millainen tyyppi hän on. Mulla oli silti ajatus, että Anni olisi hyvä, ja jätkät tykkäsivät ideasta. 

Lopulta Annala päätyi myös sanoittamaan kappaleen yhdessä Lötjösen kanssa. 

– Ajattelin, että kun tulee tällainen Annin kaltainen hahmo laulamaan, niin sen sijaan että minä kirjoitan sanoja hänen suuhunsa, olisi tosi mukavaa, että hän kirjoittaisi itse. Lopulta päädyimme kirjoittamaan vähän ristiin rastiin. Annin sanomiset on Annin suussa luontevia, minun sanomiset on minun suussa luontevia ja kertsi sopii meidän molempien suuhun. 

– Annin kanssa oli jotenkin tosi helppoa. Se oli mukava projekti, mutta en silti lähtisi kokeilemaan sitä hirveän mielelläni heti uudestaan, kenenkään kanssa. Pidän itseäni ensisijaisesti taiteilijana ja esiinnyn pakosta. Kaikista mieluiten teen musaa ja saan siitä isoimmat kiksit. Sen takia on tosi vaikeaa päästää ihmisiä kauheasti edes arvostelemaan tekemiäni sävellyksiä ja sanoituksia. Vähän nöksähdän, jos niihin ehdotetaan vähänkään muutoksia. Oli siis minulle tosi poikkeuksellista, että kirjoitin jonkun toisen kanssa. 

Aikansa kuva 

Albumin nimi ja kansikuva puhuvat paljon puolestaan. Jos kysytään kirjoittajalta itseltään, niin millaisesta myrskystä tässä puhutaan? 

– Voidaan puhua mistä tahansa. Levy alkaa Joukkotuhoase-kappaleella, ja se nyt on myrskyistä pahin! Voidaan puhua ihan fyysisestä, koko meidän ihmiskunnan yli pyyhkäisevästä myrskystä, tai sisäisestä myrskystä. 

– Mietin pitkään tätä myrsky-sanaa. Olen ehkä ”brändännyt” itseni kielenkäyttäjänä tämmöiseksi, että mietin, onko myrsky liian yksinkertainen ja tavallinen sana Mokoman käyttöön. Kaikki muut vaihtoehdot tuntuivat nokkelilta, vähätteleviltä tai todellista asiaa kiertäviltä. 

Levyn sanoituksissa on ehkä tavallistakin enemmän kiukkua ja sisäistä vitutusta. 

– Koko vallitseva ympäristö, tällä hetkellä koko maailma, tuntui ahdistavalta, ja tiedostin, ettei tänne tarvita enää yhtään lisää paskaa. Tuli fiilis, että ihmiset haluaisivat ehkä enemmänkin hyvää tsemppimusaa. Sitten piti tunnustaa, etten ole semmoisen kirjoittaja. 

– Eihän mulla ole mitään hyvää sanottavaa tästä ajasta. Omassa elämässäni on mahtavia juttuja, mutta siinä on hirveä ristiriita siihen, mitä maailmalla tapahtuu. On vähän syyllinenkin olo, kun tajuaa millaisista asioista saa itse nauttia, ja tiedostaa, että jollakin toisella on ihan hirveä hätä. 

Annala halusi tutkia asiaa empaattisesta näkökulmasta. 

– Tykkään tehdä tekstit sillä tavalla, että kukin voi sovittaa ne oman elämänsä tilanteisiin. Tällä kertaa tuli tehtyä hyvinkin simppeliä symbolismia, eikä hirveän monia kappaleita voi lukea kauhean monitulkintaisesti. Taivaan tuuliin on poikkeuksena aika monisyinen. 

– Tekstit ovat synkkiä, mutta olen ajatellut, että ne ovat myös lohdullisia. Nyt en miettinyt hirveästi sitä lohdullisuuden elementtiä, vaan päätin kirjoittaa siinä tunnetilassa missä olin. En yrittänyt tehdä teksteistä mitenkään puhdistavia, mutta halusin jättää niihin pientä hirtehisyyttä, etteivät ne olisi ihan läpeensä painavia. 

Yhtyeen biisit kerrotaan usein minä-muodossa, mutta se ei tarkoita, että kaikki tekstit olisivat suoranaisen henkilökohtaisia. 

– Kun on tehnyt kaksitoista levyä, sitä kaikkea ei ole tietenkään voinut kirjoittaa vain itsestään. Ei tässä niin vaiherikas elämä ole ollut. Se kertoja en ole aina minä, mutta minä-muoto on minusta kaikkein väkevin kertoja. 

– Pystyn samastumaan jossain määrin kaikkiin tämänkin levyn henkilöhahmoihin. Sillä tavalla, että voin laulaa niistä uskottavasti ilman, että se tuntuu jotenkin väärältä. Rinnastan sitä minää monesti vaikkapa luonnonvoimaan tai käytän sellaista kielikuvaa, että ihminen, kertoja, onkin jotain muuta kuin se ilmeisin eli artisti. 

Minä-muoto antaa ehkä myös enemmän tarttumapintaa kuulijalle. 

– Noita tekstejä kun ihmiset tatuoi itseensä ja vastaavaa, niin varmaan se ”suksi, suksi ei luista mihinkään” on huonompi vaihtoehto tatuoida. Toki hyvää lyriikkaa, mutta ravistelevuus on ehkä eri tasoa. Minä kyllä aina säikähdän, kun näen ihmisellä jonkun tatuoinnin, jossa on jotain tekstejäni. 

Palautetta teksteistä tulee Annalan mukaan älyttömän paljon, muutenkin kuin tatuointien muodossa. 

– Etenkin koronavuosina ihmisillä oli kova tarve laittaa viestejä somessa. Mikä estää leijumasta asian kanssa, on se tosihomma, että ihan minkä tahansa artistin sometililtä löytyy ne samat kommentit. Ihan sama, vaikka tekisi minkälaista musaa ja minkälaisilla lyriikoilla vaan. Tauskikin on tosi koskettavaa. 

– En ole tekijänä yhtään sen kummempi kuin joku toinen, joka tekee vähemmän synkkää tai vähemmän ihmismielen sopukoita tutkailevaa tekstiä. Tietty ryhmä tykkää minusta, mutta sitten on joku päivän popilmiö, joka ravistelee vielä isompia massoja. Ehkä jonkun mielestä huomattavasti heppoisemmin lyyrisin eväin, mutta ei sillä ole mitään merkitystä. Ihmiset saa musasta fiiliksiä, eikä tämä ole mikään kilpailu.

Olisinpa kuorimassa perunoita 

Myrskyn levynjulkaisukiertue käynnistyy Tavastialta maaliskuun puolivälissä. 

– Kyllä tämä on nimenomaan Myrskyn rundi, eli setistä yli kolmannes on sitä. Ajatus on vetää yli puolet levyn kappaleista eli noin seitsemän biisiä joka keikalla. Ei välttämättä aina ne samat seitsemän, mutta monesti käy helposti niin, että tietyt biisit vakiintuvat. 

– Ozzy Osbournelta tuli aikoinaan joku näitä takavuosien levyjä, eikä hän soittanut sen rundilla yhtään uutta biisiä. Jotkut artistit tekevät uuden levyn ihan sen takia, että on hyvä syy lähteä kiertueelle. Ei mekään voida vielä tietää, miten hyviä livebiisejä nämä ovat, tai kuinka monta näistä on setissä tulevaisuudessa. Kesällä taas soitetaan se tunnin festarisetti, johon ei voi laittaa kolmasosaa uusia biisejä. 

Yhtyeellä on vahva luotto siihen, että albumilta löytyy useampikin livekelpoinen biisi. 

– Jokaiselta levyltä on aina tullut biisejä ohjelmistoon, ja näin ei ole kaikilla bändeillä. Hyvä esimerkki oli tuo laivakeikka, kun saatiin ajatus, että soitetaan koko meidän Sakara-katalogin jokaiselta levyltä jotain. Tarkasteltiin asiaa ja tajuttiin, että ollaan soitettu koko viime syksyn ajan biisejä jokaiselta paitsi yhdeltä levyltä. 

– Ymmärrän, että joillakin voi olla paine soittaa isot hittinsä ja muut, eikä ne uskalla nepata niitä pois uuden tieltä. Me ollaan ehkä vähän rohkeitakin siinä kohtaa, kun siirretään syrjään hyviä livebiisejä eikä soiteta niitä lainkaan jonkun tietyn rundin aikana. 

Annala kertoo havahtuneensa viime vuosina tosiasiaan, ettei pian 30-vuotias Mokoma ole enää välttämättä riippuvainen edes siitä, että hän on bändissä määräysvallassa. 

– Olen siirtynyt kuskin istuimelta jossain määrin pelkääjän paikalle, ellen jopa välillä takapenkille. Tämä ei ole enää semmoinen homma, joka vaan pyyhkiytyisi pois. Sillä on historia ja se on olemassa joka tapauksessa. 

– Tajusin joku aika sitten, että olen ollut kohta 20 vuotta ammattitaiteilija. Minulla on jotkut saatanan kokin paperit, ja mitä vittua, enhän minä osaa muuta kuin tätä. On välillä säikäyttävää tajuta, ettei minulla ole mitään eläkesuunnitelmaa. Olen laskenut kaiken tämän yhden kortin, jonkin taiteen tekemisen varaan. 

Välillä tulee eteen tilanteita, joissa solisti tajuaa bändin eläneen omaa elämäänsä hänen ulkopuolellaan. 

– Karu esimerkki oli, kun yksi työmies kävi meillä kotona asentamassa jotain huonekaluja. Tarjosin siinä kahvia ja höpötin sen tyypin kanssa, ja ihan viime hetkellä ennen lähtöä se heitti, että pakko muuten sanoa, että sillä ja sillä biisillä on ollut tosi tärkeä merkitys. 

– Sellainen tuntuu siltä kuin joku vetäisi maton jalkojen alta. Siinä alkaa miettiä, että mitä kaikkea olen tuolle puhunut. Luulin, että se on vain joku remonttireiska, mutta se olikin fani! Silloin tulee kokemus, ettei ole enää kuskin paikalla. 

Vastaavia kohtaamisia esiintyy aika ajoin. 

– Vaikka kun on leikkipuistossa lapsensa kanssa ja juttelee toiselle vanhemmalle. Kun on hetken aikaa puhuttu lapsista ja kerrottu kaikki intiimitkin asiat, niin tajuaa, että se toinen tietää kuka olen. Niissä tilanteissa miettii, että voi luoja, olisinpa jossain kuorimassa perunoita. 

– Mutta toisaalta, vittu että olisi tylsää kuoria perunoita jossain. On tosi kivaa tehdä sitä hommaa, jota on tehnyt niin kauan, että on tullut siinä tosi hyväksi. Sen huomasi tuota Kurimus-rundia tehdessä. Osa sen levyn biiseistä on vielä tosi raakileita eikä tarjoa laulullisestikaan hirveästi haastetta, ja tekstittäminen on vielä todella raakaa. On mahtavaa huomata vanhoja muistellessa, että bändi on kehittynyt. 

Mokoma on toiminut nykyisellä kokoonpanollaan yli 20 vuotta, mikä on kova saavutus mille tahansa bändille. Mikä on pitänyt porukan yhdessä? 

– Ainakin se, ettei meillä ole sitä Moko-housea. Olemme niin paljon tekemisissä toistemme kanssa Mokomassa, että sen ulkopuolella olemme yhdessä tosi vähän. Jokainen meistä tapaa mieluiten niitä ihmisiä, jotka eivät pyöri keikkabussiympäristössä. Se on pitänyt tämän jossain määrin järkevänä. 

– Tiedämme, että saamme tällä porukalla aikaan maagisia keikkoja, hienoja biisejä ja hyviä levyjä. Taiteen tekemiseen ei haluaisi sotkea mitään ulkopuolisia paineita, jolloin siitä tulisi väärällä tavalla duunin makuista. Tämä poikkeaa tietysti tosi paljon normaalista työyhteisöstä, jossa on joku lappu, että ”pesethän astiat, kun olet käyttänyt niitä”. 

Annala kertoo, että bändikaverit täytyy nähdä jossain suhteessa samalla tavalla kuin vaikkapa puoliso. 

– Ei sitä puolisoakaan riipase pois, jos sillä on tapana jättää nenäliinoja hujan hajan. Pitää kestää niitäkin asioita, joista ei välttämättä tykkää toisen persoonassa, sillä ne kuuluvat pakettiin. Eikä maailma pyöri minun itseni tai bändikaverin ympärillä. Silloin on pakko hyväksyä muut ihmiset ympärillä ja ottaa aina välillä tarpeeksi etäisyyttä. 

– Tätä ryhmää huolletaan ihan eri tavalla kuin jotain opettajien työyhteisöä. Emme tarvitse hirveästi mitään hyvinvointipäiviä eikä ole pakko varata padelvuoroja bändin kesken. Yritämme hoitaa sen hyvinvoinnin aina keikkojen yhteydessä.

Julkaistu Infernossa 2/2024.

Lisää luettavaa