Ex-Sabaton-kitaristi sai tuomion lapsen hyväksikäytöstä ja lapsipornon hallussapidosta

Asiasta uutisoi Metal Sucks.

09.04.2021
Kuva: Oikeuden pöytäkirjoja haltuunsa saaneen Metal Sucks -uutissivuston mukaan entinen Sabaton-kitaristi ja perustajajäsen Rikard Sundén on saanut tuomion lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja lapsipornon hallussapidosta. Sundén tuomittiin yhdeksäksi kuukaudeksi vankeuteen ja maksamaan noin 5 240 euron verran korvauksia. Metal Sucksin mukaan 39-vuotias Sundén oli kosketellut perheensä luona yökylässä vieraillutta kahdeksanvuotiasta tyttöä tämän nukkuessa. Oikeuspöytäkirjojen mukaan tapaus sattui helmikuussa 2020. Tyttö kertoi tapahtuneesta poliiseille maaliskuussa 2020. Lisäksi Sundénilta takavarikoiduilta koneilta ja puhelimesta löytyi pornografista materiaalia, jossa esiintyi alaikäisiä. Sundén vaikutti Sabaton-yhtyeessä vuosina 1999-2012 ja oli mukana yhtyeen kuudella ensimmäisellä albumilla. Sundén perusti muiden samaan aikaan Sabatonista eronneiden muusikoiden kanssa uuden yhtyeen Civil War, jonka jäsen tämä ei ole ollut enää alkuvuodesta 2021 lähtien.

Oikeuden pöytäkirjoja haltuunsa saaneen Metal Sucks -uutissivuston mukaan entinen Sabaton-kitaristi ja perustajajäsen Rikard Sundén on saanut tuomion lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja lapsipornon hallussapidosta. Sundén tuomittiin yhdeksäksi kuukaudeksi vankeuteen ja maksamaan noin 5 240 euron verran korvauksia.

Metal Sucksin mukaan 39-vuotias Sundén oli kosketellut perheensä luona yökylässä vieraillutta kahdeksanvuotiasta tyttöä tämän nukkuessa. Oikeuspöytäkirjojen mukaan tapaus sattui helmikuussa 2020. Tyttö kertoi tapahtuneesta poliiseille maaliskuussa 2020. Lisäksi Sundénilta takavarikoiduilta koneilta ja puhelimesta löytyi pornografista materiaalia, jossa esiintyi alaikäisiä.

Sundén vaikutti Sabaton-yhtyeessä vuosina 1999-2012 ja oli mukana yhtyeen kuudella ensimmäisellä albumilla. Sundén perusti muiden samaan aikaan Sabatonista eronneiden muusikoiden kanssa uuden yhtyeen Civil War, jonka jäsen tämä ei ole ollut enää alkuvuodesta 2021 lähtien.

Tarvitsemme suostumuksesi tarjotaksemme personoitua palvelua

Palvelu ja sen kolmannen osapuolen toimittajat (78 kappaletta) keräävät henkilötietoja (esim. IP-osoite tai laitetunniste) käyttäen evästeitä ja muita teknisiä keinoja tietojen tallentamiseen ja lukemiseen laitteellasi tarjotakseen sinulle tarkoituksenmukaisia mainoksia ja parhaan mahdollisen asiakaskokemuksen.

Palvelu ja sen kumppanit tarvitsevat suostumuksesi seuraaviin:

Tarkoitukset

Evästeet, laitteet tai vastaavat verkkotunnisteet (esimerkiksi kirjautumisperusteiset tunnisteet, satunnaisesti määritetyt tunnisteet, verkkopohjaiset tunnisteet) sekä muut tiedot (esimerkiksi selaimen tyyppi ja tiedot, kieli, näytön koko, tuetut tekniikat jne.) voidaan tallentaa laitteellesi tai lukea laitteellasi laitteen tunnistamiseksi joka kerta, kun se muodostaa yhteyden sovellukseen tai verkkosivustoon yhdessä tai useammassa tässä esitetyssä tarkoituksessa.

Mainonta ja sisältö voidaan yksilöidä profiilin perusteella. Toimintaasi tässä palvelussa voidaan käyttää sinua koskevan profiilin luomiseen tai parantamiseen yksilöityä mainontaa tai sisältöä varten. Mainosten ja sisällön tehokkuutta voidaan mitata. Raportit voidaan luoda oman ja muiden toiminnan perusteella.

Tiedot toiminnastasi tässä palvelussa, kuten vuorovaikutuksestasi mainosten tai sisällön kanssa, voivat olla erittäin hyödyllisiä tuotteiden ja palveluiden parantamiseksi ja uusien tuotteiden ja palveluiden rakentamiseksi käyttäjien vuorovaikutuksen, yleisön tyypin jne. perusteella. Tämä erityinen tarkoitus ei sisällä käyttäjäprofiilien ja tunnisteiden kehittämistä tai parantamista.

Erityisominaisuudet

Hyväksynnälläsi tarkkaa sijaintiasi (alle 500 metrin säteellä) voidaan käyttää tässä ilmoituksessa kuvattujen tarkoitusten tueksi.

Hyväksynnälläsi tiettyjä laitettasi koskevia ominaisuuksia saatetaan pyytää ja käyttää erottamaan se muista laitteista (kuten asennetut fontit tai laajennukset, näyttösi resoluutio) tässä ilmoituksessa kuvattujen tarkoitusten tueksi.

Hyväksymällä sallit tietojesi käsittelyn. Suostumuksesi koskee tätä palvelua, hyväksymättä jättäminen voi vaikuttaa asiakaskokemukseesi. Jotkut teknologiat saattavat perustella tietojen käsittelyä oikeutetulla edulla, voit vastustaa tätä tai muuttaa muita asetuksia klikkaamalla "Asetukset" linkkiä.

Tietosuoja