Onko asia todella niin, että tammikuussa 2026 istumme laulaja Juha Kylmäsen ja basisti Altti Veteläisen kanssa keskustelemassa For My Pain -yhtyeestä, emmekä edes nostalgisoi vain vuonna 2003 julkaistua Fallen -albumia?
Näin siinä on päässyt käymään. Vielä muutama vuosi sitten tuskin kovin moni uskalsi haaveilla For My Painin paluusta, puhumattakaan keikoista tai varsinkaan uudesta albumista. Nyt kaikki nämä goottimetalliunelmat ovat totta.
– Onhan tätä ideaa palloteltu säännöllisesti kymmenien vuosien ajan, muttei me itsekään vielä vähän aikaa sitten uskottu, että tämä tulisi käymään toteen, Kylmänen tokaisee heti keskustelun aluksi.
– Pari vuotta sitten me istuttiin alas ja pidettiin aiheesta palaveri. Siitä se ajatus lähti konkretisoitumaan ja nyt tilanne on eskaloitunut tähän pisteeseen, että tällä viikolla on kakkoslevy ulkona, Veteläinen lisää maireasti.
Viime vuonna paluukeikkoja tehdessään For My Pain sai yllättyä siitä, millainen kysyntä bändille oli kasvanut. Bändi ei keikkaillut aikoinaan juuri ollenkaan, nyt yleisöä riitti ja Fallen-albumikin oli kasvanut vuosikymmenissä korkoa.
– Kun tehtiin Fallenia, kaikki oli tosi hektistä. Asuin itse Helsingissä, pyörittelin kahta bändiä ja monen mutkan kautta tuli tilaisuus laulaa myös For My Painissa, kun olin ollut mukana Eternal Tears of Sorrowissa, Kylmänen muistelee.
– Mietittiin aika vasta tuota ajankuvaa. Kun haluttiin kuunnella For My Pain -demoja, me sovittiin treffit paikallisen Shellin pihalle ja kuunneltiin niitä demoja auton kasettimankalla. Törrön O-P (kitara) teki tuolloin demot Amigalla ja ne olivat sellaisia suttuisia miditallenteita, joita me fiilisteltiin autossa. Totesin, että tottakai olen mukana.
Tämä muistelu saa Kylmäsen palaamaan vielä hieman taaemmaksi aikaan, jota hän kuvailee elämänsä synkimmäksi.
– Olin sairastunut pahasti, olin vuoden sivussa kaikesta ja tämä muu porukka odotti sitä, että toivun sairaudesta.
Leikkaukset olivat aika isoja, olin vuoden laakereillani ja vasta sitten päästiin tekemään For My Painia. Mutta kun päästiin, niin sitten asiat etenivät niin nopeasti, ettei me oikein edes ajateltu liikaa, mitä me ollaan tekemässä.
– Omasta näkökulmastani tuo oli hyvin sekavaa aikaa. Purin Falleniin kaiken sen synkkyyden, mitä sisälleni ja ympärilleni oli kertynyt, ja se albumi on täynnä sellaisia pelkoja ja toivottomuutta, mitä ei olisi voinut käsitellä millään muulla keinolla kuin musiikin ja sanojen kautta. Fallen oli minulle itselleni erittäin tärkeä pelastusrengas.
Ilmankos Fallen oli niin suurella melankolisella tunnelmalla ladattu albumi, että se on merkinnyt paljon todella monelle kuulijalle: Paluukiertueen ympärillä some täyttyi kommenteista, joissa levyn kerrottiin jopa pelastaneen ihmishenkiä.
– Jännittävää oli se, että sen 20 vuoden aikana, kun emme olleet aktiivisia, yhteydenpito kuulijoilta ei sammunut koskaan, vaan saimme ihan jatkuvasti viestejä ihmisiltä Suomesta ja maailmalta, Kylmänen ihmettelee.
– Tekohetkellä me raavittiin Fallenille kaikki ne biisit, joita meillä oli tuolloin olemassa, ja levy oli meille kaikille eräänlainen paineeton terapiaprojekti, jota ei stressattu lainkaan samalla tavalla pääbändejä, Veteläinen lisää.
– Itselle For My Pain oli tärkeä juttu, koska me oltiin noihin aikoihin lyöty Eternal Tears of Sorrowin kanssa hommat pakettiin. Siinä tuli sellainen yhdenlainen hetki, kun luultiin ettei bändi jatku enää koskaan, eikä me tuolloin tiedetty, että palataan vielä muutaman vuoden päästä. For My Painin kanssa sai tehdä erilaista musiikkia eri tyyppien kanssa.
Goottimetallin nousu, tuho ja nousu
Jossain toisessa ulottuvuudessa For My Painista olisi voinut tulla jo 2000-luvun alussa jos ei kaikille, niin ainakin osalle bändin joukosta SE pääbändi, jonka kanssa olisi kierretty ja tehty enemmän albumeita.
– Ollaanhan me sitä mietitty, koska silloin aikanaan tällaiselle musiikille todellakin oli kysyntää, Veteläinen miettii.
– Osa jätkistähän oli tuolloin sitä mieltä, että nyt mennään ja valloitetaan koko maailma, kun taas itse jarruttelin asiaa, että tämä on terapiaprojekti, enkä halua tästä uutta painekattilaa. Kyllä me tuolloin silti päätettiin, että tehdään se kakkoslevy. Alettiin tehdä biisejä, treenattiinkin niitä ja Tuomaskin oli mukana, että tehdään toinen levy…
– Sitten Charon kasvoi isommaksi, Reflexion vei Juhaa mennessään, Nightwish aktivoitui taas ja paketti alkoi sillä tavalla levitä. Päätettiin, että jos meillä ei ole tarpeeksi aikaa, niin ei me väkisin aleta tehdä puolivillaista levyä.
– Ajateltiin, että tehdään toinen albumi sitten kun aikaa on, ja eihän tässä mennyt kuin 20 vuotta, Kylmänen nauraa.
2000-luvun puolivälissä goottimetalli oli Suomessa suorastaan ilmiö. Aina kun luettelee bändien nimiä kuten HIM, Charon, The 69 Eyes, Reflexion ja Entwine, useita ryhmiä pääsee jopa unohtumaan, mikä kertoo niiden määrästä.
– Hämmentävintä asiassa oli se, miten nopeasti se kaikki alkoi, ja miten nopeasti se loppui. Mekin kun julkaistiin Reflexionin debyytti vuonna 2006, niin me oltiin jo tuolloin huomattavasti myöhässä, Kylmänen sanoo.
– Goottimetallin suosio loppui kuin veitsellä leikaten 2000-luvun puolivälin jälkeen ja sen huomasi heti, kun lähdettiin Reflexionin kanssa rundaamaan ja yleisökato ei tapahtunut vain meillä, vaan melkein koko genressä.
– Tuolloin keikkailtiin vielä Venäjällä ja sielläkin oli ensimmäisellä kerralla salit täynnä, tehtiin toinen albumi joka oli meidän mielestämme parempi, ja sitten samoissa paikoissa ei ollutkaan enää katsojia edes siellä Venäjällä. Samaa sai kuulla monilta muilta, ihan kuin koko genre olisi alkanut kuolla sillon, kun Sentenced kuoli.
Kylmänen alleviivaa, ettei For My Painia tai muutakaan musiikkia tehty tai oltu tekemättä sen mukaan, miten suosittua se on tai ei ole, mutta raaka realismi tuli vastaan siinä kohtaa, kun levyjä tai kiertueita ei vain kannattanut tehdä.
– Se meni niin pitkälle, että tuntui kuin hetkeen koko goottimetallin tai -rockin genreä ei olisi enää ollut olemassa.
– Jos tätä kaikkea miettii musahistorian kautta, niin ei se kasarin glamrock-kausikaan kovin montaa vuotta kestänyt isoimmillaan, mutta niin se vain elää yhä siellä jossain niiden innokkaimpien fanien kannattelemana.
Mietimme For My Pain -kaksikon kanssa sitä, että monet 2000-luvun alussa herkkiä teinigoottivuosiaan viettäneet ihmiset ovat nyt aikuisia, jopa orastavassa keski-iässä, mutta musta ja violetti eivät ole heidän sydämistään kadonnut.
– Sama asiahan se meillä itselläkin on, että jossain kohtaa yritettiin kasailla tälle toiselle levylle kappaleita Törrön O-P:n kanssa, mutta siinä oli ruuhkavuosia ja perhettä ja kaikkea, niin ei vain oltu tyytyväisiä lopputulokseen.
– Nyt me taas ollaan samanlaisessa tilanteessa kuin meidän kuulijatkin, että lapset alkavat lentää pesästä, joten nyt saattaa taas tehdä erilaisia asioita. Itsekin olen vuosia kasannut omaa studiota tänne Ouluun.
– Me päätettiin nopeasti, että For My Painista ei tule sellainen bändi, jossa kaikki jäsenet äänittelee asioita omissa olohuoneissaan ja lähettelee niitä Dropboxilla, vaan me tehdään tätä levyä yhdessä.
Kylmänen ja Veteläinen pudistelevat hymyillen päitään ja toteavat sitten, että kyllähän asia taitaa olla sillä tavalla, ettei se goottius katoa koskaan sieltä ihmisen sisimmästä, jos on siihen tiettyyn melankoliaan syntynyt.
– Kyllä jokainen meistä on tahoillaan tehnyt musiikkia tässä kaikki nämä vuodet, mutta jos me ollaan ihan rehellisiä itsellemme, niin ihan samasta tummasta liekistä ne kaikki biisit kaikille bändeille ovat tulleet, Kylmänen naurahtaa.
– For My Painin kohdalla kyse on siitä, että me ollaan samanhenkisiä ihmisiä, jotka haluavat tehdä juuri tällaista musiikkia juuri tällä porukalla, ja tunnistetaan toisistamme se sama palo. Kyllä se ”My wound is deeper than yours” -yhteishenki kummasti löytyi vuosienkin jälkeen, ja siitä me tiedettiin, että kyllä se toinen levy oikeasti tehdään.
Mustan huumorin klangi
For My Pain -kaksikko iloitsee siitä, että bändi on nyt enemmän bändi kuin koskaan ennen: Nykyinen kokoonpano pystyy tekemään musiikkia yhdessä samassa paikassa ja samaan aikaan, ihan kuten bändissä kuuluukin.
– Tämä johti siihen, että biisejä syntyi nopealla tahdilla todella paljon, enkä jännittänyt levyn tekemistä yhtään niin paljon kuin keikkoja, koska mulla oli kulunut aikaa siitä, kun olin esiintynyt metallibändin kanssa, Kylmänen sanoo.
– Hetken aikaa katselin peiliin, että jos nyt en silmäpusseihin kompastu, niin ehkä tämä lähtee tästä sujumaan. Siitä lähti sellainen ajatus, että ehkä tässä iässä ei tarvitse ihan niin paljon vouhottaa kuin nuorempana. Kaiken voi tehdä rennommin ja hauskemmin. Tuo uusi itsevarmuus tarttui nopeasti tähän levynkin tekemiseen.
Yksi asia on yhtä vuosissa 2003 ja 2026 eli For My Painin debyytin ja kakkoslevyn julkaisussa: Goottimetallille on todellakin taas tilausta. 23 vuotta sitten genre oli kuumimmillaan, ja nyt siitä on jopa huutava pula.
– Se mistä olen ihan super ylpeä on se, että paluun voi tehdä kuka tahansa, mutta se että onnistuu tekemään yhtyeen kanssa näin pitkän ajan jälkeen oikeasti hyvän albumin, niin se ei olekaan niin helppoa, Kylmänen miettii.
– Taiteellisesti tämä oli helpompaa kuin ikinä. Kirjoitin tekstejäkin varmaan kolmen levyn edestä. Mutta nyt me tehtiin kaikki itse. Meillä on oma levy-yhtiö, oma tuotantoyhtiö, oma studio ja kaikki muu paitsi miksaus ja masterointi on meidän omaa käsialaa. Se on ollut valtava urakka, jonka aikana on epäillyt kaikkea, mutta kyllä se nyt palkitseekin.
Mutta mikä tekee hyvästä goottimetallikappaleesta hyvän goottimetallikappaleen? Kuka vain voi kirjoittaa melankolisen melodian, mutta juuri tässä genressä keskiverron ja loistavan välinen kuilu on kiinni pienistä asioista.
– Kuten kaikessa rock-musiikissa, melodia on kaikkein tärkeintä, mutta samalla lyriikan on tuettava sitä tunnelmaa ja tunnelmassa on oltava tietynlainen klangi, jossa kaikki kietoutuu yhteen ja vaikuttaa kaikkeen, Kylmänen arvelee.
– Tähän genreen ei sovellu se, että aletaan tehdä hittiä laskelmoidusti. Sitä yhtälöä ei ole olemassakaan. Se on vain aistittava, että mitkä osaset toimivat yhdessä. Mitään yhtä jippoa ei ole. Tällä uudellakin levyllä on paljon ihan erilaisia tunnelmia kuin Fallenilla, mutta myös samoja. Kyse on siitä, miten kaikki tunnelmat keskustelevat keskenään.
– Buried Blue ei ole konseptilevy, mutta kyllä se henkii myös tätä aikaa ja näitä tunteita, joita juuri nyt koemme.
Albumilta on ehkä irrotettu singlejä, mutta se on kokonaisuus. Maailma menee yhä enemmän soittolistojen suuntaan, mutta For My Pain pitää kiinni albumikokonaisuudesta Travis Smithin kansitaiteita myöten.
Albumilla on myös pidetty hauskaa. Tämä kuuluu siinä, että levyllä on revitelty koko goottimetallin ja -rockin kuvastolla. Monikaan ei goottimetallia enää tee, joten For My Pain tekee oman kuuloista musiikkia, joka saa kuitenkin tehdä kunniaa myös Type O Negativelle, The 69 Eyesille, HIM:ille ja jopa The Curelle ja The Sisters of Mercylle.
– Tällaiseen musiikkiin kuuluu musta huumori, jossa kaikki on yhtä aikaa haudanvakaavaa, ja virnuilee silti itselleen. For My Pain on kuin ihminen tuskallisimmillaan nauramassa silti omalle misantropialleen, Kylmänen sanoo.
– Miksi emme käyttäisi kaikkia goottimetallin keinoja, kun kenttä on vapaa? Emme karsineet mitään. Annoimme mennä. Emme miettineet, voiko näin tai näin tehdä. Buried Bluella saa kuulua KAIKKI se, mitä me olemme.
– Siellä on ihan tietoisia kumarruksia genren suuruuksien suuntaan ja välillä me treeneissä naureskeltiinkin, että kuulostaapa tämä nyt tältä ja tältä, mutta sitten ajateltiin, että mitä sitten? Veteläinen naurahtaa.
– Buried Blue ei ole minkään bändin kopiointia, mutta mukana on täysin vapaasti tribuutteja juuri sellaisiin suuntiin, jotka ovat tehneet meistä niitä tyyppejä ja niitä luovia hahmoja, joita me tänä päivänä olemme.
Se ikuinen kaipuu
Tekstit ovat tärkeä osa goottimetallia, ja sitä ne ovat myös For My Painille. Buried Bluelta löytyy yllättävän monisävyisiä lyriikoita, joita Kylmänen kertoo ammentaneensa monelta suunnalta.
– Siellä on tekstejä Törrön O-P:n vanhoista kätköistä, eikä kaikissa niissä ollut aluksi päätä eikä häntää, mutta sieltä täältä kasattiin ajatuksia ja juurikin niitä tunnelmia, joita kaipasimme juuri tähän hetkeen.
– Fallen-albumilla vallitsi eräänlainen itsetuhoinen tunnelma. Sellainen epäusko siihen, ettei ikinä tule näkemään kovin montaa vuotta eteenpäin, ja se kuului kaikkialla albumilla. Nyt aloin nähdä öisin lauseita ja huomasin, että kaikki se postapokalyptinen- ja scifi-materiaali johon olin perehtynyt, alkoi kummuta jostain sisimmästäni.
– Kaikki tuo maailmanlopun tematiikka kuuluu albumilla. En ole poliittisesti millään tavalla kantaaottava hahmo, mutta kyllä se tämän elettävän aikakauden henki tulee väkisin esille näissä teksteissä, että miten tämä maailma oikeasti voi olla näin käsittämätön. Miten voi olla niin, että me vain odotamme sitä, että kaikki ympärillämme tuhoutuu?
Kylmänen sanoo, että Buried Bluen taustalla vaanii pelko. Tietoisuus siitä tuhosta, mitä kohti ihmiskunta vaikuttaa olevan matkalla, vaikka samoista aiheista on kirjoitettu jo pitkään fiktiota. Nyt se fiktio alkaa olla todellisuutta.
– Saatoin nähdä päässäni kokonaisen biisin tekstit nukkuessani, heräsin ja vasta sitten kirjoitin sen kokonaan kerralla ylös. Jos tuo ei kerro jotain siitä, että tämä musiikki ja nämä tekstit tulevat alitajunnasta, niin en tiedä mikä sitten.
– Ne tekstit eivät juurikaan muuttuneet tuosta. Siellä on kyllä mustaa huumoria ja ”kinky-stuffia”, joka tulee hyvin luonnollisesti tällaiseen musaan, mutta kyllä siellä kaiken takana on aika rajua maailmantuskaa. Mulla oli nuorena tosi vaikeaa vääntämistä tekstien kanssa, nyt nämä tulivat ulos kuin väkisin, koska niiden oli pakko tulla.
Kylmänen virnistää, että mukana on myös juuri sellaista kaipuun sanomaa, joka on aina hänessä läsnä.
– Se on sitä, kun aina on kaipuu ja ikävä jonnekin, eikä edes tiedä itsekään että minne.
– Se on se kaihomielinen oli. Ei sellainen ettei mikään riitä, vaan sellainen että ihan kuin olisi väärässä ajassa tai paikassa, tai on vähintään itse vääränlainen. Mustan huumorin kukka puhkeaa aina näihin asioihin, koska eihän sille nyt voi olla hymähtelemättä, että ihminen on aina hieman eksyksissä itsensä kanssa, vaikka mikä olisi.