Thrash metal -suuruus Megadeth julkaisee pian viimeisen pitkäsoittonsa ja lähtee sen tiimoilta pitkälle viimeiselle maailmankiertueelle. Kiertueen jälkeen bändin perustaja Dave Mustaine aikoo lyödä soittimet naulaan ja eläköityä musiikkihommista.
Mustainen kollegalta ja ystävältä, Exodus-kitaristi Gary Holtilta, kysyttiin hiljattain Robbs MetalWorksin haastattelussa, mitä ajatuksia uutinen Megadethin lopettamisesta ja Mustainen eläköitymisestä hänessä herätti.
”Olemme kiertäneet paljon Megadethin kanssa ja Dave on ollut alusta saakka yksi läheisimpiä ystäviäni. Hengailimme yhdessä jo kun hän oli Metallicassa”, Holt toteaa.
”Hän on sen ansainnut. Rakastan sitä mitä teen, mutta valehtelisin, jos sanoisin, että ajatus eläköitymisestä kahden, kolmen vuoden päästä… Olen nyt 61-vuotias. Haluanko tehdä tätä vielä seitsemänkymppisenä? En tiedä. Mutta en pysty lopettamaan, minun täytyy paiskia hommia ja aion tehdä tätä niin kauan kuin jaksan. Mutta Dave on eläkkeensä ansainnut ja olen varma, että siitä tulee hänelle mahtavaa.”
Megadethin ex-basisti David Ellefson oli hiljattain todennut, että Mustainen ilmoitus lopettamisesta voi hyvin olla vain kikka saada myytyä enemmän lippuja keikoille. Tähän Holt ei kuitenkaan usko.
”Eivätköhän liput liiku ihan hyvin ilmankin. Emme me tästä nuorru ja Mustaine itse on sanonut, että kiertue tulee kestämään kahdesta kolmeen vuotta. Mielestäni Dave on minua vuoden vanhempi (Mustaine on syntynyt 1961, Holt 1964, toim. huom.), joten hänhän on silloin jo yli 65-vuotias”, Holt tuumaa.
”Minulla on kolme lapsenlasta ja olisin todella mielelläni kotona heidän kanssaan. Ensi vuonna, kun uusi Exodus-levy tulee, tulen kiertämään enemmän kuin koskaan. Teen uhrauksia nyt, jotta sitten kun olen 65 voin hidastaa tahtia ja kenties tehdä pari festarikeikkaa siellä täällä. En tiedä vielä. Aika näyttää.”
Lue myös: Gary Holt paljasti seuraavan Exodus-levyn julkaisuajankohdan – ”Se on niin hyvä että itkettää”
Lue myös: Toinen single Megadethin tulevalta levyltä julki – kuuntele menevä I Don’t Care
