Helloweenilta uusi albumi tammikuussa – katso tuore video!

17.12.2012

Power metal -yhtye Helloween julkaisee uuden albumin 18. tammikuuta. Straight Out of Hell on järjestyksessään jo yhtyeen viidestoista. Edellinen albumi 7 Sinners ilmestyi vuonna 2010.

Ensimmäinen single Nabataea ilmestyi juuri ja video kappaleesta on katsottavissa alta.

”Tämän albumin kappaleet ovat jatkumoa 7 Sinnersin aloittamalle tiellä, kuitenkin sillä muutoksella, että kyseisen albumin viisut potkivat laiskankin kuuntelijan takamusta”, kertoo yhtyeen kitaristi Michael Weikath.

Kuten aiemmin kerroimme, saksalaisbändi saapuu Gamma Rayn kanssa maaliskuussa kolmelle keikalle Suomeen.