Heviä hanurista – haastattelussa metalliharmonikan taitaja Netta Skog

Mitä haitarilla tekee folkmetallibändien keikoilla? Eihän sitä edes kuule kitaravallien läpi. Eikä haitarisoundilla voi soittaa mitään sellaista, millä olisi merkitystä biisien kannalta. Niinhän?

20.02.2016

Totuus on tässäkin tapauksessa tarua ihmeellisempi, kertoo harmonikkapiireistä suoraan metallimaailmaan tempaistu ex-Turisas- ja Ensiferum-hanuristi Netta Skog.

– Haitarihan sopii sinne, minne se laitetaan sopimaan, Netta täräyttää. – Ei se ole mitenkään genresidonnainen soitin… Vaikka aika moni kansanmusisoija taitaa olla tästä asiasta kovaan ääneen toista mieltä!

– Kyse on ennemmin siitä, kuka uskaltaa rikkoja rajoja ja kokeilla uusia juttuja. Folkmetallissa on todellakin tilaa haitarille, onhan se kuitenkin yksi Suomen tärkeimmistä perinnesoittimista. Eli niin folkia kuin olla voi!

Netan instrumentti on tarkemmin digihaitari, jonka monet sekoittavat sähköhaitariin – siis soittimeen, jonka ainoa etu on, että sen saa kytkettyä helpommin PA:han.

Moni onkin saattanut kuulla keikoilla Netan soittoa tietämättään. Samaisesta soittimesta kun saa irti soundia jos jonkinlaista.

– Digihaitari on verrattavissa syntikoihin. Esimerkiksi Ensiferumissa soitan hanurilla juurikin ne kiippariosuudet viuluineen ja kuoroineen.

– Se onkin hauskaa, kun keikan jälkeen saa usein noottia yleisöltä, ettei se haitari kuulunut keikan aikana mihinkään. Niin, kun ei sieltä tule sitä perushanurisoundia pelkästään… jos ollenkaan, Netta nauraa.

Hanuristi myöntää, että tuskin soittaisi Ensiferumissa ilman digitaali-instrumenttiaan.

– Eihän niillä ole perushanuria levyillä, ja totta puhuakseni mahdollisuus soittaa kiippariosuudet hanurilla tuli yllätyksenä bändille itselleenkin. Kyllähän siellä naurettiin, kun soittelin Astia-studiolla ensimmäisen kerran perushaitarisoundien sijaan A-ha:n Take on Me’tä retrosoundeilla!

– Tämän soittimen monipuolisuus jaksaa yllättää itsenikin päivittäin treenatessani. Vielä pari vuotta sitten vasta etsin näitä rumpu- ja kitarasoundeja, mutta viime vuonna soitin jo digihaitarinsoiton maailmanmestaruuden vetämällä Bodomia ja Ynkkää niin sanotusti yhden naisen orkesterina, Netta nauraa.

Mikä sai Kultainen Harmonikka -palkintoja voittaneen nuoren haitarinsoittajan lähtemään tällaisen metelöinnin sekaan?

– Ihan yhtä äimänä olin siitä itsekin, Netta hörähtää. – Hyppäsin Turisaan matkaan syksyllä 2007. Olin vasta lukion tokalla luokalla ja sain kesken jonkun tunnin puhelun Mathias Nygårdilta, joka kysyi mukaan Turisaan kiertueelle… alkaen viikon päästä soitosta!

– En ollut ikinä kuullutkaan koko bändistä ja Nightwish oli suurin piirtein ainoa kosketukseni metalliin tuohon mennessä, joten kyllä siinä sai neuvotella äidin ja isin kanssa, saako näiden 16-vuotias tytär lähteä kiertämään maailmaa tuntemattomien karvanaamojen kanssa.

Netta ylistää metallipiirejä niin avoimiksi ja rennoiksi, että kulttuurisokit toisensa jälkeen ovat sulaneet mukavalla tavalla.

– Siihen asti olin soittanut lähinnä istuvalle yleisölle Säkkijärven polkkaa ja klassista musaa, joten olihan se rokkimeiningin energiaan mukaan pääseminen jotain ihan muuta. Koko eka rundi oli mulle silkkaa hurmosta, Netta hehkuttaa.

– Ei sillä, kun tulee kuvioihin niin sanotusti ulkopuolelta, iloa voi saada irti käsittämättömistä hommista. Kyllä siitä on kuittailua tullut, kun mulle oli keikan ohella päivän kohokohtia esimerkiksi roudaaminen!

Netta palasi pienten Tangomarkkina-visiittien ja muiden kuvioiden jälkeen takaisin metallipiireihin viime syksynä, eikä voisi olla tyytyväisempi ratkaisuunsa.

– Kyllähän mä tykkään tästä väestä ihan valtavasti! Metallin maailmassa kaikki toimii ja keikat ovat ihan huikeita, minkä ansiosta nämä porukat ovat kuin älyttömiä perheitä keskenään.

– Mitä tulee Ensiferumiin, niin kyllä mä sinne seuraavan levyn studiosessioihinkin olen näillä näkymin menossa. Ainakin leipomaan korvapuusteja ja juustokakkuja Petelle [laulaja-kitaristi Petri Lindroos], jos en muuta! Vaikka eiköhän me digihanurillekin töräyteltävää keksitä.

Juttu on julkaistu Infernon numerossa 1/2016.

Lisää luettavaa