Tämä on Infernon viimeinen Курск-haastattelu. Syy on selvä: jossain vaiheessa vuotta 2024 Курск-nimistä venäjänkielistä metallia soittavaa suomalaisbändiä ei enää ole. Sillekin löytyy selvä syy: Venäjä on hyökännyt Ukrainaan ja Kreml laatinut lakeja, joiden perusteella sotaa ja Venäjän hallintoa kritisoivat voidaan asettaa syytteeseen.
Tällaisessa tilanteessa Курск ei enää halua eikä voi esiintyä Venäjällä.
– Toimintaympäristö on käynyt mahdottomaksi, kitaristi Sami Lopakka toteaa.
– Ei huvita enää koskaan lähteä sinne keikalle. Eli tämä oli nyt tässä.
Курск tuomitsi Venäjän toimet heti tuoreeltaan maaliskuussa 2022, kun Ukrainan sotaa oli käyty vasta joitakin viikkoja. Laulaja Erkki Seppänen kertoo, että julistus kirvoitti venäläisiltä monenlaista palautetta.
– Ihan kaikkea, mitä kuvitella saattaa, ja vähän semmoistakin, mitä ei olisi voinut itse keksiä, Seppänen muotoilee.
– Laitoin heti Venäjän hyökkäystä seuraavina päivinä bändin venäjänkieliseen someen avoimen pyynnön meidän faneille ja seuraajille, että kirjoittakaapa ihan yksityisesti ja luottamuksellisesti, mitä te tästä kaikesta ajattelette.
Palautetta kertyi lopulta yli sadan liuskan verran.
– Onhan se toki selvää, että meidän fanikunta on valikoitunut tietyllä tavalla. Suurin osa ei ole ollut Putinin leirissä alun alkaenkaan, eli ehkä 60–70 prosenttia heistä on ollut hyvinkin paskana asiasta. He vihaavat sitä meininkiä, Seppänen kertoo.
– Lopuista osa on sitä apaattista kansanosaa, joka ei seuraa asioita eikä halua tietää mistään mitään. Ne miettivät lähinnä, millä maksavat ruokalaskun ja tämmöistä. Ja sitten, kuten odottaa saattaa, noin kymmenesosa oli sitä ihmistyyppiä, joka on ostanut Kremlin version asioista. Kaikkia niitä kirjeitä oli omalla tavallaan vaikea lukea, mutta nuo venäläiseen imperialismiin hurahtaneet olivat pahimpia sulatella.
Päätös lopettaa oli suuri mutta ei vaikea. Mitä muuta voi tehdä, kun jatkaminen on mahdotonta? Tähän on tultu kuudentoista vuoden ja viiden albumin jälkeen.
Suuntana itä
Vanhan loppu oli uuden alku. Kitaristi Sami Lopakka perusti Курскin tammikuussa 2007, kun hänen edellinen yhtyeensä, Muhoksella vuonna 1989 perustettu Sentenced oli laskettu multiin. Lopakka ja Курскin alkuperäinen rumpali Hiili Hiilesmaa olivat visioineet yhteistä bändiä 1990-luvulta lähtien.
Uuden yhtyeen konsepti oli vähintäänkin mieleenpainuva. Musiikki oli hidasta, raskasta ja painostavaa heviä – ”tuomiopäivän metallia”, kuten bändi itse määritteli. Erikoisinta oli, että bändi valitsi laulukielekseen venäjän. Tämä oli mahdollista, koska laulajaksi saatu Erkki Seppänen oli suorittanut Oxfordin yliopistossa tutkinnon venäjän kielessä ja venäläisessä kirjallisuudessa. Basson varteen pestattiin Jaakko Ylä-Rautio. Kokoonpano täydentyi keikkakitaristi Sami Kukkohovilla, joka oli Sentencedin entinen basisti.
Nimi Курск – latinalaisilla kirjaimilla Kursk – viittaa samannimiseen venäläiseen kaupunkiin, sen liepeillä käytyyn historian suurimpaan panssaritaisteluun ja vuonna 2000 uponneeseen venäläiseen ydinsukellusveneeseen, joka vei miehistönsä mukanaan pohjaan. Hevimpää ja venäläisempää nimeä olisi ollut vaikea keksiä.
Yhtyeen visuaalinen ilme inspiroitui Neuvosto-Venäjästä ja etenkin sen militaristisesta puolesta. Курск sukelsi vanhan itänaapurin estetiikkaan hyväksi havaitulla ”täysin tosissaan mutta ei liian vakavissaan” -mentaliteetilla. Resepti oli yhtä kaukana Leningrad Cowboysin hupaisasta toriviihteestä kuin totalitaristisen yhteiskunnan ihannoinnista.
Курскin konsepti oli kokonaisvaltainen. Lopakka rakennutti itselleen Lopashnikov-baritonikitaran aidon AK-47-rynnäkkökiväärin osista. Ylä-Rautio teetti yksikielisen Курскlop-basson. Vuonna 2011 Hiilesmaan paikan perineen Antti Karihtalan Tsar Bomba -rumpusetin rakennusaineksina kerrotaan käytetyn asvalttia, suolavettä ja kivimurskaa. Eikä siinä vielä kaikki: alkuaikoinaan bändi hankki käyttöönsä armeijanvihreän Ladan, jota koristi punainen tähti ja teksti ”doom metal”.
Курск soitti ensimmäisen keikkansa tammikuussa 2008, ja konserteissa nähtiin itänaapurin historiaa sivuavia video-
projisointeja. Kolea ja synkeä ensialbumi Черно (”Tšerno” eli ”Musta”) ilmestyi vielä samana vuonna.
– Debyytti oli käyntikortti, Seppänen sanoo. – Raaka, raskas mutta raikas kokeilu, jonka laulutkin runnottiin läpi studiossa kahdessa päivässä. Pohjamuta näkyy ja kuuluu kaikkialla, mutta alus liikkuu.
Kolme vuotta myöhemmin julkaistu toinen pitkäsoitto Ниже (”Niže” eli ”Alla”, 2011) esitteli yhteen nivoutuneen ja tyyliltään varmemman yhtyeen.
– Se oli ensimmäinen levy, jolla me tiedettiin mitä ollaan tekemässä ja kenelle. Paine ympärillä oli valtava, mutta runko kesti rutistuksen. Orkesterin raskain ja hitain levy, Seppänen muotoilee.
Venäjästä tuli Курскille luontainen ja liki loputon pelikenttä. Yleisö otti tutulla kielellä laulavat kaukaiset vieraat vastaan liikutuksella, jollaisen vain venäläinen taitaa.
– Kielivalinnan takia meidän yleisö on luonnollisesti aina ollut suurimmalta osin Venäjällä ja Itä-Euroopassa, Seppänen sanoo.
– Osa teksteistä on sen verran syvällä venäläisessä kirjallisuudessa ja historiassa, että ne avautuvat vain niissä marinoituneelle.
Курск palasi Venäjälle yhä uudelleen. Se matkusti valtavassa maassa vuorokausia kerrallaan soittaakseen jossakin Siperian tuolla puolen. Vuoden 2014 Trans-Siberian Tour vei bändin yhdelletoista keikalle Pietarista Irkutskiin ja oli siihen mennessä laajin länsimaisen yhtyeen tekemä Venäjän-kiertue. (Ennätys lyötiin muutamaa vuotta myöhemmin, kun The Rasmus soitti maassa 22 keikkaa 43 päivässä.)
Keikkoja järjestyi myös Itä-Eurooppaan, kuten Baltian maihin ja Tšekin tasavaltaan.
Tammikuussa 2015 Курск nousi otsikoihin, kun Valko-Venäjän viranomaiset kielsivät yhteen konsertin järjestämisen Minskissä. Aiemmin samat valtaapitävät olivat evänneet maahanpääsyn muun muassa Pet Shop Boysilta, mutta oletettavasti eri syystä – päätöstä ei erikseen perusteltu.
Курскin torjuminen liittyi todennäköisesti Имена на стене -albumin (”Imena na stene” eli ”Nimiä seinällä”, 2014) kantaa ottaviin lyriikoihin.
Tämän kolmannen Курск-levyn kohdalla Hiilesmaa luovutti rumpalin tehtävät Antti Karihtalalle, mutta pysyi bändin tuottajana. Kukkohovi puolestaan ylennettiin keikkakitaristista vakituiseksi jäseneksi.
– Kolmas levy oli selvä vastareaktio edelliselle, Seppänen kertoo.
– Uusi rumpali Karihtala ja kitaristi Kukkohovi osallistuivat täyspainoisina jäseninä levyntekoon. Rytmisikailu alkoi olla juttu ja potkuri pyöri nopeammin.
Albumilla 3epo (”Zero” eli ”Nolla”, 2016) Курск kehittyi haastavammaksi ja monipuolisemmaksi. Rytmisesti hankalat riffit ja uudenlaiset laulutyylit uudistivat yhtyettä sen oman soundin puitteissa.
– Miehistö oli hyväksynyt kohtalonsa ja oikeastaan tyytyväinen siihen, Seppänen muistelee kryptiseen sävyyn.
– Sairastuvalta huudeltiin kummallisia sovitusideoita, jotka kapteeni päissään toteutti. Myös seireeni oli päässyt alukselle neuvostoliittolaisen feminismin hengessä.
Sitten matkan pää alkoi häämöttää. Vuonna 2022 maailmankirjat menivät niin sekaisin, että pian niistä on mahdotonta löytää uusia Курскista kertovia sivuja.
Ajan ruma kuva
Курскin viides on nimeltään Преступления против человечества (”Prestupleniya protiv chelovechestva” eli ”Rikokset ihmisyyttä vastaan”). Nimessä kiteytyy syy siihen, miksi se jää yhtyeen viimeiseksi levyksi.
– Sodan alkuvaiheessa mietittiin sitäkin, pudotetaanko lapaset lattiaan ja lyödään levyllinen biisejä roskikseen, Lopakka sanoo.
– Melkein heti tehtiin kuitenkin se päätös, että vitut, tämän levyn kohtaloa ei jumalauta päätetä Kremlissä.
Albumi on kirjaimellisesti aikansa kuva. Sen kansitaide on koottu Ukrainan kansalaisten ja kansainvälisten sotareportterien vuosina 2022–2023 ottamista valokuvista. Osaa niistä tullaan käyttämään todistusaineistona sotarikosoikeudenkäynneissä.
– Venäjällähän valtionmedian kuvasto on aivan päinvastaista. Siellä esimerkiksi näytettiin kuvia venäläissotilaita halaavista ”vapautetuista” mummoista samaan aikaan, kun ensimmäiset asutuskeskukset pommitettiin paskaksi Kiovan esikaupunkialueilla, Lopakka pohjustaa.
Kitaristi jatkaa, että aluksi ajatuksena oli selvitellä uutistoimistoilta ja valokuvaajilta, mitä tuoreiden uutiskuvien käyttäminen tässä tarkoituksessa vaatisi ja voisiko niitä lisensoida käyttöön. Asioita tutkiessaan Lopakka hoksasi, että Ukrainassa toimi sotakirjeenvaihtajana hänelle ennestään tuttu mies, Antti Halonen.
– Me pyöriteltiin kansi-ideaa pidemmälle Halosen kanssa ja hänen kytkyjensä kautta. Kun ukrainalaiset freelancekuvaajat kuulivat bändin ideasta, tuoreita tuhokuvia alkoi tipahdella näytille ja ihan vapaasti tässä yhteydessä käytettäväksi.
– Tuntui merkitykselliseltä tehdä niistä kokonaisuus meidän kiekon kuoriksi. Päiväsaikaan otettuja kuvia rusikoin väreiltään alakuloisempaan suuntaan, jotta kokonaisuudesta saatiin yhtenäinen. Mietin myös, haluavatko ukrainalaiset kuvaajakrediitteihin omat nimensä, kun tilanne on tämä ja tulevaisuus tuntematon. Kaikki halusivat, Lopakka kertoo.
Kuten arvata saattaa, Преступления против человечества -levy ei tule ilmestymään Venäjällä.
– Meidän aikaisempia levyjä on lisensoitu sinne ja julkaistu siellä fyysisestikin, kitaristi sanoo.
– Venäläiset kuitenkin löytävät bändejä etupäässä netin kautta, ja niin käy varmaankin myös tämän albumin kohdalla. Melkein kaikki viralliset musiikkialustat on lyöty siellä säppiin, mutta etsivä löytää.
Lopakka jatkaa, että levymyynnin kannalta Venäjän merkitys ei ole erityisen suuri.
– Valtaosa porukasta hommaa sielläkin tavaran luureihinsa ilman minkäänlaista maksuliikennettä, eikä metalli ole siellä todellakaan mitään valtavirtaa. Maan merkittävyys yhtyeelle on syntynyt siis etupäässä siitä, että länsimainen bändi julkaisee levyjä venäjäksi ja kiertää syvällä Venäjällä, Siperiaa myöten. Tuon kuvion erikoisuus on tuntunut merkittävältä tietysti myös meille.
Kriittisen äänen on vaikea päästä kuuluville Putinin Venäjällä, mutta Преступления против человечества on audiovisuaalisena taideteoksena terveinen Kremlin suuntaan.
– Курск on keskittynyt kielen ja kulttuurin ympärille ja pysynyt erossa kaikesta poliittisesta, Lopakka sanoo.
– Nyt tilanne on se, että meiltä ei sellaisenaan julkaista edes haastatteluja siellä, koska me puhutaan asioista välittämättä uusista sensuurilaeista. Kun ilmaisimme, mitä mieltä olemme Venäjän tekemisistä, alkoi kuulua jeesustelua. Tässä ei kuitenkaan ole kyse politiikasta. Kyse on sodasta ja rauhasta, elämästä ja kuolemasta, oikeasta ja väärästä.
Kohti viimeistä keikkaa
Venäjän aggressiivinen ulkopolitiikka ja tyrannimainen sisäpolitiikka on muuttanut paitsi Курскin tulevaisuutta ja kansitaidetta myös viimeiseksi jäävän albumin sisältöä. Seppänen sanoo, ettei hyökkäyssodan kaltainen järisyttävä asia ole voinut mitenkään olla vaikuttamatta sanoituksiin.
– Aivan suoraan asiaa käsitellään kahdessa biisissä. Erityisen likainen olo tuli Красные пятна -biisiä [”Krasnye pyatna” eli ”Punaiset tahrat”] työstäessä. Siinä rakennettiin säkeistöihin suoraan tätä Kremlin paskaa eli verukeversiota siitä, miten siellä ollaan niin kovin uljaasti tekemässä natsipuhdistusta. Se asettuu vastakkain kertosäkeen neukunpunaisten tahrojen kanssa, jotka tuijottavat hiljaa peilistä, Seppänen kertoo.
– Jos meillä on ollut bändinä ikinä mitään yhteiskunnallista teemaa, se on ollut näyttää teksteissä peiliä autoritaarisuudesta ja totalitarismista intoileville, laulaja jatkaa. – Että miettikääpäs nyt vielä kerran, mikä se nurja puoli näissä projekteissa oli. Muutakin asiaa lyriikoista löytyy, henkilökohtaisempaakin, kuten kaikilta edellisiltäkin levyiltä. Ja toki kappaleissa tulee esille myös se, että tämä homma on meidän osalta tässä.
Преступления против человечества on tempoiltaan Курскin nopein levy. Sillä ei kuitenkaan ole tekemistä maailmantilanteen aiheuttamien aggressioiden kanssa. Lopakka sanoo, että musiikin osalta materiaali oli ”aika lailla kasassa” jo ennen Venäjän invaasiota.
– Korkeammat kierrokset lienevät peruja keikoilta, kitaristi arvioi.
– Kaikista raskaimmat ja haikeimmat biisit tuovat liveilloissa usein meiningin alas, vaikka ihmisillä olisi oluttuopit kourassa. Tästä syystä rivakampia on hauskempi soittaa. Ehkä se on tarttunut takaraivoon ja välittynyt biisintekoon. Uusia vivahteita ja irtiottoja on haettu oikeastaan kaikilla levyillä, ja nyt on lisätty kauttaaltaan kaasua. Mutta eipä sillä, on uudellakin levyllä hyvin raskaita ja haikeita paloja.
Uudella levyllä Курскin vanhasta suhteesta Venäjään on jäljellä enää kieli. Se on surullinen asia.
– Vuosien varrella on syntynyt kaveruussuhteita Venäjälle, ja ne ovat jääneet muurin taakse tässä rytkeessä, Lopakka sanoo.
– En tunne sieltä ketään, joka kannattaisi sotaa. En tiedä, milloin seuraavan kerran nähdään, vai nähdäänkö enää koskaan. Se vituttaa. Oma suhteeni Venäjään on nyt aivan toinen. Se on romahtanut.
Seppänen on pitkälti samalla linjalla.
– Ehkä tämä meni itselläni vielä astetta syvemmälle ihon alle, koska olen asunut siellä pari vuotta ja tiedän, minkälaiseksi zetanatsimenoksi se on nyt mennyt. Muistan vielä, kun ihmisillä oli toivoa paremmasta, siitä, että he saisivat vielä joskus elää ”normaalissa maassa”, kuten he tapaavat sanoa. Kaikki se on nyt mennyttä ja samalla on tuhottu Ukraina. Se panee näkemään punaista.
Tällä haavaa Курскin kiertueet näyttävät päättyvän Italian Church of Crow -doom-festivaalille toukokuussa 2024. Lopakka arvelee, ettei veto tule kuitenkaan olemaan yhtyeen vihoviimeinen.
– Otamme asian suhteen vastaan myös toiveita. Viimeinen keikka tulee olemaan erityinen tapahtuma ainakin meille itsellemme.
– Siitä tulee pakostakin erityinen, Seppänen täydentää.
– On tässä kuitenkin jo kuusitoista vuotta toimittu ja viisi levyä tehty. Yhtä ja toista on koettu pitkin Siperiaa.
Uusi nimi, vanha ruoste
Kuten Курскin perustamisen aikaan, vanhan loppu on jälleen uuden alku. Vaikka yhtyeen matka ei jatku, sen muodostanut
kokoonpano jatkaa soittamista yhdessä. Suunnitelma on valmis: laulukieli vaihtuu englanniksi ja yhtyeelle keksitään uusi nimi. Sitten suunnataan mihin tahansa paitsi Venäjälle.
Yksityiskohtien lukkoon lyömisellä ei vielä ole kiirettä, sillä Курскin viimeisen albumin kiertueet ovat vielä edessäpäin. Mutta eipä niitä miettimättäkään ole voinut olla.
– Yksi vaihtoehto oli muuttaa nimi länsimaisille aakkosille ja muotoon Kursk. Sen kuitenkin hylkäsimme, koska nyt on aika pyyhkiä pöytä täysin puhtaaksi, Lopakka kertoo.
– Курскin taival jää omaan historiaamme omalaatuisena viiden levyn kokonaisuutena. Uusia nimiä on toki jo pyöritelty, mutta mitään ei ole lukittu. Ajellaan ensin tämä alus matkavauhtia telakalle, loppu selkiytyy aikanaan.
– Minä en myöskään halunnut mitään tuollaista kömpelöä nimikytköstä, Seppänen sanoo.
– Näkisin niin, että joku kytkös Kyrden maailmaan syntyy ihan luonnostaan, kun samat äijät alkavat tehdä musiikkia. Mutta se on ja pitää olla sitten oma juttunsa, mitä sieltä lopulta tulee ulos. On joka tapauksessa liian aikaista miettiä sitä hommaa.
Mietimme sitä silti. Kielet ovat vahvoja välineitä paitsi kommunikoinnissa myös tunnelman ja vaikutelmien luomisessa. Englanninkielinen bändi tulee pakostakin olemaan monin tavoin erilainen kuin venäjänkielinen, vaikka samat muusikot asialla ovatkin.
– On selvää, että venäjän sointi on tuonut meidän soundiin oman erikoislaatuisen elementtinsä. Sen poistumista täytyy minusta kompensoida jollakin uudella, Lopakka pohtii ja lisää, että kielenvaihto avaa uusia ovia.
– Tulevina vuosina porukka ymmärtää sanoituksia ilman käännösapua muuallakin kuin entisessä Neuvostoliitossa. Valituksen määrä tuosta on ollut alusta saakka vakio. Samoin siitä, että ylipäätään ”vituttaa kuunnella venäjää” – tämä tietysti on korostunut tässä viime aikoina. Toki sekin on hyvä muistaa, että venäjää puhutaan laajalti myös esimerkiksi Ukrainassa.
– Näinhän se on, Seppänen jatkaa. – Itsekin aluksi melkein unohdin sen, että osa ukrainalaisista puhuu äidinkielenään venäjää. Joka tapauksessa englantiin vaihtaminen, tai englantiin paluu, jos nyt miettii itse kunkin muita bändihommia, oikeastaan vapauttaa asioita entisestään. Ja tarkoittaa toki myös sitä, että joku muukin kuin meikäläinen saa avata runosuontaan.
Lopakka ennustaa, että vaikka tiedossa on suuria muutoksia, myös paljon vanhaa jää kuuluville.
– Ruostetta ja raskautta on luvassa myös jatkossa, ja samat viisi ukkoa on puikoissa. Sinänsä tämä on innostava tilanne, kun bändi ei varsinaisesti hajoa vaan hakee uutta muotoaan. Jotakin jää pois, jotakin tulee sisään.
Julkaistu Infernossa 7/2023.