Japanin uudeksi pääministeriksi valittiin tiistaina 21.10. Liberaalidemokraattisen puolueen (LDP) puheenjohtaja Sanae Takaichi. 64-vuotiaasta Takaichista tuli näin Japanin ensimmäinen naispääministeri.
Miksi raskaaseen musiikkiin erikoistunut media kertoo asiasta? Siksi, että Takaichi on nuoresta saakka soittanut rumpuja lempibändiensä tahdissa. Hänen pitkäaikaisiin suosikkeihinsa lukeutuvat muun muassa Black Sabbath ja Iron Maiden, tietää CNN kertoa.
”Yliopistoaikoina olin todella heittäytynyt musiikkiin. Fanitin heavy metalia ja soitin rumpuja neljässä bändissä. Soitin jopa rumpuja ’Naniwan Janis Joplinina’ tunnetun Mariko Kobayashin bändissä. Se oli todella hauskaa”, Takaichi kertoi vuonna 2021 Friday Digitalille antamassaan haastattelussa.
Eikä Takaichi ole jättänyt rummuttelua, vaan sanoo CNN:lle soittavansa yhä tänäkin päivänä kotoaan löytyvää sähkörumpusettiä. Se on hyvä keino purkaa vaikkapa aviomiehen aiheuttamaa stressiä, vitsailee Takaichi.
TÄmän lisäksi Takaichi on myös laulanut televisiossa X Japanin Rusty Nailia. Videotodisteita tästä löydät alta.
Fuji TV's headline introducing Takaichi Sanae as the first female leader of the LDP notes that she is a Hanshin Tigers fan and also mentions the time she sang an X Japan song on a TV show (shown in this video).pic.twitter.com/85y5M2kkHw https://t.co/Hq0nfqcYhj
— Jeffrey J. Hall 🇯🇵🇺🇸 (@mrjeffu) October 4, 2025