”Jos tätä haluaa tehdä, on oltava valmis uhrauksiin” – haastattelussa Messa

Paljon onnea vaan: Messa on päässyt toiselle kymme­nelleen. Laulaja Sara Bianchi ja basisti Marco Zanin perustivat yhtyeen 2014. Kitaristi Alberto Piccolo ja rumpali Rocco Toaldo liittyivät mukaan vielä samana vuonna.

Marco muistelee, että yhtyeen perustamisen aikaan kaikki oli kovin hienoa mutta kummallista. Messan kotikaupungissa Cittadellassa oli hyvä meininki, paljon bändejä ja keikkoja, mutta oman yhtyeen alku tuntui lähinnä hämmentävältä.

– Löysin silloin paljon uutta musiikkia ja uusia samanhen­kisiä ihmisiä. Messan muita jäseniä en kuitenkaan tuntenut, vaikka olin nähnyt heitä baareissa ja keikoilla. Parhaiten muis­tan sen, kun kuulin Alberton soittavan soolon ekoissa treeneis­sämme. Silloin mietin, että nyt kuulostaa hyvältä.

Hämmentävyys johtui siitä, että soittajat tulivat uuteen doom-bändiin eri suunnista. Marco oli ollut psykedeelistä garagerockia soittaneessa Sultan Batheryssa ja darkwa­ve-goottirockyhtye The Sadessa. Alberto oli fuusioinut progea, psykedeliaa ja funkia Glincolt-yhtyeessä, ja Rocco oli soittanut black metalia Nox Interitusissa, Sterbenzeitissa ja Thysiassa. Kaikki tämä alkoi kuulua Messan musiikissa avoimuutena ja kokeilevuutena.

– Messaan liittyminen tuntui hyvältä mutta oudolta, Rocco muistelee. – En ollut ennen soittanut tämän tyylistä musiikkia, joten kaikessa oli uutuuden tuntua.

Sitä koki varsinkin laulaja, jolle Messa oli ensimmäinen bändi.

– Minua lähinnä ujostutti ja pelotti, koska en ollut juuri laulanut aiemmin, Sara sanoo.

Menneet vuodet

Messan ensimmäisen albumin Belfryn (2016) kannessa on Curonin kirkon torni. Kylä lakkasi olemasta vuonna 1950, kun uusi tekojärvi hukutti sen kaikki 160 taloa. Vanhasta elämän keskuksesta muistuttaa enää vedestä sojottava 1300-luvulla rakennettu torni.

Se on vahva lopun symboli ja sopii doom-levyn kuvituksek­si, mutta Messalle Belfry oli kaiken alku. Bändi teki kappaleet ensimmäisen vuotensa aikana ja äänitti ne nopeasti. Ehkä vähän liiankin nopeasti, yhtye tuumii nyt.

– Ensimmäinen albumi tuntuu aina hienolta, joten ei siitä viitsi kauheasti valittaa, mutta onhan Belfry aikamoinen tilkkutäkki, Marco sanoo. – Emme enää tekisi levyä sillä lailla. Sinne jäi paljon virheitä ja kaikenlaista surinaa, korjattavia paikkoja. Mutta pidän sen raakuudesta.

Belfry ilmestyi alun perin omakustanteena.

– Se oli tyypillinen debyytti sen suhteen, että budjetti oli pieni, studioaikaa vähän ja bändi suhteellisen nuori. Belfry sisältää varhaisinta yhdessä tekemäämme musiikkia. Juuri siksi siinä on taikaa, omanlaistaan energiaa ja uutta kommunikaa­tiota. Alkukantaisuutta sekä vahvaa sanomisen ja soittamisen tarvetta, Sara jatkaa.

Belfry teki suuren vaikutuksen tuomiodiggareihin ja kriiti­koihin kautta maailman. Tyhjästä ilmaantuneen italialaisbändin soundi oli kiehtovan minimalistinen, spontaani, kunnianhimoinen ja tunnepitoinen. Vaikka Messan saattoi luokitella doom-bändiksi, se luovi tyylikkäästi genrekliseiden karikoiden läpi.

Vesielementti oli läsnä myös Messan seuraavan albumin kannessa ja nimessä: Feast for Water ilmestyi vuonna 2018. Toi­nen albumi on monelle bändille debyyttiä vaikeampi pala, kun yhtäkkiä pitäisi nyhjäistä jostakin levyllinen uutta musiikkia. Messalle se ei ollut, väittää Marco.

– Feast for Water oli helppo tehdä, koska olimme silloin niin syvällä bändin maailmassa ja sisällä uuden musiikin teke­misen prosessissa.

Yhtyeen kunnianhimo ja seikkailunhalu hehkuivat kakkosalbumilla entistä kirkkaampina. Kokonaisuutena se oli edeltä­jäänsä viimeistellympi ja laaja-alaisempi. Mukana oli aiempaa enemmän vaikutteita raskaan rockin ulkopuolelta, esimerkiksi darkwavesta, post-punkista ja jazzista.

– Feast for Waterin tekemiseen meni aikaa, koska toimim­me eri tavalla kuin aiemmin, Rocco sanoo. – Belfryta tehdes­sämme olimme treeneissä lähes jatkuvasti, Feast for Waterin aikaan emme, joten biisit valmistuivat hitaammin. Mutta meillä oli aikaa ja käytimme sitä niin paljon kuin oli tarpeen.

Close (2022), jonka bändi levytti suomalaiselle Svart Recordsille, tuntui olevan vielä pidempi musiikillinen harp­paus. Messa haki sille vaikutteita entistä kauempaa, läntisen maailman ulkopuolelta.

– Koska emme halua tylsistyä emmekä toistaa itseämme, haemme jokaiselle levylle uusia elementtejä, Sara sanoo. – Feast for Waterilla käytimme ensi kertaa Rhodes-pianoa, ja Closella toimme mukaan kansanmusiikkisoittimet kuten oud-luutun ja duduk-huilun.

Uusi polku avautuu

Messan neljännen albumin nimi on The Spin. Sara kertoo, että levyn kantavan idean keksiminen vei pitkään. Enimmäkseen se johtui keikkailusta, joka oli lisääntynyt bändin tultua tunne­tummaksi.

– Kiertueiden kuluessa kävi selväksi, ettei biisien tekeminen onnistu tien päällä. Meiltä kesti kauan löytää niin terävä ja selkeä ajatus, että sen varaan kannatti lähteä tekemään levyä.

Marco jatkaa, että päästyään pois keikkabussista bändi hankki asunnon voidakseen keskittyä olennaiseen.

– Vuokrasimme vanhan huvilan kotikaupunkimme lähistöl­tä. Teimme siellä biisejä ja treenasimme puolentoista kuukau­den ajan hyvin omistautuneesti. Olimme paikalla joka päivä ja teimme töitä aamuyhdeksästä kuuteen illalla.

Uusi Messa-biisi lähtee itämään yleensä Alberton tai Marcon riffistä, mutta siitä eteenpäin prosessi on neljän käsissä.

– Kaikki uusi nostetaan pöydälle ja katsotaan yhdessä, mikä toimii ja mikä ei. Siinä vaiheessa idea ei kuulu enää keksijälleen vaan koko bändille.

Sara kertoo, että huvilatreeneissä bändi pääsi syvälle säveltä­misen ja sovittamisen maailmaan.

– Löysimme musiikista tietyn polun ja lähdimme kulke­maan sitä pitkin. Pian valitsemamme reitti avautui eteemme ja näytti itsestään uusia puolia.

Marco jatkaa, että tuo polku vei kahdeksankymmentäluvulle.

– Päätimme tehdä kasarilevyn, mennä alueelle, jossa emme olleet aiemmin olleet. Kukaan meistä ei ole mikään kasarityyp­pi. Ei varsinkaan Alberto, joka on pahasti koukussa kaikkeen 1970-luvulla tehtyyn. Siitä huolimatta se taisi olla juuri hän, joka otti 1980-luvun ensimmäisenä esille.

Suunta oli yllättävä, mutta siinä oli oma pimeä logiikkansa.

– Pidin sitä todella hyvänä ideana. Se vuosikymmenhän on musiikillisesti todella monipuolinen, ja silloin tehtiin juttuja, joista kaikki bändissämme pitävät. Oli Killing Joke, Journey, Bauhaus, The Police… Yhteisiä suosikkejamme yhdistää tietynlainen synkkä tunnelma. Sen tosiaan voi löytää jopa The Policen joistain biiseistä.

The Spinin uusi elementti, tylsyyden ja toiston tappaja, on syntetisaattori.

– Keikkoja ajatellen tämä on haastavaa matskua nimen­omaan minulle, koska nyt minun pitää soittaa basson ohella syntikoita. Välillä on käytettävä käsien lisäksi jalkoja. Tulevilla kiertueilla on siis oltava mahdollisimman keskittynyt ja mah­dollisimman vähän kännissä, Marco sanoo.

Sara kertoo halunneensa kuulostaa The Spinin biiseissä mahdollisimman rehelliseltä.

– Sitä on vaikea kuvailla ja selittää, mutta tavoitteeni teki laulujen äänittämisestä tosi intensiivistä. Juuri nyt olen tyytyväinen lopputulokseen, mutta kuukauden kuluttua saatan miettiä, että tuonkin olisi voinut laulaa paljon paremmin. On sitä sattunut ennenkin, Sara nauraa.

Sara kirjoittaa Messan sanoitukset. Hän sanoo halunneensa olla The Spinin teksteissä vereslihalla.

– En ole ennen kirjoittanut näin selkeää ja terävää lyriik­kaa. Siinä tuli käsiteltyä kaikenlaisia ahdistuksen aiheita. Olen hyvin herkkä ihminen, ja minulle on luonnollista kokea asiat vahvasti ja myös kirjoittaa siltä pohjalta. Synkkyyttä löytyy siis musiikin ohella myös sanoituksista.

Laulaja jatkaa lyriikkansa heijastavan muutakin kuin hänen sisäistä maailmaansa.

– Emmehän me toimi mitenkään irrallamme ympäristöstä. Kaikki ympärillämme tapahtuva resonoi meissä enemmän tai vähemmän. Ei siitä pääse irti millään.

Vapaus on tärkeää

Messan kokoonpano ei ole muuttunut kymmenessä vuodessa kertaakaan. Saran mukaan asiassa on auttanut se, että bändin jäsenet ovat toisilleen ensisijaisesti ystäviä ja vasta sitten kolle­goja. Heitä yhdistää myös näkemys siitä, mitä Messa edustaa.

Kuulijalle taas ei ole yhtä selvää, millaista musiikkia yhtye tekee. Se muuttuu jokaisella levyllään enemmän tai vähemmän ja kieltäytyy ottamasta huomioon, mitä siltä odotetaan.

– Kyllähän ihmisillä varmasti on tiettyjä odotuksia, kun he tulevat keikoille tai kuuntelevat musiikkiamme, Sara miettii. – Palaute kiinnostaa kyllä, se on yksi palanen kokonaiskuvas­sa. Mutta emme voi alkaa rajoittaa itseämme, jotta ihmiset tykkäisivät meistä enemmän. Taiteellinen vapaus on meille todella tärkeää.

– Kaikella kunnioituksella kuulijoita kohtaan: meillä pitää olla mahdollisuus kokeilla uusia asioita. Enemmän painetta tuleekin meiltä itseltämme. Haluamme tehdä aina parempaa musiikkia sekä soittaa ja laulaa paremmin. Vitsailemme usein keskenämme, että se paras levy on edelleen tekemättä.

Kun The Spin ilmestyy huhtikuun toisella viikolla, Messa tekee kevään ja kesän kattavan Euroopan-kiertueen. Siihen sisältyy uuden albumin kaikki biisit käsittävä spesiaalikeikka Hollannin Roadburn-festivaalilla. Laajempaa rundia bändi rakentelee syksyksi.

Messan toinen vuosikymmen lähtee liikkeelle lupaavissa merkeissä. Sara naurahtaa, että toivottavasti tie jatkuu pitkään.

– Tähän mennessä on tapahtunut tosi paljon kaikenlaista, kuten vakava auto-onnettomuus, riitelyä, hyvää yhteistyötä ja löytöretkeilyä musiikissa ja maailmassa. Ei tämä aina helppoa ole, ei ainakaan silloin, kun on nukkunut huonosti ja pitäisi jaksaa katsella bändikavereita. Mutta meille kaikille on selvää, että jos tätä haluaa tehdä, on oltava valmis uhrauksiin. Itse en vaihtaisi tätä elämää mihinkään.

Julkaistu Infernossa 3/2025.