Katso uusi musiikkivideo SoulHealerilta

15.04.2013

Tuoreen The Deception -musiikkivideonsa tarjoileva SoulHealer julkaisee toisen albuminsa Chasing the Dream toukokuun 10. päivä. Albumi on yhtyeen ensimmäinen saksalaiselle Pure Legend Recordsille ja seuraaja kaksi vuotta sitten ilmestyneelle The Kings of Bullet Alley -täyspitkälle.

Bändin musiikkia voi parhaiten kuvailla melodiseksi heavy metalin ja hard rockin ristisiitokseksi, jonka juuret ovat vahvasti genren kulta-ajassa 80-luvulla. Chasing the Dream -täyspitkällä on menty suurin harppauksin eteenpäin jokaisella osa-alueella ja kaikki levyn 10 kappaletta ovat täyttä asiaa alusta loppuun.

www.soulhealermusic.com