Kotimaisten tekijämiesten uusi horror punk -ryhmä solmi diilin Season of Mistin kanssa – The Ghoulstars esittäytyy teaservideon merkeissä

The Ghoulstarsin riveistä löytyy Kuolemanlaaksosta, Hooded Menacesta ja Thermatesta tuttuja hahmoja.

Julkaistu:

Horror punk -yhtye The Ghoulstars, jonka kokoonpanoon kuuluvat Kuolemanlaaksosta tutut Markus ”Daddy Ghoul” Laakso ja Toni ”Ghoulio” Ronkainen, Hooded Menacen Markus ”Hella Ghoul” Makkonen sekä Arthur ”LL Ghoul A” Thure Thermate-yhtyeestä, on tehnyt levytyssopimuksen Season of Mistin kanssa. Bändin tulevasta debyytistä ja ensimmäisestä singlejulkaisusta tarjotaan nyt pientä esimakua teaservideon muodossa.

”Debyyttimme on rakkauskirje 80-luvun estetiikalle, b-luokan leffoille, isoille riffeille ja kertseille, punk rockille ja metallille yllättävine kierrepalloineen. On ollut todella nautinnollista, miten kaikki palaset ovat loksahdelleet oikeisiin paikkoihin. Tai kuten pitkäaikainen yhteistyökumppanini ja levyn miksannut V. Santura (Triptykon) minulle totesi: ’Tämä levy on uniikki, tarttuva ja todella hauskaa kuunneltavaa'”, Daddy Ghoul eli kitaristi Laakso toteaa.

YouTube video