Tv:stä tuttu brittiläinen puutarhuri Chris Beardshaw kertoo, että kasvihuoneessa luukutettu Black Sabbath saa kukat kasvamaan elinvoimaisina. Vastavoimana käytetty Cliff Richardin musiikki puolestaan tappoi ja kuihdutti kukkaset tylyllä tavalla. Testi suoritettiin Beardshawn puutarhurioppilaiden toimesta, jotka halusivat testata musiikin vaikutusta kukkien kasvamiseen, kertoo vaikutusvaltainen Daily Mail.
Metallimusiikin vaikutusta ihmisiin on testattu monin tavoin, mutta subjektiivisista kokemuksista johtuen pitäviä tuloksia ei ole saatu. Infernon uutistoimituksen saamien tietojen mukaan Killswitch Engage -kitaristi Adam Dutkiewiczin parrankasvua pyrittiin muinoin nopeuttamaan soittamalle hänelle Eyehategodia. Valitettavasti tämänkään kokeen virallisista tuloksista ei ole havaintoja, mutta jäämme seuraamaan tilannetta.