Maaliskuun loppupuolella debyyttinsä julkaissut kuopiolais-iisalmelais-kajaanilainen Lazy Bonez on kuvannut musiikkivideon Frozen Love -kappaleesta. Kolme Tarottilaista sisältävä, melodista heavy metalia soittava kokoonpano on tehnyt keikkamyyntisopimuksen tamperelaisen NEM Agency kanssa ja treenaa parhaillaan settiä kuntoon tulevia keikkoja varten.
– Frozen Love poikkeaa tyyliltään ja tunnelmaltaan hieman muista Vol. 1 -debyytin biiseistä. Aluksi kävimme jopa keskustelua siitä, otetaanko tämä biisi ollenkaan mukaan albumille vai ei, mutta lopulta olimme tyytyväisiä siihen että se päätyi levylle.
– Tekstiltään biisi on aika perinteinen rakkaustarina, missä mies haikailee menetetyn rakkauden perään. Kappaleen alussa harppua soittaa muuten turkkilainen neito Zeynep Öykü ja rummuissa taas on Stefan Schwarzmann, joka soitti kannut sisään kesäkuussa 2011, jolloin koko yhtyeestä ei ollut vielä havaintoakaan!, basisti Jaakko Kauppinen kommentoi videokappaletta.
Video on katsottavissa täältä.