”Levy-yhtiö ei hoputa meitä, koska se tietää, että albumimme myy” – Dimmu Borgirin Silenoz kertoo luovuuden vaativan aikaa

Dimmu Borgirin levy-yhtiö tietää, että bändi tarvitsee aikaa tehdäkseen myyvän levyn.

Julkaistu:

Sinfonista black metalia soittava norjalainen Dimmu Borgir on jo pidemmän aikaa kertonut työstävänsä seuraavaa levyä.

Taannoisessa Iblis Manifestations -podcastin haastattelussa yhtyeen kitaristi Silenoz (oikealta nimeltään Sven Atle Kopperud) kertoili, mitä levy-yhtiö Nuclear Blast ajattelee bändin verkkaisemmasta levyntekotahdista.

Lue myös: ”Kun jengi on odottanut uutta kiekkoa seitsemän vuotta, sitä ei hirveästi lohduta, jos vakuutamme sen olevan helvetin hyvä” – haastattelussa Dimmu Borgir

Lue myös: ”Luulen, että seuraavasta levystä tulee hieman aiempaa riisutumpi” – Dimmu Borgirin kitaristi Silenoz ennakoi seuraavaa albumia

– Jos olisimme vähemmän suosittu tai levylafkan silmissä vähemmän menestynyt yhtye, olisimme luultavasti saaneet hoputuspuhelun jossa sanotaan, että albumi tarvitaan nyt.

– He eivät kuitenkaan ole koskaan painostaneet meitä, koska he tietävät, että jos saamme tarvitsemamme ajan musiikin tekemiseen, he saavat albumin, jonka takana he voivat seistä ja joka tulee takuulla myymään. He siis tietävät olla sekaantumatta asiaan.

Lue myös: Dimmu Borgir ilmoitti löytäneensä uuden kitaristin

Lue myös: Dimmu Borgir jakoi drumcam-videon viime kesän Tuskasta – näin rytisi Mourning Palace Suvilahdessa

– Toinen asia, josta olen ylpeä on se, ettemme ikinä tee kompromisseja. Tavalliset ihmiset kuvittelevat, että teemme, mitä levy-yhtiö käskee ja blaa blaa. Emme ikinä. Olemme aina tehneet asiat omalla tavallamme.

Eonianin aikoihin [julkaistu 2018] sanoimme, ettei seuraavan albumin ilmestymiseen mene kahdeksaa vuotta. Jos yhtälöstä kuitenkin vähennetään pandemiavuodet, ei oikeastaan jääkään kahdeksaa vuotta.

– En viitsi puhua tulevasta levystä liikaa, sillä se on yhä kesken, mutta mahtavat biisit vaativat aikaa.

YouTube video