”Mahdollisesti yhtyeen uran vahvin teos” – tulevan Deicide-kiekon kansikuva ja muut tärkeät tiedot julki

Glen Benton laukoo kovia sanoja uuden albumin tasosta.

28.06.2018

Jenkkiläisen death metalin kulmakiviin kuuluva Deicide julkaisee kahdennentoista studioalbuminsa Overtures of Blasphemyn 14. syyskuuta. Edeltävästä In the Minds of Evil -kiekosta on aikaa viisi vuotta.

Laulaja-basisti Glen Bentonin mukaan uusi albumi on harvinaisen hyvää tavaraa.

”Tämä levy otti aikansa, koska emme halunneet hätäillä. Jotkut saattavat muistaa Steve Asheimin (rummut) sanoneen haastattelussa, että biisit ovat valmiita, mutta homma on vielä kesken. No, tämä oli se sykäys jonka jälkeen levy alkoi saada todella muotoaan, ja biisit tulivat siksi, mitä ne ovat nyt… valmiiksi, kompakteiksi ja toimiviksi.”

”Kun bändi puski eteenpäin, kappaleet valmistuivat, ja prosessi eteni tehden sekä levystä että bändistä vahvempia. Tuloksena on Overtures of Blasphemy, mahdollisesti yhtyeen uran vahvin teos.”

Albumin tuotannosta vastaa mm. The Black Dahlia Murderin ja Triviumin kanssa operoinut Jason Suecof ja komeasta kansitaiteesta on kiittäminen mm. Watainille töitä tehnyttä Zbigniew Bielakia.

Tarvitsemme suostumuksesi tarjotaksemme personoitua palvelua

Palvelu ja sen kolmannen osapuolen toimittajat (78 kappaletta) keräävät henkilötietoja (esim. IP-osoite tai laitetunniste) käyttäen evästeitä ja muita teknisiä keinoja tietojen tallentamiseen ja lukemiseen laitteellasi tarjotakseen sinulle tarkoituksenmukaisia mainoksia ja parhaan mahdollisen asiakaskokemuksen.

Palvelu ja sen kumppanit tarvitsevat suostumuksesi seuraaviin:

Tarkoitukset

Evästeet, laitteet tai vastaavat verkkotunnisteet (esimerkiksi kirjautumisperusteiset tunnisteet, satunnaisesti määritetyt tunnisteet, verkkopohjaiset tunnisteet) sekä muut tiedot (esimerkiksi selaimen tyyppi ja tiedot, kieli, näytön koko, tuetut tekniikat jne.) voidaan tallentaa laitteellesi tai lukea laitteellasi laitteen tunnistamiseksi joka kerta, kun se muodostaa yhteyden sovellukseen tai verkkosivustoon yhdessä tai useammassa tässä esitetyssä tarkoituksessa.

Mainonta ja sisältö voidaan yksilöidä profiilin perusteella. Toimintaasi tässä palvelussa voidaan käyttää sinua koskevan profiilin luomiseen tai parantamiseen yksilöityä mainontaa tai sisältöä varten. Mainosten ja sisällön tehokkuutta voidaan mitata. Raportit voidaan luoda oman ja muiden toiminnan perusteella.

Tiedot toiminnastasi tässä palvelussa, kuten vuorovaikutuksestasi mainosten tai sisällön kanssa, voivat olla erittäin hyödyllisiä tuotteiden ja palveluiden parantamiseksi ja uusien tuotteiden ja palveluiden rakentamiseksi käyttäjien vuorovaikutuksen, yleisön tyypin jne. perusteella. Tämä erityinen tarkoitus ei sisällä käyttäjäprofiilien ja tunnisteiden kehittämistä tai parantamista.

Erityisominaisuudet

Hyväksynnälläsi tarkkaa sijaintiasi (alle 500 metrin säteellä) voidaan käyttää tässä ilmoituksessa kuvattujen tarkoitusten tueksi.

Hyväksynnälläsi tiettyjä laitettasi koskevia ominaisuuksia saatetaan pyytää ja käyttää erottamaan se muista laitteista (kuten asennetut fontit tai laajennukset, näyttösi resoluutio) tässä ilmoituksessa kuvattujen tarkoitusten tueksi.

Hyväksymällä sallit tietojesi käsittelyn. Suostumuksesi koskee tätä palvelua, hyväksymättä jättäminen voi vaikuttaa asiakaskokemukseesi. Jotkut teknologiat saattavat perustella tietojen käsittelyä oikeutetulla edulla, voit vastustaa tätä tai muuttaa muita asetuksia klikkaamalla "Asetukset" linkkiä.

Tietosuoja