Metal De Facto julkaisee 6. maaliskuuta uuden pitkäsoittonsa The Land of the Rising Sun – Part 2. Kyseessä on luonnollisesti jatko-osa 2024 ilmestyneelle The Land of the Rising Sun – Part 1 -levylle.
Nyt levyltä on julkaistu toisena singlelohkaisuna kappale Gojira, joka on hatunnosto Japanin kuuluisimmalle hirviölle, joka länsimaissa tunnetaan paremmin Godzillana. Kappaleen kylkeen tehdyn videon voit katsoa alta.
”Kun kirjoitimme biisejä tälle levylle, ahmin kaikki tähän legendaariseen hirviöön liittyvät leffat ja tajusin, että meidän täytyy tehdä siitä biisi. Kertsi syntyi ensimmäisenä ja loput biisistä kasvoi sen ympärille kuin itsestään. Yllätimme Aitorin (Arrastia, laulaja) kanssa muut demolla, johon oli tehty jo todella pitkälle viedyt lauluraidat. Muut lisäilivät mukaan hienoja ideoita ja lopputuloksesta tuli todella tarttuva biisi, jossa tavallaan ’Motörhead kohtaa power metalin’. Luulen, että biisi toimii keikoilla hienosti!” kertoo basisti Sami Hinkka.
”Ja videon kuvaukset olivat varmaankin hauskimmat sessiot ikinä! Olen varma, että se välittyy myös katsojille.”
Lue myös: ”Eeppiset teemat vaativat eeppisiä kappaleita” – Metal De Facto esittelee tulevaa levyään
Levyn julkaisua juhlistetaan keikalla Helsingin On the Rocksissa 20. maaliskuuta. Mukana menossa on myös Burning Point.
