Metal Hammer -lehti haastatteli Type O Negativen palvojia – Swallow the Sunin Mikko Kotamäki nimeää suosikkilevynsä

Myös Pallbearerin, Paradise Lostin ja My Dying Briden jäseniä sekä Black Sabbathin Bill Wardia haastateltiin juttua varten.

26.12.2021

Metal Hammer -lehti on julkaissut artikkelin, johon on haastateltu Type O Negative -yhtyeen faneiksi tunnustautuvia nimekkäitä muusikoita, jotka kertovat, millainen vaikutus edesmenneen Peter Steelen yhtyeellä on ollut heille henkilökohtaisesti sekä yleisesti ottaen raskaalle musiikille. Brittilehti on jututtanut artikkeliaan varten muun muassa Black Sabbathin Bill Wardia, My Dying Briden Aaron Stainthorpea sekä Paradise Lostin Greg Mackintoshia. Omia ajatuksiaan pääsi jakamaan myös Swallow the Sunin Mikko Kotamäki.

”Tutustuin Type O Negativeen kun October Rust -levy ilmestyi. Olin vielä kakara, melkein teini-ikäinen ja rakastin Black Sabbathia ja Ozzya. Luin heidän haastattelun ja levyarvion Soundi-lehdestä ja kiinnostuin. Näin My Girlfriend’s Girlfriend -kappaleen videon ja siitä hetkestä lähtien olin fani”, Kotamäki kertoo ja sanoo Swallow the Sunin olevan Type O Negativelle velkaa ainakin soundien sekä tiettyjen kitaraliidien osalta. Ja onhan yhtyeellä tietty myös 14.4.2010 menehtyneelle Steelelle omistettu kappale April 14th.

”Type O Negativen rooli goth/doom-sekoituksen popularisoimisessa on valtava; ajattele kaikkia niitä bändejä, jotka tulivat heidän vanavedessään. Moni yhtye yritti hetkeksi olla gootteja, toiset menestyksekkäämmin kuin toiset. Se oli siihen aikaan kuin rutto.”

Suosikkilevykseen Kotamäki nimeää juuri October Rustin, joka on laulajan mukaan yksinkertaisesti yksi kaikkien aikojen parhaista levyistä ylipäänsä. Yhden suosikkiraidan nimeäminen onkin puolestaan sitten vaikeampi tehtävä.

”Kuuntelen sitä yhä säännöllisesti. Se on niitä levyjä, joihin voi aina palata eivätkä ne koskaan vanhene. En ole koskaan pystynyt täysin määrittelemään suosikkibiisiäni – se riippuu niin täysin mielialasta. Joskus se on Wolf Moon, joskus taas Red Water (Christmas Mourning). Se on minulle kuin syntymäpäivälaulu; olen syntynyt 24. joulukuuta ja aloitan yleensä sen päivän sillä kappaleella!”

Inferno teki vastaavan artikkelin kuutisen vuotta sitten ja Kotamäki otti osaa myös tuohon artikkeliin. Silloin laulajan valinta oli juurikin mainittu Wolf Moon.

”Olimme Milwaukeessa keikalla 15.4.2010, kun saimme tiedon herran kuolemasta. Ja sillä kertaa valitettavasti ihan oikeasti. Juotiin hotellihuoneessa aamupalaksi halvinta vodkaa, kuunneltiin October Rustia ja synkisteltiin. Wolf Moon taisi soida useammin kuin viisi kertaa. Illalla soitettiin herran kunniaksi The Giant, koska emme olleet vielä tehneet biisiä April 14th”, Kotamäki kertoi tuolloin.

Lue Metal Hammerin artikkeli kokonaisuudessaan tästä. Infernon vuonna 2015 julkaistun artikkelin pariin pääset puolestaan tästä.

Wolf Moon (Live) - Type O Negative

Type O Negative - Red Water (Christmas Mourning)

April 14th

 

Tarvitsemme suostumuksesi tarjotaksemme personoitua palvelua

Palvelu ja sen kolmannen osapuolen toimittajat (78 kappaletta) keräävät henkilötietoja (esim. IP-osoite tai laitetunniste) käyttäen evästeitä ja muita teknisiä keinoja tietojen tallentamiseen ja lukemiseen laitteellasi tarjotakseen sinulle tarkoituksenmukaisia mainoksia ja parhaan mahdollisen asiakaskokemuksen.

Palvelu ja sen kumppanit tarvitsevat suostumuksesi seuraaviin:

Tarkoitukset

Evästeet, laitteet tai vastaavat verkkotunnisteet (esimerkiksi kirjautumisperusteiset tunnisteet, satunnaisesti määritetyt tunnisteet, verkkopohjaiset tunnisteet) sekä muut tiedot (esimerkiksi selaimen tyyppi ja tiedot, kieli, näytön koko, tuetut tekniikat jne.) voidaan tallentaa laitteellesi tai lukea laitteellasi laitteen tunnistamiseksi joka kerta, kun se muodostaa yhteyden sovellukseen tai verkkosivustoon yhdessä tai useammassa tässä esitetyssä tarkoituksessa.

Mainonta ja sisältö voidaan yksilöidä profiilin perusteella. Toimintaasi tässä palvelussa voidaan käyttää sinua koskevan profiilin luomiseen tai parantamiseen yksilöityä mainontaa tai sisältöä varten. Mainosten ja sisällön tehokkuutta voidaan mitata. Raportit voidaan luoda oman ja muiden toiminnan perusteella.

Tiedot toiminnastasi tässä palvelussa, kuten vuorovaikutuksestasi mainosten tai sisällön kanssa, voivat olla erittäin hyödyllisiä tuotteiden ja palveluiden parantamiseksi ja uusien tuotteiden ja palveluiden rakentamiseksi käyttäjien vuorovaikutuksen, yleisön tyypin jne. perusteella. Tämä erityinen tarkoitus ei sisällä käyttäjäprofiilien ja tunnisteiden kehittämistä tai parantamista.

Erityisominaisuudet

Hyväksynnälläsi tarkkaa sijaintiasi (alle 500 metrin säteellä) voidaan käyttää tässä ilmoituksessa kuvattujen tarkoitusten tueksi.

Hyväksynnälläsi tiettyjä laitettasi koskevia ominaisuuksia saatetaan pyytää ja käyttää erottamaan se muista laitteista (kuten asennetut fontit tai laajennukset, näyttösi resoluutio) tässä ilmoituksessa kuvattujen tarkoitusten tueksi.

Hyväksymällä sallit tietojesi käsittelyn. Suostumuksesi koskee tätä palvelua, hyväksymättä jättäminen voi vaikuttaa asiakaskokemukseesi. Jotkut teknologiat saattavat perustella tietojen käsittelyä oikeutetulla edulla, voit vastustaa tätä tai muuttaa muita asetuksia klikkaamalla "Asetukset" linkkiä.

Tietosuoja