Kotimaiset metallimuusikot listaavat suosikkinsa Type O Negativen tuotannosta

Viisi vuotta sitten kuolleen Peter Steelen perintö soi edelleen.

14.04.2015

Peter Steelen kuolemasta tuli kuluneeksi tänään viisi vuotta. Herra jätti jälkeensä diskografian, jonka vaikutus kuuluu selkeästi monien kotimaistenkin yhtyeiden soinnissa. Pyysimme muutamaa metallimuusikkoa listaamaan suosikkihetkensä Type O Negativen katalogista.

Type O Negative: Wolf Moon
valitsijana Mikko Kotamäki (Swallow the Sun, Kuolemanlaakso)

– Suosikkibiisejä löytyy joka levyltä, mutta October Rust on kuitenkin se levy mistä diggailu itsellä lähti ja jonka pariin tulee palattua aika useasti. Olimme Milwaukeessa keikalla 15.4.2010, kun saimme tiedon herran kuolemasta. Ja sillä kertaa valitettavasti ihan oikeasti. Juotiin hotellihuoneessa aamupalaksi halvinta vodkaa, kuunneltiin October Rustia ja synkisteltiin. Wolf Moon taisi soida useammin kuin viisi kertaa. Illalla soitettiin herran kunniaksi The Giant, koska emme olleet vielä tehneet biisiä April 14th.

Type O Negative: Anesthesia
valitsijana Sami Lopakka (KYPCK)

– Helvetin sävykäs ja vetävä sävellys, jossa pääsevät esille kaikki Type O:n synkemmän puolen oleellisimmat elementit. Sanat pysäyttävät ja tavallaan kiteyttävät koko bändin filosofian. Hienoa jälkeä. Tähän biisiin ei kyllästy millään.

Type O Negative: Black Sabbath (from the Satanic Perspective)
valitsijana Markus Laakso (Kuolemanlaakso)

– Type O Negative oli omalaatuinen ja ääripäihin nojaava bändi. Musiikki oli paikoin lyijynraskasta ja paikoin häikäilemättömän kaupallista – aivan kuin Black Sabbath ja The Beatles, joita kumpaistakin bändi coveroi, olisivat paiskanneet silmää vinkaten hanskaa.

– Yhtyeen imago oli tarkoin mietitty omaa Vinnland-lippua, neonvihreää värimaailmaa ja tunnistettavan sähköistä kitarasoundia myöten, mutta musikanttien poikkeava huumorintaju muksi poikkeuksetta vyön alle. Vaikka kökkö ja vahvasti sisäpiirinen huumori manifestoitui joskus levyillekin, musiikin laatu pysyi priimana alusta alkaen. Pidän Peter Steeleä mefistomaisena evil geniuksena, jonka vaikutus kaikuu kiivaana tänäkin päivänä, myös omissa tekemisissäni.

– Väkivahvasta tuotannosta on mahdoton nostaa suosikkikappaletta, joten valitsen coverin, joka mielestäni summaa yhtyeen omaperäisyyden, mustan huumorin ja silkan nerouden täydellisesti. Lepää rauhassa, suurmies. ”Don’t mistake lack of talent for genius.” Niinpä niin.

Type O Negative: Der Untermencsh
valitsijana Timo Ketola (Caskets Open)

– Henkilökohtainen lemppari Slow, Deep and Hardilta. Jäätävän nerokas bassoriffi hemmetin upeilla synamelodioilla ja hakkaavilla industrial-elementeillä. Steelen lyriikat disauttaa sosiaalipummeja huolella – ilmeisesti sanoittajan suvun maahanmuuttaja-amerikkalainen työläistausta kohottaa päätään tässä. Alun hitailusta kun päästään hardcoretykittelyyn ja Socioparasite-kuorohuutoihin ja myöhemmän laahauskohdan You’re a waste of life -huutoihin, aletaan olla sen TON:n klassisen äänimaiseman äärellä, mikä tekee tästä levystä paremman kuin mikään tulevista.

Lisää luettavaa