Yhdysvaltalainen Metallica kiertää parasta aikaa Eurooppaa M72-maailmankiertueensa puitteissa. Kuluvana viikonloppuna yhtye on Suomessa ja esiintyy kahden konsertin verran Helsingin Olympiastadionilla. Ensimmäinen setti oli eilen perjantaina 7.6. ja toinen kattaus tarjoillaan huomenna sunnuntaina 9.6.
Kyseinen kiertue on sen verran vaikuttavan kokoinen rupeama, että kuka tahansa sunnuntaitrubaduuri tuskin selviytyisi siitä kunnialla. Liikkeelle lähdettiin viime vuoden huhtikuussa ja karavaani paketoidaan tämän vuoden syyskuussa, eli siinä vaiheessa tien päällä ollaan oltu liki puolitoista vuotta. Yhtye esiintyy kussakin kaupungissa kahtena päivänä, ja lupaus kuuluu että settilista on suunniteltu niin, ettei samassa kaupungissa kuulla yhtäkään biisiä kahta kertaa.
Eilen Olympiastadionin yleisö sai nauttia ikivihreiden klassikoiden lisäksi myös harvinaisempaa herkkua, kun bändi esitti toista kertaa ikinä livenä kappaleen Inamorata. Biisi on uusimman 72 Seasons -albumin viimeinen raita, jolla on mittaa yli yksitoista minuuttia. Tätä ennen sen on päässyt kuulemaan ainoastaan toukokuun 26. päivä Münchenin Olympiastadionilla ollut yleisö, joten historiallisia hetkiä on ollut tarjolla.
Alla olevalta videolta pääset näkemään, miten biisi kulki livenä.