Uusi levynne ilmestyi vain hieman yli vuosi Praxis-debyytin jälkeen. Millaisena Gnosis näyttäytyy sen tekijöille?
– Tässä on saavutettu sellainen artistinen täysi-ikäisyys, jossa tietää kirkkaasti, mitä omalta musiikiltaan haluaa ja miten haluttu lopputulos saavutetaan, duon toinen puolisko Exile paljastaa.
– Kun biisi on valmis, se on valmis, eikä se kehity ainakaan parempaan suuntaan, jos sitä jää jatkotyöstämään kuukausitolkulla. Viemme sävellykset ja sanoitukset loppuun huolella ja harkiten, mutta ilman analyyttista laskelmointia. Tahdomme niiden olevan niin rautaisia kuin mahdollista, mutta haluamme säilyttää niissä tietyn välittömyyden ja yhteyden alkuperäiseen inspiraatioon.
– Luovuutemme jatkoi kukkimistaan, emmekä kokeneet minkäänlaista mittavampaa hengähdystaukoa tarpeelliseksi, joten levyllinen biisejä oli kasassa ja nauhoituskunnossa varsin pian. Ei siinä sitten viitsinyt alkaa jarrutella ihan vain jarruttelun ilosta.
– Exile kantaa samaa soihtua kuin edeltäjänsä, mutta kenties asteen verran ryhdikkäämmällä otteella. Levy on nauhoitettu samalta pohjalta kuin aiemmat tekeleet, mutta siirsimme miksausvastuun ensimmäistä kertaa bändin ulkopuolelle. A. Vexd teki mainiota työtä, ja hänen pöytään tuomansa näkemys teki mukavasti pesäeroa debyytin äänimaisemaan.
Gnosis on mielestäni sävellyksellisesti debyyttiä monipuolisempi teos. Haitteko tätä ihan tarkoituksella?
– Itse olen hieman liian lähellä levyä arvioidakseni tätä, mutta sen pystyn sanomaan heti lonkalta, että ei se ainakaan vähemmän monipuolinen ole. Emme tehneet muutoksia varsinaiseen luomistyöhön monipuolisuuden lisäämisen nimissä, joten mikäli näin on käynyt, siitä saa kiittää vain ja ainoastaan meitä ohjailevaa inspiraatiota.
– Ainoa asia, jota on tietoisesti kammettu aiemmasta muotista ulos, on laulupuoli, sillä koimme, että laulut kaipasivat aavistuksen lisäväriä. Tällä osa-alueella on tapahtunut luontaista kehitystä myös taitojen karttuessa, sillä ennen ensimmäistä demoamme [The Trident-Bearer, 2017] näitä kyseisiä äänihuulia ei ole tähän hommaan valjastettu.
Jatkavatko sanoitukset esikoisen viitoittamalla linjalla vai viistääkö polku täysin uuteen suuntaan?
– Polku on pysynyt itsepintaisesti samana, mutta luonnollisesti askeleet vievät eteenpäin, joten ympäröivät maisemat ovat muuttuneet matkan edetessä. Debyyttilevyn sanoitukset pyörivät puoliuskollisesti nimenomaan esoteerisen työn tekemisen ympärillä, kun taas uudella levyllä kantava teema on siirtynyt tekemisestä niitetyn tiedon sisäistämiseen ja erityisesti sen soveltamiseen.
Miksi Aethyrickin välityskanavaksi valikoitui juuri black metal?
– Musiikillinen kotimme on jo rakennettu tämän genren kivijalan päälle, emmekä kumpikaan ole nykyään kovin innokkaita kutsumaan itseämme kylään vieraisiin tupiin. Aethyrick on juuri sitä, mitä itse musiikilta haemme, eli ideologisesti latautunutta, kylmää tunnelmointia, joka puhuttelee niin kuuloaistia, sydäntä kuin sieluakin.
Pidätte yhä vahvasti kiinni anonymiteetistänne. Miksi se on kohdallanne niin olennaista?
– Ei ole kyse siitä, minkä tahdomme kätkeä, vaan mille haluamme antaa mahdollisimman paljon tilaa. Tahdomme häivyttää persoonamme ja inhimillisen itsemme taka-alalle, koska millään sellaisella ei ole tässä yhtälössä todellista painoarvoa. Vain itse taiteella ja sen luomilla tuntemuksilla on väliä, ei sillä, kuka on tehnyt mitäkin valmiin teoksen eteen.
– Tämä on sekä alleviivaus ulospäin että painokas alaviite sisäisesti – se muistuttaa myös meitä itseämme siitä, että Aethyrick on kokonaisuus, joka on paljon enemmän kuin vain näkyvien osiensa summa.
Julkaistu Infernossa 1/2020.