”Olemme sataprosenttisen antitotalitaarinen ja antisotilaallinen porukka” – haastattelussa 1914

Ukrainalainen 1914 jatkaa sotaisaa tarinaansa. Taisteluteemat ovat bändille paljon enemmän kuin pelkkä pinnallinen kiinnostuksen kohde.

23.12.2021

Kuinka kolmannen levynne When Fear and Weapons Meetin kirjoitusprosessi sujui? 

– Rehellisesti sanoen se oli hankalaa, laulaja Ditmar Kumarberg sanoo. 

– Meistä jokaisella on ollut koronan aiheuttamia ongelmia rahan, työn, perheen ja terveyden kanssa. Säveltäminen ei edennyt viime vuoden aikana, ja se mitä levyltä on kuultavissa, on kolmen neljän kuukauden rajun ja aggressiivisen työnteon tulos. Tilanne aiheutti riitoja ja painetta bändin sisällä. 

– Tiesimme, että meidän täytyi julkaista materiaali ajoissa, joten välistä pakotimme itsemme jammailemaan, luomaan ja säveltämään. Se oli henkisesti haastavaa. Keikkojen puute ja odotus, että jotain paskaa tulee tapahtumaan, ei ole kovin luova olotila. 

– Henkilökohtaisesti tuntuu, että olen yhä kiinni siinä tilassa, ja uuden levyn kuuntelu vetää minut takaisin niihin fiiliksiin, kun kirjoitimme musiikkia. En malta odottaa, että pääsemme keikkailemaan ja purkamaan nämä tunteet vihdoin ulos! 

Levyn sanoma keskittyy kuoleman sijaan elämään. Voitko valottaa tätä hieman enemmän? 

– Albumin syntyprosessista huolimatta se kertoo toivosta, elämästä ja elämänhalusta. Tämä ilmenee kappaleiden tarinoista, joiden hahmoista pääosa selviää ja palaa kotiin sankareina. Albumin kansikin kuvastaa tätä: haavoittunut ja verta vuotava, armoa pyytävä sotilas nostaa kätensä kohti kuolemaa, mutta hän ansaitseekin elää. 

– Albumi on edeltäjäänsä [The Blind Leading the Blind, 2018] valoisampi, mutta myös nopeampi, massiivisempi ja vaihtelevampi. En kuitenkaan usko, että tämä on jonkin uuden polun alku, vaan se kertoo siitä, mitä todella tarvitsemme elämässä – toivoa. 

Teitä inspiroi ensimmäinen maailmansota. Miksi? 

– Niin kauan kuin muistan, tarinat ensimmäisestä maailmansodasta ovat kiehtoneet minua. Ne ovat myös osa sukuni historiaa, sillä isoisoisäni oli Itävalta-Unkarin armeijan sotilas, joka sai palkintoja urheudestaan. Kasvoin kuunnellen tarinoita hänestä. 

– Aikuisiällä kiinnostuin sotahistoriasta sekä sota-arkeologiasta ja olen kerännyt sodanaikaisia esineitä. Olen lukenut paljon kirjoja ja muistelmia, katsonut elokuvia ja dokumentteja sekä käynyt ensimmäisen maailmansodan taistelupaikoilla. Tämä ei ole minulle ”mielenkiintoinen aihe” vaan iso osa elämääni. 

Onko teitä syytetty sotamyönteisyydestä? 

– Kyllä. Ihan alussa jotkut tyhmät ihmiset ja alakulttuurin idiootit leimasivat meidät milloin nsbm:ksi, milloin war metaliksi, mikä loppui pian, kun rupesimme tekemään haastatteluja. Vitut sodasta, vitut nsbm:stä, vitut kaikenlaisesta politiikasta ja ideologioista! 

– Olemme sataprosenttisen antitotalitaarinen ja antisotilaallinen porukka. Ihmiset tahtovat unohtaa, että asumme maassa, joka on ollut viimeiset seitsemän vuotta sotatilassa aggressiivisen maahantunkeutujan, Venäjän, kanssa. Unelmoin, että sota loppuu eikä meidän tarvitse enää kuolla sen vuoksi. 

Löytyykö kappaleiden fiilis helposti livetilanteessa? 

– Ainakin itselläni on kyky sukeltaa esityksen sisään, jolloin kaikki muu unohtuu enkä huomaa, kuinka pahasti olen telonut päätäni, naamaani ja käsiäni. Olen niin sisällä näissä tarinoissa, että koen tapahtumat pääni sisällä, ja ne purkautuvat ulos vahvoina tunteina, mikä ilmenee yleisön palautteesta. Kai tätä voi kutsua ”oikean fiiliksen löytämiseksi”?

Julkaistu Infernossa 9/2021.

Lisää luettavaa