A Certain End of Everything on ensimmäinen levynne yli 20 vuoteen. Kuinka uuden materiaalin kirjoittaminen sujui?
– Se oli meille kaikille tyydyttävä ja mukava prosessi, laulaja Peter Mesnickow vakuuttaa.
– Kun kirjoitimme ensimmäisiä levyjämme, olimme 20–25-vuotiaita. Uuden albumin valmistelun aikaan olimme 43–44, joten kokemus oli siltäkin kannalta uusi. Enää meillä ei ollut egokeskeisiä riitoja tai typeriä keskusteluja. Ennen myös kirjoitimme kaikki kappaleet yhdessä treenikämpällä. Nyt jaoimme tiedostoja puolin ja toisin, vietimme paljon aikaa Pro Toolsin ääressä.
Paluualbuminne on otettu hyvin vastaan, mistä kertovat useat kiittävät arvostelut. Onko mielenkiinto teitä kohtaan tullut yllätyksenä?
– Olimme huomanneet, että pieni porukka seurasi meitä edelleen, etenkin kun soitimme neljä ”paluukeikkaa” vuosina 2011–12, mutta olimme todella skeptisiä, kiinnostaako bändi tänä päivänä ketään.
– Emme kertoneet juurikaan tekevämme uutta levyä, vaan päätimme jättää tiedotteet julkaisuun. Palaute ja kiinnostus on ollut ylitsevuotavaa ja yllättävää. Arviot ovat olleet aivan loistavia, joten toistaiseksi kaikki on mennyt hyvin.
On mielenkiintoista kutsua paluualbumia A Certain End of Everythingiksi. Mistä nimi tulee?
– Otsikolla ei ole tekemistä comebackimme kanssa, vaan pikemminkin se kuvaa läheisten menettämistä. Ensiksi menehtyi vaimoni 18 vuoden ajalta, Lilja, ja sitten kosketinsoittajamme Jens [Hansen]. Rakkaansa menettäminen saa ajattelemaan, että se on todellakin kaiken loppu…
Musiikkinne on synkkää lanausta, mutta mukana on myös ripaus toivoa. Minkälaista positiivisuutta haluatte välittää?
– Monessa todella pimeässä paikassa siintää valo ja toivo. Musiikkimme on kauttaaltaan melankolista ja synkkää, mutta jotenkin kaiken taustalla on anteeksiantoa ja toiveikkuutta. Menneisyydessä edustimme pelkkää kuolemaa ja masennusta, mutta tällä kertaa asia on hieman toisin. Ehkä näin tapahtuu ikääntymisen myötä?
Olitte kehissä jo death doom -skenen kulta-aikaan 1990-luvun alussa. Kuinka näette genren kehittymisen tähän päivään tultaessa?
– Genressä tehdään yhä hienoja levyjä, mutta jotenkin sitä vain tulee palattua vanhoihin klassikoihin. Suomesta tuli ylivertaista tavaraa kuten Skepticism, Shape of Despair, Thergothon, Unholy, Rapture ja niin edelleen. Pakko mainita myös yksi parhaista ja aliarvostetuimmista albumeista koskaan, This Empty Flow’n Magenta Skycode.
– Elämäni muuttaneet kaksi albumia ovat My Dying Briden Turn Loose the Swans ja Katatonian Dance of December Souls – molemmat vuodelta 1993. En unohda koskaan ensimmäistä kertaa, kun kuulin ne! Mielestäni parhaat ja vaikutusvaltaisimmat julkaisut tehtiin siis yli 30 vuotta sitten, mutta ulos tulee yhä hyviä ja vahvoja levyjä.
Julkaistu Infernossa 6/2024.