Oodi kuolleille läheisille ja muistoille heistä – Spiralismin videoeepos sivuaa myös hyvin ajankohtaisia teemoja

For Those Beyond löytyy yhtyeen viime vuonna julkaistulta albumilta.

30.10.2018

Progressiivista ja psykedeelistä post-rock-jumittelua suurella pensselillä maalaileva helsinkiläinen Spiralism on julkaissut videon 13-minuuttiselle For Those Beyond -kappaleelleen, joka löytyy yhtyeen viime vuonna julkaistulta We Are Coming, O Mighty Void -albumilta. Pitkään työstetyn videoeepoksen ohjauksesta, kuvauksesta ja editoinnista vastaavat bändissä vaikuttavat Riku Kuukka ja Juho Karhu, joista ensin mainittu vastaa myös kappaleen tekstistä.

”Havahduin siihen että ympäriltä on poistunut ajasta ikuisuuteen monia läheisiä ihmisiä. Tämä biisi on siis omistettu kaikille kuolleille läheisilleni, erityisesti muistoille heistä. Pohdiskelin ajan ja kokemuksien merkityksiä kollektiivisessa ja yksilön tietoisuudessa”, kitaristi-laulaja Kuukka kertoo.

”Video taas kuvaa näitä teemoja luonnon kautta: läsnä ovat meri, maa, ilma ja tuli. Tarkoitus on tarjota kauniissa maisemissa mieltä lepuuttava, pohdiskeleva kokemus, kaiken tämän nyky-yhteiskunnan hektisen, nopean ja kaoottisen informaatiotulvan keskelle. Videoon on myös upotettu ajankohtaista tematiikkaa ilmastonmuutokseen liittyen.”

Spiralism nähdään myös osana Svart Recordsin järjestämää Tuomiopäivä-tapahtumaa Helsingin Lepakkomiehessä 22. joulukuuta. Astetta raskaamman jouluvastaanoton muina esiintyjinä lauteille nousevat lisäksi Spiritus Mortis ja Morbid Evils. Liput keikalle maksavat 10 euroa ovelta.

Tarvitsemme suostumuksesi tarjotaksemme personoitua palvelua

Palvelu ja sen kolmannen osapuolen toimittajat (78 kappaletta) keräävät henkilötietoja (esim. IP-osoite tai laitetunniste) käyttäen evästeitä ja muita teknisiä keinoja tietojen tallentamiseen ja lukemiseen laitteellasi tarjotakseen sinulle tarkoituksenmukaisia mainoksia ja parhaan mahdollisen asiakaskokemuksen.

Palvelu ja sen kumppanit tarvitsevat suostumuksesi seuraaviin:

Tarkoitukset

Evästeet, laitteet tai vastaavat verkkotunnisteet (esimerkiksi kirjautumisperusteiset tunnisteet, satunnaisesti määritetyt tunnisteet, verkkopohjaiset tunnisteet) sekä muut tiedot (esimerkiksi selaimen tyyppi ja tiedot, kieli, näytön koko, tuetut tekniikat jne.) voidaan tallentaa laitteellesi tai lukea laitteellasi laitteen tunnistamiseksi joka kerta, kun se muodostaa yhteyden sovellukseen tai verkkosivustoon yhdessä tai useammassa tässä esitetyssä tarkoituksessa.

Mainonta ja sisältö voidaan yksilöidä profiilin perusteella. Toimintaasi tässä palvelussa voidaan käyttää sinua koskevan profiilin luomiseen tai parantamiseen yksilöityä mainontaa tai sisältöä varten. Mainosten ja sisällön tehokkuutta voidaan mitata. Raportit voidaan luoda oman ja muiden toiminnan perusteella.

Tiedot toiminnastasi tässä palvelussa, kuten vuorovaikutuksestasi mainosten tai sisällön kanssa, voivat olla erittäin hyödyllisiä tuotteiden ja palveluiden parantamiseksi ja uusien tuotteiden ja palveluiden rakentamiseksi käyttäjien vuorovaikutuksen, yleisön tyypin jne. perusteella. Tämä erityinen tarkoitus ei sisällä käyttäjäprofiilien ja tunnisteiden kehittämistä tai parantamista.

Erityisominaisuudet

Hyväksynnälläsi tarkkaa sijaintiasi (alle 500 metrin säteellä) voidaan käyttää tässä ilmoituksessa kuvattujen tarkoitusten tueksi.

Hyväksynnälläsi tiettyjä laitettasi koskevia ominaisuuksia saatetaan pyytää ja käyttää erottamaan se muista laitteista (kuten asennetut fontit tai laajennukset, näyttösi resoluutio) tässä ilmoituksessa kuvattujen tarkoitusten tueksi.

Hyväksymällä sallit tietojesi käsittelyn. Suostumuksesi koskee tätä palvelua, hyväksymättä jättäminen voi vaikuttaa asiakaskokemukseesi. Jotkut teknologiat saattavat perustella tietojen käsittelyä oikeutetulla edulla, voit vastustaa tätä tai muuttaa muita asetuksia klikkaamalla "Asetukset" linkkiä.

Tietosuoja