Rush saapuu Suomeen pitkää uraa ja rumpalisuuruus Neil Peartin perintöä juhlistavalla kiertueellaan

Edesmenneen Peartin suuriin saappaisiin tulevalla kiertueella hyppää Anikka Niles.

Julkaistu:

Vuonna 2015 viimeksi keikkalavoilla nähty progressivisen rockin legenda Rush aloittaa tulevana kesänä pitkän Fifty Something -maailmankiertueen, jolla juhlistetaan vuonna 1968 perustetun yhtyeen pitkää ja menestyksekästä uraa sekä tammikuussa 2020 menehtyneen rumpalisuuruus Neil Peartin perintöä. Alkuperäisjäsenten, laulaja-basisti Geddy Leen ja kitaristi Alex Lifesonin, lisäksi lavalla nähdään Peartin suuriin saappaisiin hyppäävä Anikka Niles sekä kosketinsoittaja Loren Gold (The Who, Roger Daltrey).

”Emme malta odottaa, että pääsemme palaamaan kaupunkeihin, joissa emme ole soittaneet pitkään aikaan, ja myös uusiin paikkoihin. Alex ja minä nautimme valtavasti siitä ajasta, jonka saamme viettää Anikan ja Lorenin kanssa harjoitellen noin 40 kappaleen repertuaaria – näin voimme pitää setit elävinä ja vaihdella kappaleita illasta toiseen. Olemme myös iloisia siitä, että moni pitkäaikaisesta tiimistämme on palannut rakentamaan kanssamme sellaista Rush-esitystä, jota fanit ovat tottuneet odottamaan. Toivomme, että tulette mukaan juhlistamaan Rushin 50-vuotista taivalta ja antamaan Neilille kunnianosoituksen, jonka hän ansaitsee”, sanoo Geddy Lee.

Pohjois-Amerikasta alkava kiertue siirtyy ensi vuoden alussa Atlantin tälle puolen. Euroopan-kiertue päättyy konserttiin Helsingin Veikkaus-areenalla 10.4.2027. Suomen-keikan liput tulevat Ticketmasterissa myyntiin perjantaina 27.2. kello 10. Mastercardin kortinhaltijoille on ennakkomyynti 25.2. kello 10 – 27.2. kello 9 välisenä aikana, My Live Nationin rekisteröityneille jäsenille puolestaan puolestaan 26.2. kello 10 – 27.2. kello 9 välillä.

”Olemme iloisia saadessamme tukea Fifty Something -kiertuetta, joka juhlistaa yhtyettä, jonka musiikki on inspiroinut sukupolvia, sekä kunnioittaa Neilin ainutlaatuista perintöä rumpalina ja sanoittajana. Neilin musiikillisuus oli poikkeuksellista. Hänen monimutkaiset ja voimakkaat sävellyksensä laajensivat käsitystä siitä, mitä rytmillä voi ilmaista. Sanoittajana hän toi kappaleisiin syvyyttä ja mielikuvitusta, jotka koskettivat lukemattomia ihmisiä. Uskomme, että tulevasta kiertueesta tulee unohtumaton, kun näemme, miten yhtyeen uusi visio avautuu ja kuulemme tämän legendaarisen musiikin jälleen livenä”, sanovat Carrie Nuttall-Peart ja Olivia Peart, Neilin leski ja tytär.

YouTube video

KONSERTTI: Rush (CA) – Fifty Something Tour 2027
La 10.4.2027 Veikkaus Arena, Helsinki
Ovet klo 18:30
Ikäraja S

LIPUT:
Myyntiin pe 27.2 klo 10 Ticketmasterissa
Liput maksavat palvelumaksuineen alkaen 84,90 € / 99,90 € / 109,90 € / 134,90 € / 159,90 €.

Mastercardin kortinhaltijoilla on pääsy tapahtuman ennakkomyyntiin Suomessa ke 25.2. klo 10:00 – pe 27.2. klo 9:00 välisenä aikana. Lue lisää osoitteessa www.priceless.com/music

My Live Nation -ennakkomyynti: to 26.2. klo 10:00 – pe 27.2. klo 9:00 rekisteröityneille jäsenille. Rekisteröidy osoitteessa: livenation.fi/register

Lue myös: Tilaa Infernon uutiskirje ja tiedät mistä kahvitauolla puhutaan! Nappaa raskaan musiikin uutiset ja puheenaiheet suoraan sähköpostiin tästä.