Helsinkiläisessä Bar Loosessa nähdään syksyn mittaan kerran kuussa kovatasoiset Hellsinki Metal Festivalin ja Bar Loosen yhteistyössä toteuttamat See You In Hell -metalliklubit, jotka esittelevät monipuolisesti suomalaista metallimusiikkia vanhoista legendoista aina uusiin tulokkaisiin.
Lokakuun 25. päivä synkistellään otsikolla ”valoisa tie Manalaan”. Lavalle nousevat Ceresian Valot, jonka jäsenistöllä on aiempaa taustaa muun muassa Ghost Brigaden riveistä, Kuolemanlaaksosta tutun Markus Laakson sooloprojektista täysimittaiseksi yhtyeeksi kasvanut M. Laakso and the Gothic Tapes sekä Mandy Manala, joka sekoittaa musiikissaan niin stoner rockia kuin Abbaa, Fleetwood Macia ja Darkthronea.
Marraskuun 14. päivä on luvassa vanhoja ja uusia hittejä. Lavan ottavat tuolloin haltuunsa spesiaalikeikan soittava suomalaisen metallin pioneeri Waltari, jonka setistä löytyy ”jotain uutta, jotain vanhaa ja jotain lainattua”, hard rockin ja klassisen heavy metalin perinteitä vaaliva Fire Action sekä riffipohjaista thrashia modernilla vivahteella tykittelevä Osiris Rex.
Joulukuun 27. päivä on tiedossa kovaa ja brutaalia ajoa, kun esiintymisvuorossa ovat raakaa death metalia ja kaoottista black metalia yhdistelevä Concrete Winds, niin ikään black ja death metalista vaikutteita ammentava Proscription sekä kolmantena suomalaisen death metalin uranuurtaja Necropsy.
Ennen keikkoja Loosen yläkerrassa järjestetään bingo, jossa voi voittaa muun muassa RIP- eli Really Important Person -lipun ensi kesän Hellsinki Metal Festivalille.
Ennakkoliput syksyn klubeille tulevat myyntiin Tiketissä maanantaina 6.10. kello 12.