Syvissä vesissä – haastattelussa Mind Riot

Jo vuonna 1990 perustettu Mind Riot on toiminut lähivuodet jäsentensä ajankäytön ehdoilla. Tällä kertaa uuden musiikin polttoaineena toimi koronahiljaisuus.

Mind Riotin aktiivisuus tuntuu vaihtelevan. Mistä löytyi sykäys uuden Abyss-ep:n tekoon? 

– Bändillä ei ole ulkomusiikillisia tavoitteita, joten aktivoidumme, kun sanottavaa ilmenee ja aikaa on, laulaja-kitaristi Tuomo Saikkonen sanoo. 

– Korona toi vapaata, mutta vei itseltäni myös ilon tehdä uutta musiikkia ja pidemmän päälle halun edes koskea kitaraan. Pääbändini Mokoman kanssa keikat ovat homman suola, joten ilman niitä musiikintekemisessä ei tuntunut enää olevan samalla tavalla mieltä. 

– Velloin syvissä vesissä enkä osannut kanavoida tunteitani musiikkiin, mutta Juha [Javanainen, kitara] osasi. Abyss-demo kosketti, ja hän tuntui purkavan teksteissä auki juuri senhetkiset fiilikseni, vaikka luultavasti kirjoitti sanat eri lähtökohdista. Koronamasennuksen tulkki Abyss piti saada ehdottomasti maailmalle, joten projekti aktivoitui jälleen. 

– Äänitimme samalla viime vuonna demotetut The Torchin ja Deflatedin, ja Fallen Angelin Juha kaivoi pöytälaatikostani viime metreillä. Se oli alun perin menossa Mokoman Luihin ja ytimiin -levylle [2007], mutta ei lopulta kuulostanut Mokomalta. 

Abyss ei ole korvissani aivan niin jyrkkää metallia kuin edeltäjänsä Come Undone (2017). Millaisia kappaleita ep sisältää omasta mielestäsi? 

– Kirjoitimme jo 15-vuotiaina Mind Riotin DNA:han välinpitämättömyyden genreistä ja tyylistä – tyylitajukin on saattanut välillä olla hakusessa. Pahin sekamelska on rauhoittunut, mutta ilmeisesti päästämme yhä läpi kaikki ideat, jotka juuri sillä hetkellä koskettavat. 

– Metallin alalajeista melodinen death on perimmäisin nimittäjä, ja on vaikea sanoa, miksi sointi tällä kertaa kallistui tunnelmallisempaan suuntaan. Fallen Angel meinasi lipsahtaa jo gootin puolelle, mutta nämä ovat kuitenkin inspiroivia sävyjä, joita esimerkiksi Mokoman kanssa ei oikeastaan käytetä. 

Edustaako Mind Riot sinulle nostalgiaa, vai koetko musiikin olevan ajan hengen mukaista? 

– Vanhanaikaista musaa me ilmeisesti teemme. Emme ryve nostalgiassa tietoisesti, mutta esimerkiksi tuottaja Miitri Aaltonen sanoi musiikkimme kuulostavan ysäriltä – onneksi kuulemma raikkaalla tavalla. Mun ja Juhan musiikillinen identiteetti muodostui 90-luvun alussa, joten turha sitä on paetakaan. 

– Nostalgista on, että pääsee musisoimaan vanhan hyvän ystävän kanssa, ja itselleni on edelleen innostavaa päästä penkomaan Juhan riffilaareja. Hän tekee simppeleitä ja tarttuvia juttuja, jotka ansaitsevat tulla kuulluiksi. Omassa roolissani pyrin ensisijaisesti kokoamaan Juhan ideoista ehjiä kappaleita ja tarvittaessa lisäämään puuttuvia palasia. 

Juuri nyt näyttää siltä, että muutamat Suomen ravintoloista ovat saaneet tarpeekseen ja rupeavat kapinoimaan koronarajoituksia vastaan. Olisitko itse valmis soittamaan tai asioimaan tällaisessa ravintolassa? 

– Ymmärrän kapinan täysin ja kannatan hallittua avaamista, mutta onhan tämä tilanne mennyt hiljalleen itsellänikin ihon alle. Mokoma soitti kesällä pari tiiviisti pakattua keikkaa, joiden aikana ehti miettiä, että jos joukossa on joku ”supertartuttaja”, niin kusessa tai vähintäänkin karanteenissa ollaan koko porukka. Onneksi tämmöistä ei ilmennyt, ja molemmat piikitkin ehdittiin saada loppukesästä. 

– Vapaaehtoinen koronatodistuksen tai -passin vilautus ovella toisi ripauksen mielenrauhaa – tai lähettäisi ainakin vahvan viestin, että ei sairaana eikä mielellään myöskään rokottamattomana paikalle. Tällaisessa paikassa voisin käydäkin.

Julkaistu Infernossa 8/2021.