Uusi Eden in Reverse kuulostaa tähän saakka kypsimmältä teokseltanne. Mitä ajattelette siitä itse?
– Sanoisin, että se on ennemmin kunnianhimoinen kuin kypsä. Itse asiassa vihaan sanaa kypsä – siitä tulee mielikuva vanhoista miehistä istumassa tuoleissaan omiin saavutuksiinsa tyytyväisinä, samalla kun elämä lipuu ohitse, kitaristi Theoharis Liratzakis nauraa.
– Albumin teko otti paljon aikaa. Toimme musiikkiimme 1980-lukulaista henkeä, mutta emme hylänneet täysin 1970-luvun tunnelmia, ja näin tämä retrofuturistinen soundi syntyi.
– Vaihdoimme myös levy-yhtiötä Agonialle, joka oli suunnitellut meille keikkoja ja kiertueita tälle vuodelle, mutta ne tuskin toteutuvat. Minusta tämä on vahvin levymme, ja se ansaitsee kunnon promootion.
Kerrotte kirjoittaneenne Eedenin puutarhan tarinan uusiksi. Mitä tämä tarkoittaa?
– Eedeniä käytetään usein symbolina utopialle – tai näin ainakin teologiset satukirjat meille kertovat. Yritimme miettiä, mitä Darwin ajattelisi, jos näkisi nykyisen maailman. Tämä niin sanottu paratiisimme on kääntymässä nopeasti kohtuuttomaksi dystopiaksi… Onko se sitä, mihin evoluutio väistämättä johtaa?
– Tarinan päähenkilöllä, ihmisellä, oli paljon hyödyntämätöntä potentiaalia. Hänen suurin pulmansa oli halu saavuttaa suuruus, jota hän samaan aikaan pelkäsi kuollakseen. Ihminen myös halveksui kaikkia muita, jotka saavuttivat sen suuruuden.
Musiikkianne on hankala määritellä. Kuinka kuvailisit sitä itse?
– Vaikutteemme ovat vaihtelevia. Meillä kaikilla on pakkomielle Mános Chatzidákisiin, Harisilla [koskettimet] enemmän kuin meillä muilla, ja minä olen aivan hulluna Danny Elfmaniin, mutta bändit kuten Dødheimsgard, Abigor, King Crimson, Popol Vuh, Can ja Tangerine Dream tulevat inspiroimaan meitä aina.
– Eden in Reversellä on vaikutteita Jean Michel Jarrelta ja John Carpenterin painajaismaisista soundtrackeistä… ja ehkä myös Kraftwerkiltä. Sanoisin, että musiikkimme on retrofuturistista progemetallia, jossa on paljon psykedeliaa.
Jäsenistönne on kasvanut kolmella miehellä sitten Mayhem in Bluen (2016). Kuinka se on vaikuttanut uuteen musiikkiin?
– Foivos [rummut], Cons [laulu] ja Sakis [koskettimet] lupasivat auttaa meitä edellisen levyn livekeikoilla, ja kun ne olivat ohi, oli selvää, että tulemme tekemään musiikkia yhdessä. Rehellisesti sanoen muutos ei vaikuttanut biisinkirjoitukseen oikeastaan mitenkään, joskin se lisäsi hieman uusia mausteita. Aivan kuten pääasiallinen säveltäjämme Haris, myös Sakis on audionörtti, ja he ovat käyttäneet järjettömästi aikaa Moogiensa ja CS-80- syntikoidensa parissa löytäkseen outoja ääniä, jotka sopisivat uuden albumin sisältöön.
– Consin ääni on tietysti tärkeä osa soundiamme. Hän toi levylle tiettyä aavemaisuuta ja esitteli paljon uusia ideoita laulusovitusten suhteen. Foivos toi puolestaan tarvittavaa svengiä. Olemme olleet aina kokeilullisia, mutta tällä kertaa mukana oli enemmän hulluja tiedemiehiä kuin aiemmin.
Kaltaistanne bändiä ei löydy toista. Onko teillä ollut hankaluuksia löytää paikkanne Kreikan metalliskenessä?
– Olemme erottuneet joukosta alusta alkaen, joskaan se ei ole koskaan ollut tarkoitus. Mutta vaikka Kreikan skene tunnetaan Necromantian, Varathronin, Rotting Christin ja Septicfleshin kaltaisista yhtyeistä ja niiden black metal -soundista, meidän ei ole ollut vaikea saada keikkoja.
– Paikallisilta artisteilta on ilmestynyt viimeisen kymmenen vuoden aikana uniikkeja albumeja monessa eri genressä. Sacral Rage ja Thy Darkened Shade tulevat mieleen ensimmäisinä.
Julkaistu Infernossa 6/2020.