Kuluvan vuosituhannen ensi metreillä perustettu tukholmalainen prog metal -komeetta Seventh Wonder julkaisee ensimmäisen liveäänitteensä Welcome to Atlantan 23.9. italialaisen Frontiersin kautta.
Kyseessä on dvd- ja cd-muotoinen paketti, jossa pääpaino on yhtyeen vuoden 2008 läpimurtolevyllä Mercy Falls. Teemalevy, tai pikemminkin audioelokuva, räjäytti genreä seuraavien fanien ja kriitikoidenkin tajunnan loppuun saakka vietyjen koukkumelodiarakenteiden, aukottoman sävellystyön sekä tiukan ja taidokkaan soiton kombinaatiolla. Kokonaisuuden täydensi Mercy Fallsin lyyrinen anti. Levy kertoo tarinan miehestä, joka ajaa autokolarin, vajoaa koomaan ja löytää itsensä mystisestä mielikuvituskaupungista nimeltä Mercy Falls. Levyn musiikki ja sanoitukset kertovat, mitä kaikkea tuossa kaupungissa lopulta tapahtuu.
Heti albumin ilmestymisen jälkeen yhtye itsekin ryhtyi odottamaan tilaisuutta soittaa, nauhoittaa ja julkaista liveversio Mercy Fallsista kokonaisuudessaan. Se avautui pari vuotta sitten Atlantan Prog Power -festivaalilla. Samassa tapahtumassa bändi soitti toisenkin keikan, joka painottui kakkosalbumi Waiting in the Wingsin (2006) ja viimeisimmän The Great Escapen (2010) materiaaliin. Welcome to Atlantan kakkoslevyllä on bonuksena mukana myös kaksi täysin uutta Seventh Wonder -raitaa.
Inferno istutti haastattelupenkkiin Seventh Wonder -yhtyeen primus motorin, säveltäjä ja basisti Andreas Blomqvistin ja esitti paketillisen kysymyksiä liittyen uuteen keikkatallenteeseen, yhtyeen nykytilaan ja tulevaisuuteen.
Welcome to Atlanta on vihdoinkin valmis – miltä tuntuu noin niin kuin omasta mielestä?
– Heh, tuntuu oikeastaan hiukan hölmöltä, koska levy nauhoitettiin jo kaksi vuotta sitten. Kuitenkin tunnen pelkästään ylpeyttä, että tämä viimeinkin tapahtuu. Koko urakka valmisteluineen oli suorastaan musertava. Ensin piti ottaa yhteyttä promoottoreihin, että missä tällainen juttu saadaan ylipäätään toteutettua. Siihen päälle logistiikkakuviot, harjoitteleminen, itse keikka sekä paljon aikaa vienyt jälkituotantovaihe. Olen todella innoissani, että levy ja dvd saadaan viimeinkin ulos ja saamme jakaa tuon uskomattoman hienon Atlantan-illan kaikkien faniemme kanssa.
Mainitsit jo Infernon syksyn 2008 haastattelussa, että Mercy Falls ansaitsisi mahdollisuuden tulla soitetuksi joskus alusta loppuun ja vielä niin, että koko homma julkaistaisiin nauhoitteena. Onko tämä nyt jonkinlainen unelmien täyttymys?
– Unelmien täyttymys minulle, mutta painajainen bändille, Andreas naurahtaa.
– Vakavasti puhuen, jauhoin tästä jätkille jo vuosia. Vastaanotto oli osittain vastahakoista, mutta pääasiassa innostunutta. Jo ennalta urakka oli valtava emmekä halunneet tehdä sitä mitenkään puolivillaisesti. Ensi sijaista oli löytää Mercy Fallsin esittämiselle oikea tapahtuma, yleisö ja kokonaispaketti ylipäätään. Mercy Falls, paras meidän kaikista levyistämme, sisältää musiikkia, joka on todella mutkikasta ja soitannollisesti erittäin vaativaa. Yleensä sieltä on voinut valita keikoille muutamia biisejä, mutta kun tällainen teemalevy vedetään alusta loppuun, se on aivan eri juttu. Ja sen lisäksihän meidän piti treenata vielä tunti muuta materiaalia toista Prog Power -keikkaa varten, Andreas huokaa.
Miten kuvio lopulta eteni niin pitkälle, että Mercy Falls oli mahdollista soittaa livenä?
– Kun kaikki seisoivat täysin asian takana, otin yhteyttä eri keikkapromoottoreihin ja Atlantan Prog Powerin Glenn Harveston tarjosi kaikkein parhaimman mahdollisuuden. Glenn tuki hanketta alusta saakka ja toivon, että myös hän on tyytyväinen siihen, mitä lopulta saimme aikaiseksi.
Paikalla Atlantassa vierailleiden ja bändin itsensäkin mukaan itse keikka ei sujunut aivan ongelmitta. Tapahtuman luonne huomioiden soittoaika oli tarkkaan rajattu. Soundcheckille jäi todella vähän aikaa ja kuvauskulmiakaan ei ehditty viilata loppuun saakka. Miten kaikki lopulta sujui?
– Me todella taistelimme lavalla, pelkästään jo siksi, että lavasoundi oli aivan hirveä. On käytännössä mahdotonta soittaa tämän tyyppistä musaa ilman, että kuulet itse, mitä soitat. Se vesitti show’ta jonkin verran. Keskityimme soittamiseen 100-prosenttisesti, joten visuaalisuus jäi taka-alalle. Mutta hei, eihän Seventh Wonder ole muutenkaan mikään showbändi, Andreas kuittaa.
– Oli onni, että valmistauduimme keikkaan todella hyvin. Stefan (Norgren, rumpali) naulasi koko homman täydellisesti, ja kun jälkeenpäin kuuntelen omaa suoritustani, voin rehellisesti ja ylpeänä sanoa, että teknisesti ottaen soitin Atlantassa elämäni kovimman keikan, Andreas iloitsee.
Jälkituotantoa tehtiin kuitenkin studiossa jonkin verran.
– En ole niinkään varma, oliko sille varsinaisesti tarvetta, mutta parempi niin, että levy kuulostaa hyvältä. Toki samaan aikaan minulle oli tärkeää, että alkuperäistä nauhoitusta ei sorkita liikaa. Vihaan sellaista, että live-levy nauhoitetaan uusiksi studiossa niin, että sieltä ei ole muuta jäljellä kuin yleisö. En mainitse yhtään bändiä nimeltä. He tietävät kyllä, mistä puhun. Welcome to Atlantalla joissain kohdissa pystyy varmasti kuulemaan, miten minä tai joku muu vetää väärän nuotin ja miten basson kielet rätisevät, kun taon niitä nyrkillä. Teen sen siksi, koska yleisöstä huokuva energia saa minut tekemään niin. Ja sellaiset jutut pitää livelevylle jättääkin. Pääasia, että levy saatiin miksattua ja masteroitua kunnolla. Iso hatunnosto myös bändimme visuaalisesta puolesta vastaavalle Johan Larssonille, joka kävi dvd:tä varten läpi 18 tuntia seitsemällä HD-kameralla kuvattua videomateriaalia. Hän on todellinen taistelija, Andreas kiittelee.
Seventh Wonder on 16 vuotta kestäneellä urallaan summannut neljä studiolevyä, joista viimeisin (The Great Escape) on kuitenkin jo kuuden vuoden takaa. Anekdoottina mainittakoon tässä yhteydessä, että kyseisen albumin lähes puolituntinen nimikappale perustuu vahvasti ruotsalaisrunoilija Harry Martinsonin vuonna 1956 julkaistuun runomuotoiseen tieteiskertomus Aniaraan. Samasta aiheestahan raskaamman ja yhtä lailla mainion albumikokonaisuuden työsti kotoinen Diablo-yhtye viime vuoden Silver Horizon -levyllään.
Seventh Wonder työstää parasta aikaa musiikkia viidennelle levylleen. Albumin ilmestyminen ei ole kuitenkaan mikään itsestäänselvyys, sillä vuoden 2010 jälkeen bändissä tapahtui paljon niin sisäisesti kuin ulkoisestikin. Alkuperäisrumpali Johnny Sandin lähti yhtyeestä ja tilalle saatiin Lion’s Sharessakin paukuttanut Stefan Norgren. Oman haasteensa toi laulaja Tommy Karevikin rekrytointi yhdysvaltalaisen melopower-pumppu Kamelotin uudeksi keulakuvaksi muutama vuosi sitten. Karevikin uusi tilanne vaikutti Seventh Wonderiin jopa siinä määrin, että yhtyeen taru oli lähellä loppua.
– Seventh Wonderin pistäminen eläkkeelle oli vaihtoehto, Andreas myöntää.
– On yhtä aikaa siunaus ja kirous, että Tommy on Kamelotissa. Plussaa on se, että Seventh Wonder saa nyt paljon enemmän huomiota kuin aikaisemmin. Miinuspuoli on taas se, että Tommy on käytettävissämme yhä vähemmän. Se rajaa meidän mahdollisuuksiamme kehittyä bändinä ja ainakin soittaa keikkoja silloin kuin haluaisimme. Tilanne oli ja on yhä edelleen turhauttava, mutta se on mikä se on.
– Voisimmeko mennä eteenpäin ilman Tommya? Mahdollisesti. Me aloitimme toisen laulajan (Andi Kravljaca, nyk. Aeon Zen, Thaurorod – toim.huom.) kanssa ja sävelsimme käytännössä kaksi ensimmäistä levyämme ilman Tommya. Hän on kuitenkin minun ”rikostoverini” kaikessa, mitä tulee musiikin kirjoittamiseen, tuottamiseen ja bändin toimintojen suunnitteluun – siis olennainen osa Seventh Wonderia. Minulle olisi suuri henkilökohtainen menetys jatkaa ilman häntä ja vihaisin todella sellaista tilannetta, Andreas alleviivaa.
Osaatko kertoa kuitenkin jo jotain näillä näkymin ensi vuonna ilmestyvästä uudesta levystänne?
– Se on kysymys, mihin en osaa vastata. Pohjimmiltaan luvassa on musiikkia, mitä olemme tähänkin saakka tehneet. Toki haastamme itseämme koko ajan ja koetamme laajentaa musiikillisia rajojamme suuntaan jos toiseenkin. En halua kuulostaa tylsältä, mutta meidän ei ole tarkoitus keksiä itseämme uudelleen. Edellisestä levystämme on kuusi vuotta ja jengi ei halua odottaa kuutta vuotta Seventh Wonder -albumia pelkästään siksi, että se kuulostaisi totaalisen erilaiselta. Se olisi sama kuin mitä Metallicalle tapahtui Black Albumin jälkeen, Andreas vertaa.
– Tämä on ensimmäinen levymme Stefanin kanssa ja se tulee ainakin tekemään soundistamme hitusen raskaampaa, hän lisää.
Welcome to Atlantalla on mukana siis kaksi uutta raitaa, joista Inner Enemy julkaistiin videolla jo kaksi vuotta sitten. Toinen uusi ralli, The Promise, omaa outrossaan Inner Enemyn kertosäekulun. Voimmeko siis odotella jonkinlaista konseptialbumia?
– Totta on, että nuo kaksi kappaletta muodostavat eräänlaisen minikonseptin, mutta ne eivät kumpikaan tule olemaan uudella levyllämme, Andreas paljastaa.
– Ne ovat pieni mukana bonus faneillemme, jotka ovat odottaneet uutta levyä näin kauan, hän jatkaa.
Entä aiotteko kiertää uuden albumin tiimoilta – Suomessa tai missään muualla?
– Rehellisesti sanoen en tiedä. Toivon, että kierrämme. Olisi mukana päästä rundille muutaman muun uuden levy-yhtiömme Frontiersin prog metal -bändin kanssa (Circus Maximus, Withem, DGM). Voin kuitenkin todeta, että pistokeikat tulevat olemaan entistäkin harvemmassa. Jos keikkoja tehdään, niitä pitää kerralla olla ainakin kourallinen ja lyhyen ajan sisään. Kuten varmasti tiedät, vie saman ajan valmistautua yhteen kuin 20 keikkaan. Paljon merkitsee se, miten Tommy on käytettävissämme. Emme vain voi repiä häntä irti Kamelot-velvoitteista treenataksemme viikkoja yhtä keikkaa varten. Mutta mikään ei tee minua niin onnelliseksi kuin saada bändi tien päälle seuraavan levyn kanssa, Andreas päättää.