Aika on asia, jota alkaa ajatella monin tavoin Wintersunin Time II -albumin tapauksessa.
Time-albumien ensimmäinen puolikas julkaistiin jo vuonna 2012. Sen jälkeiseen vuositusinaan on mahtunut niin paljon käänteitä, että yhtyeen kuulijakunta on ehtinyt turhautua toden teolla. Kyynisimmät eivät enää uskoneet koko albumin ilmestyvän.
Viime tammikuussa se kuitenkin tapahtui: Jari Mäenpää, Wintersunin primus motor, kertoi Time II:n olevan valmis. Tieto otettiin vastaan epäuskoisesti, kunnes hype lähti käyntiin. Viimeistään menneen kevään Indiegogo-rahoituskampanja osoitti, että kuulijoilla oli yhä luottoa Jari Mäenpäähän ja Wintersuniin.
– Onhan tämä ollut kirjaimellisesti aikaa vievä matka, jonka en uskonut päättyvän ihan näin sujuvasti, Mäenpää naurahtaa silminnähden helpottuneena istahtaessaan helsinkiläisen Riffi-baarin loungen sohvalle.
– Kun me lähdettiin Time-kiertueelle, yritin samalla miksata Time II:sta, eikä siitä meinannut tulla mitään. En saanut päässäni kuulemaani visiota millään rakennettua niihin soundeihin. Se meni niin pitkälle, että levy aiheutti minulle pienimuotoisen burnoutin. Siinä kohdassa oikeastaan tiesin, että tämä matka tulee jatkumaan vielä tovin.
Vaadittiin The Forest Seasons -albumi (2017) ja sitä seuranneet kiertueet, joukkorahoitus parempaa studiota varten ja ennen kaikkea aikaa, ennen kuin Mäenpää oli valmis edes ajattelemaan Time II -albumia uudelleen.
Loputon kierre johti siihen, että Mäenpään suhde musiikkiaan kohtaan alkoi muuttua ensin viha-rakkaudeksi ja lopulta lähestulkoon silkaksi vihaksi. Omat kappaleet alkoivat tuntua kaukaiselta historialta.
– Siitä meinasi tulla sellaista taistelua, etten tiennyt, haluanko edes koskea koko matskuun enää ollenkaan, Mäenpää toteaa.
– Mutta on tähän kaikkeen osannut suhtautua myös huumorilla. Näin Kaitsua [Hahto, rummut] jokunen viikko sitten Crownshiftin keikalla. Se oli siellä poikansa kanssa. Sen saman pojan, joka syntyi vähän ennen kuin Time II:n rummut äänitettiin. Ja siinä se oli, täysi-ikäinen poika meidän kanssa katsomassa keikkaa. Olihan se hullua tajuta asia noin!
Mäenpää alkoi luonnostella Time-albumeita jo 2000-luvun puolivälissä. Siis lähes 20 vuotta sitten. Yksi asia, joka auttoi toista osaa valmistumaan, oli Mäenpään vuosien kuluessa muuttunut elämänasenne.
– Elämässä tapahtuu kaikenlaista, mutta aina kannattaa yrittää ajatella positiivisesti. Jos asennoituu kaikkeen negatiivisesti, mistään ei varmasti tule yhtään mitään eikä kukaan halua olla tekemisissä kanssasi.
– Negatiivisuus syö ihmistä. Mielestäni se on valinta, ettei vello siinä. Olen itsekin opetellut positiivisuuteen. Eli olen ollut nuorempana tyyppi, jonka lasi oli aina puoliksi tyhjä. Jossain vaiheessa oli vain pakko täyttää sitä. Se oli ihan tietoinen päätös. Eikä asenne muuttunut heti, mutta kun oikein keskittyi positiivisuuteen, se onnistui.
Miten Time II sai lopullisen muotonsa? Muuttuiko albumi viimeistelyn myötä? Mistä Mäenpää ammensi inspiraatiota Time-kaksikolle? Miten joukkorahoituksen vastaanotto vaikutti tähän kaikkeen?
On korkea aika ottaa selvää.
Oli jo aikakin
– Se, että pystyin saamaan albumin valmiiksi asti, tuli vähän yllärinä mulle itsellenikin, Mäenpää paljastaa, kun kysyn, mikä oli kaiken tapahtuneen jälkeen se lopullinen käännekohta, jonka äärellä mies ymmärsi, että nyt Time II on valmis ja hän voi olla tyytyväinen siihen.
– Vielä viime vuoden alkaessa mulla ei ollut edes suunnitelmissa alkaa miksata levyä. Päinvastoin. Kun The Forest Seasons -kiertue päättyi 70 000 Tons of Metal -risteilyyn keväällä 2020, me oltiin jo päätetty, että kiertäminen on tauolla ja keskityn musiikkiin. Suunnitelmaan ei kuulunut Time II:n viimeisteleminen.
– Aloin tehdä neljää uutta albumia samanaikaisesti. Siinä vaiheessa mulla oli paljon riffejä niitä kaikkia varten. Aloin kasata niiden tuotantoa, ja ensimmäinen puoli vuotta meni siihen, että rakensin mun semistudioni uudelleen. Sen jälkeen ne neljä levyä etenivät tosi nopeasti, koska pandemian aikana ei ollut minkäänlaisia häiriöitä.
Elokuussa 2023 yksi albumeista alkoi olla 80-prosenttisesti valmis, mutta viimeistelyn suhteen oli jälleen haasteita. Mäenpää ei ollut tyytyväinen soundeihin, koska albumi kaipasi rankempaa tuotantoa.
– Sitten huomasin ajattelevani, että soundi on kuitenkin tosi hyvä ja mietin, mitenköhän se sopisi Time II:lle. Aloin kopioida soundeja sen kappaleisiin.
– Siinä se oli! Palaset alkoivat loksahdella paikoilleen. Se oli juuri se soundi, jota olin etsinytkin. Ei liian raskasta, ei liian löysää vaan puhtainta Wintersun-ydinsoundia. Monien soundien yhdistelmää, josta oon pitänyt 90-luvulta asti, kun halusin yhdistää yhteen ainoaan bändiin paljon eri elementtejä tiukassa paketissa.
Myös tekniikan kehittyminen auttoi luomaan Time II:n vaatiman äänimaailman. Mäenpää hehkuttaa, miten paljon helpompaa työstäminen oli uuden studion uudella Mac Prolla kehittyneen plugaritekniikan kera.
– Jopa yksittäiset plugarit muuttivat pelin täysin, ja olin tosi helpottunut, kun homma lähtikin puolivahingossa kulkemaan eteenpäin. En silti halunnut kertoa kenellekään, että ihan oikeasti miksaan Time II:sta.
– Miksasin levyä salaa johonkin joulukuuhun asti, ja sitten se olikin valmis. Siis ihan kokonaan valmis. Siinä kohtaa kerroin asiasta Wintersunin sisäisessä chat-ryhmässä. Eihän sielläkään meinattu uskoa, että olen oikeasti tosissani.
Mäenpää kertoo, että suurin helpotuksen tunne tuli jo siinä vaiheessa, kun miksaus ja masterointi alkoi sujua ja pelko epäonnistumisesta karisi kokonaan.
– Kyllä mä siinä loppuvaiheessakin pakittelin muutaman kerran takaisinpäin, koska tiesin voivani parantaa kaikkea vielä vähäsen, mutta isompia epävarmuuksia ei enää tullut.
– Nyt tuntuu siltä, että ihan valtava taakka on nostettu hartioilta ja on oikeasti vapaa lähtemään täysillä kohti uusia albumeita. Oon sitä vähän odottanutkin, koska mulla on ollut näiden tulevien neljän levyn riffejä jo jostain vuodesta 2010 asti. Oon ollut niistä tosi innostunut ja jotkin Time II -jutut kuulostivat itselleni vanhentuneilta. Uudella plugariteknologialla sain kiillotettua jopa niitä todella hyvälle mallille. Lopulta olin itsekin yllättynyt, että vanhat biisit kuulostivat oikeasti NIIN hyviltä. Kyllä ne heräsivät tavallaan uudelleen eloon mulle itsellenikin.
– Huomasin, että esimerkiksi Silver Leaves on mulle yhä ihan maaginen biisi, vaikka olen kuullut sen varmasti tuhansia ja sen yksittäisiä osia varmaan kymmeniä tuhansia kertoja. Intro ja se, miten biisi lähtee toden teolla käyntiin, nostaa yhä karvat pystyyn. Myöskään biisin loppu ei kyllästytä vieläkään. Näin ei ole kaikkien tekemieni kappaleiden kanssa. Voin sanoa, että esimerkiksi Sons of Winter and Starsiin olen ehtinyt kyllästyä aika moneen kertaan.
Näin olisi saattanut käydä helposti myös Time II:n kappaleiden suhteen. Luova ihminen etääntyy luomuksistaan joskus nopeastikin ja siirtyy eteenpäin. Time II:n sävellyksistä vanhimmat ovat peräisin 1990-luvulta.
– Tykkään antaa tekemisilleni aikaa, koska joskus ensirakkaus omaa melodiaa tai riffiä kohtaan voi sokaista ja sen todellinen laatu paljastuu vasta myöhemmin, Mäenpää kertoo ja naurahtaa sitten, että rajansa kuitenkin kaikella.
Aika väärin ymmärretty projekti
Time II:n valmistumisessa meni niin kauan, että Wintersun ja Jari Mäenpää lähes meemiytyivät projektinsa takia.
Matkan varrelle mahtui joukkorahoituskampanja The Forest Seasons -levylle ja toinen Time II -albumille. Todellinen irvailun aihe näistä Suomen mittakaavassa poikkeuksellisista kampanjoista tuli, kun mukaan liitettiin haaveita omasta studiosta ja vaikka minkälaisesta kompleksista saunoineen.
– Hauskinta asiassa on, että mä olen itse ollut se tyyppi, joka on ollut kaikkein eniten pettynyt muhun ja siihen, että olen aiheuttanut vuosia pettymyksiä muille, Mäenpää huokaa.
– Wintersunin ensimmäinen levy [Wintersun, 2004] onnistui niin hyvin ja bändissä on niin kovat soittajat, että tällaiselta ”super groupilta” odotettiin todella paljon. Hype oli ihan mieletöntä, ja sitten kun kaikki biisit ovat kuitenkin kiinni minusta, aivan varmasti faneille olisi kelvannut vähempikin. Itse vain en meinannut olla tyytyväinen Time II:een.
– Otin sen The Forest Seasons -kiertoreitin. Se levy kampanjoineen hämmensi jengiä todella paljon, koska kyseessä ei ollut perinteinen joukkorahoitus. Siinä kävi niin, että me informoitiin jengiä hieman väärin. Tavallisesti joukkorahoittajat sijoittavat rahaa johonkin tuotteeseen, se tuote valmistetaan ja kampanjaan osallistuvat saavat sen tuotteen itselleen. Minä taas maksoin The Forest Seasonsin omasta pussistani ja sitä ikään kuin myytiin joukkorahoituskampanjan tuotteena, vaikka tarkoitus oli kerätä resursseja studiohanketta varten.
– Vastuuta täytyy silti ottaa myös itse. Yritin kommunikoida asian oikein, ja totta kai kävi niin, että negatiiviset kommentit yllyttivät vielä lisää negatiivisia kommentteja, mutta siitä otettiin oppia. Time II:n kanssa tehtiin aika samanlainen tulevaisuuteen sijoittuva kampanja, mutta nyt se kommunikoitiin ja ymmärrettiin paremmin.
Poikkeuksellista on myös se, miten ahkerasti Mäenpää lukee bändinsä somekanavien kommentteja ja jopa vastaa niihin. Vuorovaikutus on hieno asia, mutta tuskin kukaan on immuuni jatkuvalle törkykommenttien vyörylle– En usein anna asioiden mennä ihon alle, koska uskon sananvapauteen tällaisissa pienemmissäkin asioissa. Ja jos faneilta ei saa kritiikkiä, heiltä ei voi myöskään odottaa rakkautta onnistumisten hetkillä, Mäenpää sanoo.
– Kommenttien joukkoon on kuitenkin mahtunut suorastaan pahansuopia valheita. Ne vituttavat. Sellaiset, kun yritetään tökkiä ja saada aikaiseksi reaktioita, eikä mukana ole yhtään empatiaa. Joillekin se on kai viihdettä, löytää jokin kuuma aihe ja saada vaikka artisti kommentoimaan yrittämällä ärsyttää tätä mahdollisimman paljon.
– Tykkään olla läsnä faneille ja antaa vuorovaikutusta, mutta Time II:een ja joukkorahoituksiin liittyvät paskasateet menivät pahimmillaan sellaisiksi, että oli vain pakko pitää taukoa siitä kaikesta ja keskittyä ihan täysin musiikin tekemiseen. Olihan se hauskaa pitää puoli vuotta hiljaisuutta ja räjäyttää pankki sitten Time II:lla.
Wintersunille löytyy yhä tukijoita. Paitsi että Time II julkaistaan ”normaaliversiona” Nuclear Blastin kautta, bändin Indiegogo-kampanjaan osallistuville tarjottiin hulppea digipaketti, jossa on perusalbumin ohella valtava määrä varhaisia Wintersun -demoja ja vähintään yhtä kiinnostavana yksityiskohtana Time I -albumi Time II:n soundeilla.
Tuloksena oli yli 10 500 tukijaa ja 528 000 euroa.
– Olihan se aika hurja reissu seurata tuota kaikkea, ja vähän jopa traumaattistakin, Mäenpää naurahtaa.
– Jälkeenpäin oli sellainen tyhjä olo, pala kurkussa ihmetteli, että mitähän mä nyt tekisin. Monta kuukautta mietin pääni puhki sanavalintoja ja hehkutteluja, että kaikki asiat ymmärrettäisiin varmasti oikein, ja kyllä se oli kuluttavaa. Siksi en voikaan olla kiitollisempi, että kaikki päättyi näin uskomattoman hyvin.
Ajatonta musiikkia
Kaikkien tuotantohaasteiden ja kohujen keskellä on saattanut päästä unohtumaan yksi oleellinen asia: Time II sisältää myös musiikkia.
Kyseessä on 49-minuuttinen teos, joka tekee nopeasti selväksi, että Wintersunin musiikki toden totta saavuttaa koko potentiaalinsa juuri tällaisessa muodossa: massiivisena, monikerroksisena ja ehdottomana.
– Mun visioni oli saada aikaiseksi se iso ”wall of sound”, johon rakastuin aikoinaan Devin Townsendin alkupään albumeilla. Ocean Machine [1996] ja varsinkin Infinity [1998] ovat levyjä, joilla on sellainen hyvässä mielessä mielettömän ylitsevuotava soundi. Koko ajan tapahtuu paljon, ja sillä kaikella on vieläpä merkitystä.
– Oon kuullut väittämän, että kun ihminen kuuntelee musaa, se pystyy keskittymään kerrallaan vain kolmeen eri instrumenttiin. Se saattaa pitää paikkansa, mutta ei tarkoita, ettei musiikki voisi silti olla monikerroksista. Siinä on vain valittava, mitkä layerit milloinkin liidaavat ja mitkä puolestaan komppaavat.
Vaikka Time II on suurieleinen teos, Mäenpää kiistää, että soundi tai mainitut runsaat kerrostumat veisivät huomion kappaleiden ytimeltä. Kaiken keskiössä ovat aina riffit, melodiat ja tunnelma.
– Väitän, että jopa Time II:n kappaleista saisi tehtyä oikein hienon kuuloisia akkariversioita, hän sanoo.
– Youtubesta löytyy fanien joistakin Time-biiseistä tekemiä akkariversioita, ja ne on aika makeita. Onhan se hämmentävää, kun joku soittaa mun musaa vaikka pelkällä pianolla, ja perkele, sehän kuulostaa tosi hyvältä.
Mistään jatkuvalla syötöllä täyteen ahdetusta turboalbumista Time II:ssa ei ole kyse. Suurellisimpien maalailujen vastapainoksi tarjoillaan orgaanisuutta, minimalistisempaa akustisuutta, seesteisempiä hetkiä ja harpun tapaisia soittimia, jotka luovat isoja kontrasteja.
– Introt, akustisuudet ja ambient-kohdat ovat mulle kaikkein vaikeimpia säveltää, Mäenpää paljastaa.
– Silver Leavesin pitkä intro oli ehdottomasti vaikein osa Time-albumeita, vaikka nyt puhutaan 90 minuutista musiikkia, jossa tapahtuu kaikenlaista. Heviskitta piilottaa paljon alleen, ja ilman sitä on mietittävä vielä tarkempaan jokainen asia kaikuja myöten. Levyllä on muutamia kohtia, joissa on vain sadetta ja ukkosta, ja niidenkin tekeminen on mulle vaikeampaa kuin täysimittainen ”wall of sound” suurimmillaan.
Muuttuivatko kappaleet vielä siinä vaiheessa, kun miksasit ja masteroit lopullista versiota albumista?
– Siihen en lähtenyt, että olisin koskenut sävellyksiin enää tuossa kohtaa. Ne ovat juuri sitä, mitä ne olivat valmistuessaan vuoteen 2012 mennessä, Mäenpää sanoo.
– Sen sijaan Time II sai kaksi kappaletta lisää. Fields of Snow -intro ja Ominous Clouds -instrumentaali syntyivät tässä vaiheessa. Alun perin, kun oli vain yksi valtava Time-albumi, siis ennen kuin jaoin levyn kahteen osaan, näitä raitoja ei ollut olemassa. Nyt kaipasin levylle selvän intron ja yhden johdannon kahden kappaleen välille.
Jos musiikki on säilyttänyt pääosin sen muodon, joka sävellyksissä on elänyt toistakymmentä tai parhaimmillaan yli parikymmentä vuotta, Time-levyjen sanat ovat muuttaneet vuosien kuluessa hieman merkitystään.
Albumit kertovat yhä ajasta ja pohtivat elämän tarkoitusta peilaillen aiheita Mäenpään omien kokemusten ja maailman mullistusten kautta. Teemat jäävät kuitenkin sen verran auki, että tekstejä voi tulkita monella tavalla.
– Time-kappalehan kertoo katumuksesta. Siinä on ehkä jonkinlainen ennustus aiheesta, joka kosketti minua paljon myöhemmin. Kappale tutkii tunnetta, joka syntyy, kun katuu jotain kovasti. Se fiilis purkautui tuossa kohtaa musiikin muotoon, ja koko kappale käsittelee sitä, miten kukin meistä katuu jotakin ja miten aika vaikuttaa siihen.
– Kaiken voi kääntää positiiviseksi. En olisi elämässäni tässä, missä olen juuri nyt, ellen olisi vaellellut joskus varjoissa ja kokenut tätä kaikkea. Eikä Wintersun olisi sellainen yhtye kuin se on, jos emme olisi kulkeneet läpi kaikkien niiden erikoisten vaiheiden, jotka Time II -albumin julkaisua ovat edeltäneet.
Ajan hampaissa
Seuraavaksi aiheeksi nousevat kitarasoolot. Niiden suhteen Time-albumikaksikossa on varsin erikoinen piirre, joka ilmeni vasta kokonaisuuden jakauduttua kahteen osaan: soolot päätyivät levyille epätasaisesti.
– Palatessani kitarasoolojen pariin sain ihmetellä itsekin, että mähän osaan vähän soittaakin, hah hah, Mäenpää alustaa.
– Muistan, kun äänitin Time-levyjen skittoja ja mietin, että nyt sooloja on oltava enemmän ja niiden on pakko olla parempia kuin meidän ekalla levyllä. Sooloja syntyi, mutta ekalla osalla sellainen on ainoastaan Time-kappaleessa ja loput seitsemän menivät tälle toiselle.
Ihan albumin lopusta löytyy toisenlainen poikkeuksellinen Wintersun-hetki: Silver Leavesin jo valmiiksi eeppinen loppukliimaksi saavuttaa vielä uuden tason, kun laulukieli vaihtuu yllättäen englannista suomeksi.
– Idea tuli siitä, että lopun melodia on aika aasialainen, ja oikeastaan halusin, että laulukielikin olisi ollut siinä kohtaa jostain Aasiasta, mutta enhän mä mitään japania tai kiinaa osaa laulaa sinne päinkään, joten suomi oli seuraavaksi paras vaihtoehto. Se sopikin kokonaisuuteen yllättävän hyvin.
– Me tehtiin jo Ensiferumissa Lai Lai Hei -kappale, joka toimi tosi hyvin, ja olin miettinyt pitkään, että olisi hauskaa tehdä taas jotain suomeksi. Suomi on siitä erikoinen kieli, että tavujen rytmitys ja koko fraseeraus eroaa tosi paljon melkein kaikista muista kielistä. Silver Leavesissäkin kontrasti englantiin on kyllä valtava.
Time II:n intron tai kymmenminuuttisen The Way of the Fire -aloituskappaleen ei tarvitse soida kovin pitkälle, kun kuulija kiinnittää huomionsa vielä levykaksikon ensimmäistä osaakin runsaampaan itämaisuuteen.
Mäenpään Aasia-innostus on vanhaa perua ja nojaa pelimaailmaan.
– Kun olin kuusivuotias, sain vanhemmilta Commodore 64 -kotitietokoneen. Erityisesti The Last Ninja ja The Last Ninja II ovat pelejä, joita rakastin tuolloin ja rakastan nykyään. Fiilis niissä on ihan ylittämätön, joulukuussa 47-vuotias kitaristi-laulaja hehkuttaa.
– Siitä asti mua on kiehtonut koko se mystinen maailma, aasialaiset puutarhat ja arkkitehtuuri. Samoin pelien soundtrack on ihan uskomaton, varsinkin teknisiin rajoitteisiin nähden. Se taianomaisuus jäi osaksi mua, ja kitaransoitossani on aina ollut sitä, koska olen tykännyt seikkailla pentatonisen skaalan eri puolilla.
Tätä kautta löytyy suora yhteys erääseen toiseen kitaristiin, joka jätti aikoinaan Yhdysvaltain tomut taakseen, muutti Japaniin ja on rakentanut siellä omanlaisensa uran: Marty Friedman on Mäenpäälle merkittävä esikuva.
– Friedman tuli mun elämään opetusvideoiden välityksellä ja räjäytti mun tajunnan uudelleen aasialaisten melodiaskaalojen ja sellaisten pienten juttujen suhteen, joilla saa luotua tuota eksoottisen kuuloista tunnelmaa.
– Samoihin aikoihin näin elokuvia kuten Hiipivä tiikeri, piilotettu lohikäärme [2000] ja Geishan muistelmat [2005]. Niissäkin oli mielettömät soundtrackit, mutta ennen kaikkea löysin taas sen maailman, johon rakastuin jo The Last Ninja -pelien aikoihin. Tuolloin päätin, että aion tutkia itämaista melodiamaailmaa Time-levyillä.
Kaikesta suomalaisuudesta Mäenpää ei ole Wintersunin melodiamaailmassa luopunut, mutta varsinkin Time II -albumia kuunnellessa on selvää, etteivät tämän musiikin juuret ole kotimaassa tai sen melankoliassa.
– Luulen, että täällä eläessä on luovuuden kannalta hieman liian lähellä suomalaisuutta. On ikään kuin matkattava kaukaisempiin ilmaisumuotoihin, jotta löytää myös suomalaisuuden vahvuuksia paremmin.
– Aasialaiset jutut tuntuvat kiehtovilta, koska ne ovat niin erilaisia. Ihan sitä myöten, miten erilaisia kanji-merkkien muodot ovat meidän kirjoitusmerkkeihin verrattuna. Sieltä löytää tekemisiinsä hyvin erilaista inspiraatiota. Kyllä mä koen myös eräänlaista sukulaisuutta aasialaiseen kulttuuriin, vaikken olekaan kasvanut siellä.
Aikaansaava luonne
Tapoja, joilla ihmisen luovuus toimii, on monenlaisia, ja aiheesta on kerrottu usein tämänkin lehden sivuilla. Vaikkapa Steven Wilson ja Devin Townsend kertovat menevänsä joka päivä kellotetusti kotistudiolleen työstämään musiikkia. Valtaosa muusikoista taas kokee, ettei musiikkia voi pakottaa mitenkään, vaan luovuuden puuska iskee kun iskee ja kaikki tapahtuu aalloissa.
– Ymmärrän täysin, että jollekin rutiini toimii ja voisi se joskus tehdä hyvää itsellenikin, mutten ole ikinä toiminut niin, koska mulla on ollut niin pitkään jonkinlainen kotistudio. Ja koska teen musiikkia kotona, olen tavallaan sen äärellä lähestulkoon 24/7. Multa syntyy niin paljon musiikkia kuin itsestään, ettei mun tarvitse pakottaa itseäni tekemään sitä. Tämä voi kuulostaa oudolta kaiken sen Time II:n odottamisen jälkeen, mutta itse asiassa riffien, melodioiden ja biisien tekeminen on mulle todella sujuvaa.
Musiikin tekeminen on kuitenkin vain osa paketista, Mäenpää muistuttaa.
– Kun miksasin Time II -levyä, pystytettiin kaikki kampanjat ja muut, tein 16-tuntisia päiviä aika lailla kahdeksan kuukautta putkeen. Voin sanoa, että olin aika paskana tuossa toukokuun alussa. Kun duuni on paljon koneella istumista, siinä oli selkä ja olkapäät hajalla ja mahaakin ehtinyt vähän tulla.
Nykyisin kynnys inspiraation ja sen toteuttamisen välillä on Mäenpään mukaan matalampi kuin koskaan. Kotilaitteetkin ovat sillä tasolla, että demon äänittämisen voi jättää väliin kokonaan.
– Enää ei eletä maailmassa, jossa on rakenneltava ensin suuntaa-antava huonosoundinen demo, odoteltava studioon pääsyä ja toivottava, että kaikki menee hyvin sen muutaman studioviikon tai -kuukauden aikana.
– The Forest Seasonsista alkaen järjestys on ollut mulla erilainen. Ensin etsin oikean soundin ja soitan levyn käytännössä valmiiksi virtuaalisoittimilla. Kun kaikki on valmiina, mennään studioon ja saadaan albumille se viimeinen tarvittava tatsi. Tässä vaiheessa tietää, että tulos vain paranee siellä studiossa.
– Isoin haaste on, että kun nykyään saa midiplugareihin jopa valmiita skittasoundeja, ei kannata kirjoittaa liian monimutkaista musiikkia niitä käyttäen, jos meinaa pystyä itse samaan. Voi meinaan tulla vähän hikikarpalot otsalle studiossa, jos on kirjoittanut bändille sellaista musiikkia, jota ihminen ei voi soittaa.
Runsas luovuus ei sovi tänäkään päivänä yhteen musiikkiteollisuuden kirjoittamattomien sääntöjen kanssa. Jos Mäenpää keksisi vaikkapa julkaista kaikki neljä tällä hetkellä tekeillä olevaa albumia vuoden aikana, se ei todennäköisesti onnistuisi minkään levy-yhtiön tuella. Bisnespuolen ihmiset pelkäisivät kulujen nousevan tulojen edelle ja levyt söisivät huomiota toisiltaan, koska kaikki niistä eivät voisi saada samanlaista näkyvyyttä.
– Onneksi munkaan tapauksessa ne neljä levyä eivät tule valmistumaan samaan aikaan, Mäenpää naurahtaa.
Tuotteliaisuuttaan Mäenpää ei kuitenkaan peittele. Hän myöntää suoraan, että vaikka Time II:n Time Package -erikoisversion mukana julkaistaan viisi albumillista hänen varhaisia Wintersun-demojaan, materiaalia on paljon lisää.
– Tähän vaikuttaa toki se, että demoprosessi oli ennen niin erilainen. Nuokin bonuksena jaettavat viisi levyllistä ovat sellaisia ”melko valmiita demoja”, joita en enää nykyään paljon tee.
– Riffejä sen sijaan löytyy todella paljon. Niitä on Iphonessa tai nopeita kokeiluja tietokoneen kovalevyillä. Niiden ohella mulla on tälläkin hetkellä varmaan kymmenen albumin verran julkaisematonta musiikkia, joka ei välttämättä näe ainakaan nykyisessä muodossa ikinä päivänvaloa.
– Nyt kun ikääkin on alkanut tulla, mä olen jo ehtinyt tuskailla, etten ehdi ikinä julkaista kaikkea pöytälaatikossa olevaa materiaalia. Senkin takia on vain hyvä, että Time II on vihdoin ulkona ja voin keskittyä ihan uuteen musiikkiin. Uudet seikkailut ovat kuitenkin se asia, joka innostaa mua kaikkein eniten.
Julkaistu Infernossa 7/2024.