”Toivomme maailmaan lisää lempeyttä ja empatiaa” – uutta musiikkia Stoned Statuesilta, alkuvuoden keikkoja julki

"Biisi on omistettu ennen kaikkia kaikille niille jotka kamppailevat yksin ja kokevat tulleensa yhteiskunnan hylkäämiksi."

Julkaistu:

Stoned Statues valmistelee parhaillaan ensi vuoden puolella julkaistavaa kolmatta studioalbumiaan, jota työstetään yhdessä Janne Joutsenniemen kanssa. Nyt levyltä on julkaistu toisena singlemaistiaisena kappale Just A Vision.

”Yksi suurimpia pelkojani on oman sisäisen lapsensa kadottaminen. Meidän tulisi enemmän miettiä jokaisen yksilön kohdalla itsekeskeisyyden sijaan sitä, millainen vaikutus hyvässä kuin pahassa omilla teoillamme on muihin ihmisiin”, laulaja-basisti Jenna Kosunen kertoo.

”Voi olla, ettemme aina ymmärräkään tekojemme tai sanojemme seurauksia, joilla voi olla yllättävänkin suuri merkitys. Silloin kun maailmassa tapahtuvat kauheudet saavat valtavat mittasuhteet pienen ihmisen ajatuksissa, voi muiden ihmisten pienet hyvät teot ja sanat helpottaa painolastia harteilla. Toivomme maailmaan lisää lempeyttä ja empatiaa. Tämä biisi on omistettu ennen kaikkia kaikille niille jotka kamppailevat yksin ja kokevat tulleensa yhteiskunnan hylkäämiksi.”

Yhtye tekee alkuvuodesta lyhyen neljän keikan mittaisen kiertueen, joka alkaa Turun Logomon Teatrosta 10.1. ja päättyy 21.2. Helsingin On the Rocksiin. Välissä yhtye vierailee Jyväskylän Lutakossa (24.1.) ja Tampereen Olympiassa (6.2.). Turussa, Jyväskylässä ja Tampereella lavalle nousee myös Balance Breach.

YouTube video

Lue myös: Stoned Statues julkaisi vahvassa tunnemyrskyssä syntyneen uuden Dead End -singlen