Trio Niskalaukauksessa bassottelun ja Marsh Tean pyörittämisen ohessa Nils Ursin on nyt muutaman vuoden ajan julkaissut myös säännöllisen epäsäännöllisesti soolosinkkuja, jotka voi väljästi luokitella instrumentaaliseksi kevytprogemetalliksi. Nyt julkaisuvuorossa on järjestyksessään viides single The Road Curves, jonka raskaaseen poljentoon äänittäjänä ja tuottajana toiminut Teemu Liekkala (Marsh Tea, Red Eleven, Arcane Fire) ideoi mukaan viihteellisyyttä.
”En ensin oikein tiennyt miten suhtautua Teemun kappaleeseen kehittämään grooveen, mutta kuten usein aiemminkin on käynyt, alkoi idea muutaman pureskelukerran jälkeen pikkuhiljaa uppoamaan. Lopputuloksena olikin oivallus: juuri tältähän tämän biisin pitääkin kuulostaa!” maestro Ursin kommentoi.
”Kitarateemat ja soolon tässä soittaa Marsh Tea -kitaristi Mikki Rousi, joka sai vapaat kädet tehdä mitä haluaa. Soolonsa onkin ehdottomasti paras pitkään aikaan kuulemani. Kaikki nämä edellä mainitut tekijät vain alleviivaavat, kuinka musiikkiin on upotettu monenlaisia tunnelmia, joista jokainen löytäköön omansa.”
