Adfectus on vuonna 2009 syntyneen Introtylin toinen kokopitkä. Minkälaisesta albumista on kyse?
– Se on tunteellisin levymme, siinä on paljon sydäntä, basisti ja alkuperäisjäsen Sariux Rivera aloittaa.
– Ensimmäinen ep:mme käsitteli sisäistä väkivaltaa, debyyttilevymme misantropiaa, ja viimeisin ep:mme oli polku pimeydestä Adfectusiin. Tapauksessamme tämä kaikki tarkoittaa olevaisuuden kokonaiskuvan ymmärtämistä syklinä, jonka loputtomuus muodostuu jatkuvista uudelleensyntymistä.
– Albumilta löytyy siis iloa – kyllä, death metalissa –, vihaa, rakkautta, itsensä rakentamista ja vapahdusta. Halusimme kertoa siitä, mitä tunnemme henkilökohtaisissa elämissämme, ja tekstit istuvat soittamaamme musiikkiin hyvin. Jotkin niistä kertovat täydestä rakkaudesta, raivosta ja turhautuneisuudesta, joten käsittelemme tunteita, joita jokaisella on elämänsä aikana. Kerromme myös, miltä tuntuu, kun löytää sisäisen rauhan, tyytyväisyyden ja ilon.
Käytännössä joka paikassa – kuten tämänkin jutun ingressissä – muistetaan mainita, että olette naisista koostuva kuolometallibändi. Hiertääkö se teitä?
– Me olemme death metal -yhtye, Rivera painottaa.
– Sukupuolen ei tulisi olla merkittävä juttu musiikissa tai missään muussakaan taiteessa. Eihän kukaan puhu miesten muodostamista death metal -yhtyeistäkään. Mieluummin haluamme tulla tunnetuksi Introtylina, meksikolaisena death metal -ryhmänä.
Adfectus on tanakkaa menoa. Kuinka paljon panostitte albumin valmisteluun?
– Meillä oli ainoastaan pari kuukautta aikaa treenata ja valmistautua yhdessä ennen studiota. Pandemia vaikutti perusrutiineihimme ja meidän tuli kyetä työskentelemään etänä. Toimimme ääniviestien ja Guitar Pron avulla, lähettelimme toisillemme videoita riffeistä ja muista ideoista, juttelimme Zoomilla ja muilla vastaavilla alustoilla.
– Kun meillä oli viimein mahdollisuus olla enemmän yhdessä, kokoonnuimme ja aloitimme äänitykset. Se oli hankalaa ja haastavaa, mutta ennen kaikkea erilaista.
Meksikolaisesta kuolometallista puhuttaessa esiin nousevat usein veteraaniosaston tekijät kuten The Chasm ja Cenotaph. Minkälaista on olla genren muusikko teillä päin tänä päivänä?
– Meillä on paljon todella lahjakkaita bändejä, mutta on surullista, että touhu ei pääse täällä kunnolla näkyville. Tälläisen musiikin soittaminen vaatii säästämään rahaa kunnon soittolaitteistoon sekä opiskeluun ja kysyy itsekuria – kuten joka puolella maailmaa, hah hah.
– On huvittavaa, että koska Meksiko on uskonnollisten perinteiden maa, tällainen musiikki saa ihmiset ajattelemaan, että touhu on satanistista tai okkulttista. Luulen kuitenkin, että se on hiljalleen muuttumassa.
Julkaistu Infernossa 4/2022.